Joskus ei vaan kerta kaikkiaan sytytä. Siivosin eilen ja nyt kaikki tavarat on kadoksissa. Erityisesti muistitikku, jolle muistan keksineeni todella kätevän ja loogisen säilytyspaikan. En vaan muista mistä. Erikoisia tapauksia: unohtaa jotain, mitä juuri muisti unohtaa, mitä unohti unohtaa, mitä etsii muistaa, mutta unohtaa että oli muistanut ja niin edelleen No tässä olen...
Hammaspeikon purema
Pelkään hammaslääkärille menoa, koska yritän tehdä lasteni kautta henkilökohtaista reiättömyysennätystä. Tänään kuitenkin pinnasin uudesta työstäni viedäkseni lapset tarkastukseen. Pienet pinnasivat vastaavasti omista työpaikoistaan: leikkikoulusta ja mummolatarhasta. (Pojalle on tärkeää, ettei sisko ole minun kanssa päivisin, vaan ”tarhasssa mummon luona” eli mummolatarhassa.) Pojan hammastarkastus meni hyvin. Hampaat oli juuri sellaiset, kuin kolmevuotiaalla pitääkin. Sitten...
Polttakaa käsilaukkunne!
Perjantaita! Terveisiä toimistolta, nosturin nokasta. Huhhhuh, pikkuisen jalat vapisi 30 metrissä… Tässä tämänpäiväsisiä ajatuksia. Ihmettelen vaan, miksi minulla on kestänyt näin kauan tämän ajatuksen jalostamiseen. Sain viisitoistavuotta sitten isoäidiltäni lahjaksi repun, jota vihasin. Muutaman vuoden päästä aloin kuitenkin käyttää sitä. Siitä tuli ainokaiseni ja silmäteräni kolmeksitoista vuodeksi siitä eteenpäin, siis käsilaukkurintamalla. Reppu oli ikonini. Se oli...
Isänpäiväunet ja yllätysvieraat
Vein mieheni isänpäivänaattona yllätysillalliselle Ravintola Solnaan. Tänään olemmekin sitten viettäneet isäinpäivää hämärässä tunnelmassa. Perheemme on kohdannut menetyksen ja kevyt krapula minut. En nyt jaksa kertoa itsestäänselvyyksiä. Luettelen tässä jo aamupäivällä alta pois suoritetut pakolliset toimenpiteet: ”Paljon onnea vaan iskä!”-herätyslaulu, lasten itsetekemät lahjat, ruokapöydän kokonaan kattava aamiaisbufee ja yhteinen ulkoiluhetki harmaassa puistossa. Iltapäivällä omistauduimme hämärälle ja...
Heikompi eines
Moni on Facebookissa julistanut olevansa heikompaa ainesta. Ilmoittaudun kuuluvani joukkoon, vaikkakin koko kohu taitaa olla jo historiaa. Nykyään pitäisi kaikkeen reagoida minuutin viiveellä. Maks. Meidän tyttö sen sijaan kyllä reagoi heti. Eilen hän nukkui hieman tavallista lyhyemmät päiväunet. ltapäivällä se sitten tapahtui. Typerä virhe, joka paljasti heikkouteni. Annoin hänen nukkua toiset päiväunet. Ajattelin viattomasti,...
Tulosvaroitus!
Varoitus koskee niitä lukijoita, joita ärsyttää asioiden hyvien puolien penkominen. Mutta juuri tätä on Maria Nordin… Pari päivää sitten minulle soitti viihdetoimittaja ja totesi ankealla äänellään että, mahtaa harmittaa, kun kunnallisvaaleissa ei tullut toivottua lopputulosta. Ihmiset ovat vahingoniloisia ja haluavat kuulla huonoja uutisia. ”HÄH? Siis mitä? Minähän pääsin melkein varasijalle ja sain 400 ääntä. Olen onnellinen...