Hakusanat joulukuu top 10

images-1images-2
Google Analytics -palvelussa voi seurata blogin kävijämääriä sekä muun muassa hakusanoja, joilla blogiini on päädytty.
Käyn silloin tällöin vilkaisemassa tilastoja, jotta näkisin, mitkä kirjoitukset ovat saaneet eniten lukijoita. Sitten voin miettiä, haluanko kirjoittaa, aiheista, joista haluan kirjoittaa. Vai yrittäisinkö sittenkin miellyttää teitä?
Hakusanoista voi sen sijaan päätellä ihmisiä kiinnostavia tai askarruttavia aiheita.
Kotitalouskriisiin on päädytty joillakin hieman yllättävillä hakusanoilla. Jotteivät näillä hakusanoilla blogiin päätyneet lukijat pettyisi, kirjoitan nyt hieman sisältöä joulukuun tilastoissa silmiini pistäneiden hakusanojen ympärille. (Poislukien hakusanat: emättimen kutina, syylä pippelissä, prisman kassajärjestelmä, herpes silmässä…)

  1. joulukalenteri 1-vuotiaalle Yksivuotias ei tarvitse minkäänlaisissa olosuhteissa joulukalenteria. Hyvä lukija, säästä itseäsi vielä vuosi taikka kaksi. Tänä jouluna olen oppinut, että vielä kaksivuotiaallekin joulukalenteri on kidutusväline.
  2. g alkuisia nimiä Pojalle: Gael, Gaspar, Gaston tai Gilberto. Tytölle Gala tai Greta.
  3. kaverit katosi vauvan syntymän jälkeen Tietynlaiset kaverit ehkä kaikkoavat tuoreen äidin elämästä, varsinkin jos ei itse pidä heihin aktiivisesti yhteyttä. Älä huolestu, kun vauva vähän kasvaa, alkaa kukoistava seuraelämä. Lasten kautta voi saada paljon ihania ystäviä.
  4. vannehame halvalla Olisiko hula-hulasta ja vanhoista verhoista apua?
  5. hamahelmi nenässä Putosit oikealle sivulle. Tämä olisi hyvinkin voinut tapahtua meille puoli vuotta sitten. Tytöllämme oli silloin järkyttävä vimma tunkea kaikenlaista sälää nenäänsä. Pitkäjyväisen riisin poistin ruokalistalta, kun riisinjyviä tuli aivastusten mukana vielä riisiateriaa seuraavanakin päivänä. Myös herneitä, spagettia ja jonkin narun vedin näppärillä sormillani pienistä sieraimista.
  6. hämmennyin sen ihmisen seurassa Tämä tapahtuu minulle usein. Lumoudun ihmisistä, joskus sellaisistakin, jotka ovat aivan eri mieltä kanssani. Keidas-ohjelman kuvauksissa hämmennyin monta kertaa, koska vieraat olivat niin mahtavia.
  7. mikä lohduttaa vauvakuumeessa Lohdutus, läsnäolo ja muut ajatukset. Itse toivoin lasta todella pitkään, ennen kuin tulin raskaaksi. Silti en osaa vastata tähän.
  8. vauva juo paljon vettä Lopeta veden juottaminen vauvalle. Vauvan juoma on maito.
  9. imetys hikoaminen Ah, muistan tämän. Imettäessä, varsinkin esikoisen kanssa, hikoilin kuin sika. Taisin ostaa elämäni ensimmäisen deodoranttini silloin.
  10. milloin olette kertoneet raskaudesta HETI. En osaa pitää salaisuuksia, ei ole mitään salattavaa. Moni sanoo, ettei halua kertoa raskaudesta ennen ensimmäistä ultraa, koska mitä vaan voi tapahtua. Niin voikin. Ja jos jotain tapahtuu, ei siinä ole mitään hävettävää. Miten voi lohduttaa keskenmenon kokenutta, jossei siitä tiedä. Keskenmenossa ei ole mitään salattavaa.

BONUS
Olen niin onnellinen, että joku on päätynyt blogiini hakusanalla joukukalkkuna kotitalouskriisi. Joulukalkkunareseptini on järkyttävän hyvä. Kävimme eilen Hakaniemen hallissa hakemassa oman yksilömme. Tällä kertaa varasin kalkkunani salanimellä, jottei kaimani ottaisi minun vonkalettani.
IMG_1184
Aamulla laitan kalkkunamme suolakylpyyn. Onneksi vauvan amme on tallella.
90604888_7fcb4493e4_z
Kotitalouskriisi on nykyään Facebookissa, käy tykkäämässä!
 
 

5 Comments

  1. Titiuu
    23.12.2013

    Hih! Ihanaa kuulla ettei joku muukaan osaa pitää salaisuuksia 😉 Meillä siis myös kerrottu raskauksista HETI! Ainakin lähimmille. Bookkiin kirjoitin tosin vasta ultran jälkeen, mutta tosiaan tutut kyllä tiesi melkein heti. Ja lastemme nimet myös! Meillä tosin ei vietetty ristiäisiä ja lapsia on alusta saakka kutsuttu heidän omilla nimillään! Joten miksi salaamaan?

    Vastaa
    1. maria
      27.12.2013

      Ei todellakaan osata pitää salaisuuksia! Ihanaa uutta vuotta!

      Vastaa
  2. Marski
    29.12.2013

    Ahahahaa, hirnun täällä ääneen noille hakusanoille. Ja varsinkin kommenteillesi. Olet mahtava ja nokkela kirjoittaja. Mitä mahtavinta uutta vuotta!

    Vastaa
    1. maria
      29.12.2013

      Hihiii! Kiitos Marski! Samoin, hyvää uutta vuotta!

      Vastaa
  3. Leppäkerttu
    7.1.2014

    Hei,
    en tiennyt, että ehdit toivoa lasta todella pitkään ennen kuin tulit raskaaksi. Itse ehdin toivoa lasta n.vuoden ennen kuin myös mieheni lämpeni ajatukselle. Nyt ollaan yritetty lasta yli vuosi ja mitään ei ole vielä tapahtunut. Pelkään masentumista ja katkeruutta..välillä onneksi uskon meille vielä vauvan tulevan 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top