Överit

Huh huijaa, anteeksi hiljaisuus.
Tässä on ollut liikaa, kaikkea.
Aloitetaan toissaviikonlopusta. Lapset olivat ensimmäistä kertaa yökylässä! ENSIMMÄISTÄ KERTAA!
kuva kopio
Valmistelimme retkeä lukemalla Santtu yökylässä -kirjaa uudelleen ja uudelleen. Pakkasimme reppuihin tietenkin tärkeimmät: pupun (kunten Santtukin teki), keksejä, pari lego-ukkelia ja uudet vilkku-Crocsit. Sekä jotain vähän vähemmän tarpeellista, kuten hammasharjat ja yöppärit.
Vapaudesta soikeina Reino ja minä menimme Tomi Björkin ja kumppaneiden uuden ravintolan avajaisiin. Gluteeniton ruokavalio, maitolakko ja silloin tällöin tarjottimilla eteen seilaavat herkulliset makupalat eivät olleet hyvä yhdistelmä. Tietenkin kohdalleni osui aina tarjoiluastia, jossa oli gluteenia tai maitoa. Kieltäydyin vesi kielellä ruuista ja tutustuin juomapuolen tarjontaan. Huono idea.
Onneksi Ilta-Sanomat, Seiska ja muut lehdet kuvasivat vieraita vain alkuillasta… Muuten olisi saatu toisenlainen lööppi.

kuva
Valokuva, jota en muista otetun

Oli aivan erilaista olla ulkona, kun ei tarvinnut pelätä, että seuraavana aamuna kello kuusi kaksivuotias paijaa pomppimalla päälläni. Seuraavasta aamusta tuli sitten vaan toisella tavalla hirveä. Nolottaa vieläkin, mitä puoliso joutui näkemään.
Viime viikolla sain myös yliannostuksen sosiaalisia kontakteja. Keskiviikkona oli Keidas-ohjelman pressitilaisuus. Päivä oli ihana, mutta selitin elämäntarinani niin monelle toimittajalle (ihmisiä hekin), että olen ollut sen jälkeen tuppisuuna.
13946223461891_full
Kuva Str/Lehtikuva Kuva Keidas-ohjelman pressitilaisuudesta.
Tämä viikonloppu meni hiljaiselossa kotona. Eilen sunnuntaina tosin kävimme katsomassa maatilan eläimiä Fallkullassa (heti kun lapset on tarpeeksi isoja, ilmoitan ne kesäleirille. Kokemuksia?). Onneksi elukat ei puhu, eikä varsinkaan kysele mitään.
537118_10151921484902191_2053666200_n
Kaverukset

Nyt olen takaisin, kiitos kun jaksoitte odotella!
Hyvää viikon alkua kaikille!

4 Comments

  1. Suvi
    17.3.2014

    Oijoi, kerrankos sitä tuulettumaan pääsee. 🙂 Ihan varmaan on muute tän blogauksen takia kohta iltalehdessä ”Maria Nordin veti anoreksiakännit avajaisissa!” 😀
    (Kaveripiirissämme anoreksiakännit on siis kuvaus sille, kun juo itsensä humalaan syömättä mitään, yleensä koska ei oo muistanu tai on ollu liian kiire valmistautua niihin kulloinkin kysessä oleviin bileisiin.)

    Vastaa
    1. maria
      17.3.2014

      Heh. Voi ei. Anoreksiakännit siis.

      Vastaa
  2. rosa
    17.3.2014

    Tuo pressikuva on tosi onnistunut! Olet niin nättinä! 🙂 Ja söpö possukin, meidänkin täytyis lähteä (piti käydä jo viimevuonna) käymään fallkullassa! 🙂

    Vastaa
    1. maria
      17.3.2014

      Kiitos! Lähetin meikkaajalle tuon päivän jälkeen erityiskiitosviestin. Kaikki kuvat onnistui niin hyvin tuolla maskilla.
      Falkullaan kanttaa kyllä mennä. Me on käyty jo puolen vuoden sisään kolme kertaa. Se on niin kiva. Ja kahvila on auki sunnuntaisin kahteen.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top