Ennen aikojaan -joulu

Äsken alkoi pojan viimeinen leikkikoulupäivä ennen joululomaa. Viime hetkellä lapsia pulkkaan pakatessani tuli mieleeni, että opettajiahan on tapana lahjoa.
Onneksi hyllyssä on juuri näitä tilanteita varten rivi Reinon levyjä. ”Mun iskän oma levy.” Poika oli niin ylpeä ojentaessaan lahjoja opettajille ja hoitajille.

Suomen kuvalehti 13.7.2012


 
Vielä on muutama hetki aikaa tehdä viimeisiä jouluostoksia. Suosittelen kohtuutta lahjojen kanssa. Tämä vinkki ei vaan ilmeisesti toimi minun sanomana. Siksipä meidän lapset saivatkin eilen Stigat (kyllä, monikko) ja poika lätkävarusteet.
Joulupukinhan ne lahjat piti tuoda, mutta miehenikään ei kykene salailemaan yllätyksiä. (Ennen luulin, että äitini on ainoa ihminen maailmassa, joka antaa kaikki lahjat aina etukäteen.)
Kun kyse on talvivälineistä, sää muodostaa innokkaalle lahjan antajalle hyvän tekosyyn. Koskaan ei voi tietää, milloin iltapäivälehtien syksyllä povaama ennätyslämmin talvi sulattaa pulkkamäen pepeun alta.
 
Joulun 2012
toivelahjat
Tuttujen lapsille ja lasten kavereille olemme antaneet lahjaksi pienet, haalarin vetoketjuun kiinnitettävät led-valot. HITTI!!! Kaiki lahjan saajat (1–8-vuotiaita) ovat olleet aivan innoissaan. Olen ostanut Asaklittejä (mikä nimi?!) Claes Ohlsonista muutamalla eurolla, mutta varmaan muualtakin löytyy.

Itseasiassa eilen menin täydentämään varastoja ja nämä olivat meidän lähiClasusta loppuneet. Ostin sitten hieman kalliimpia ja isompia valoja. Nämä ledit voi kietaista kätevästi rattaiden aisaan tai Stigan rattiin.
 

Myös lahjan saajien vanhemmat ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä. Valot lisäävät turvallisuutta liikenteessä, ja ennen kaikkea tämä lahja on pieni. Ilmeisesti muidenkin kotona on jo kaapit täynnä piikkimattoja ja muita isokokoisia joululahjoja.
Joka joulu pelkään, että lapset saavat sukulaisilta jonkin valtavan muovihässäkän, joka pitää sitten aina kaivaa esille, kun lahjan antaja tulee kylään…
Jouluaatoksi meillä on tarkoituksena vielä hommata lapsille tällaiset lahjat:
 
Kolmevuotiaalle

  • Batman-puku (ajattelin tehdä rikkonaisen sateenvarjon kangasosasta viitan, naamari tehdään samalla tekniikalla kuin ritaripuku)
  • Batmanleffa 60-luvulta
  • Peppi DVD
  • Mies rakentaa aattoyönä jo olemassa olevista Legoista jonkin uudenlaisen superaluksen (mies ei tosin vielä itse tiedä tätä)

 
Kahdeksanvuotiaalle

  • jokin XBox-peli
  • vihreä Stiga
  • lätkävarusteet
  • sukset

Yksivuotiaalle

  • kylpyankka
  • vauvanukke
  • oma vessaharja (loppuu se kakkaharjalla söhrääminen!)

 
Miehelle aion ostaa lahjakortin tanssitunneille. Iltapäivällä menemme hakemaan pojan leikkikoulusta, joulukuusen torilta ja kalkkunan kauppahallista. Tästä se alkaa!


 

Olen arkkitehti, filosofi ja Free to Heal® -menetelmän kehittäjä. Tuhannet ihmiset Suomessa ja maailmalla ovat hyötyneet Free to Heal® menetelmästä, joka perustuu neuroplastisuuteen, tiedostamattoman stressin käsittelyyn sekä mikrobiomin muokkaamiseen. Voit oppia menetelmän Eroon oireista -kirjasta tai online-kurssilta. I studied architecture at Aalto University in Helsinki and philosophy of architecture in ETSAB, Barcelona. I hold a Master of Science in Architecture degree with an emphasis in history and theory of architecture. After my studies I became interested in the impact that architecture and indoor air and have in human health, and so I became an Indoor Air Specialist. I worked as as specialist of hyper-healthy housing a and office spaces for almost 10 years. During that time I fell mysteriously ill and became hypersensitive to environmental factors. I searched help form doctors, specialists with no success. My personal experience encouraged me to investigate the power of the mind and consciousness. In few months I cured from her sensitivities and other health problems by using a neuroplasticity. For two years I studied the power of the mind and developed a method that leverages concepts of neuroplasticity, microbiome modification and unconscious stress elimination to truly transform your health & life. And this is something I want to teach everyone else. What if I told you that you are more powerful that you have ever thought? Wiht gratitude and love, Maria

7 Comments

  1. Suvi
    20.12.2012

    Eikä, vähän aww toi Lunan oma vessaharja :´D

    Vastaa
  2. Suvi
    20.12.2012

    Eikä, vähän aww toi Lunan oma vessaharja :´D

    Vastaa
  3. ph
    20.12.2012

    ihania lahjoja <3 minä myös vihaan niitä "turhia" lahjavuoria.. vaisinkin jos niitä leluja on jo tarpeeksi.. onhan lapset sen hetken onnellisia lahjavuorten keskelle, mut hetken päästä ainakin meillä ne ei enää kiinosta.. teenkin sen takia aina, että vien puolet leluista piiloon ja kohta ne onkin taas uusia, kun on vaihdon aika 🙂 ja sitten taas ne leikityt lelut piiloon 🙂

    Vastaa
  4. Sofia
    21.12.2012

    Ihana, että meidän koira, myöskin Luna nimeltään, on tuossa vessaharja-asiassakin kuin pieni lapsi. Sille täytyi ostaa oma harja, ettei aina kuskaisi likaista wc-harjaamme vieraille näytille 😀 näyttää siis olevan hyvää kotileikkiharjoitusta tämä elämä koiran kanssa ennen niitä lapsia 🙂

    Vastaa
    1. Maria
      27.12.2012

      Erittäin hyvää harjoitusta! Oma koirani kuoli 18-vuotiaana kun poika oli puolivuotias. En olisi kyllä jaksanut sitä sen pidempään hoitaa, vaikka ihana olikin. Nyt ei_tulisi_emää_mieleenkään hankkia koiraa.

      Vastaa
  5. Rosa
    23.12.2012

    Meidän pitäisi varmaan kans hakea lapselle toi oma vessaharja! Toisaalta ipanalle kelpaisi varmaan imuri tai harja/rikkalapio yhtälailla, varmaan tuleva siivousalan ammattilainen 🙂
    Ihanat talvikuvat 🙂 Meidän 1v ei innostunut pulkkailusta kovin..

    Vastaa
    1. Maria
      27.12.2012

      Vessaharja on erittäin mieluinen lahja kuusikuisesta eteenpäin. Lapsesta on erittäin kiva kulkea se kädessä ympäri asuntoa. Ja vanhmemmista on kiva, että se harja ei ole se käytössä oleva vessaharja…
      Meidän poika ei myöskään pitänyt pulkkailusta yksivuotiaana. Tyttö sen sijaan on jo nyt rämäpää, pitää nimittäin Stigasta enemmän kuin pulkasta…

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top