Voimala

Sisäistä voimaa.
Kun minulla on kriisi tai istun vaikkapa hammaslääkärissä viisaudenhampaan poistossa, ajattelen lapsiani kukkakedolla juoksentelemassa. Ajattelen kauniisti heidän tulevaisuuttaan ja toiveita. Kuvittelen itseni kiikkustuoliin auringonlaskua katselemaan.
En haluaisi murehtia, vaikka joskus stressaankin ihan turhista asioista. Jos minulla on murheita, kerron lapsille olevani vähän surullinen. Mutta toivon, etten koskaan kaataisi omia ongelmiani lasteni päälle.
En halua antaa lapsillemme liian suurta taakkaa kannettavaksi. Esimerkiksi ydinvoimala, jonka turvallisuudesta ei ole takeita saattaisi olla heille hieman liikaa.
Toivon, että lapseni saavat isoina valita tien, joka heistä tuntuu oikealta. Ei heistä ole pakko tulla ydinfyysikkoja äidin mieliksi.

Poikamme toiveammatti on jo vuoden ajan ollut luututkija. Mitä se sitten tarkoittaakaan, kannustan häntä. Isoisoäidin hiekkalaatikkoon onkin jo kätketty kananluita tutkijan löydettäviksi…
Lisätietoa Venäläisen Rosatomin voimalahankkesta Suomessa.
Mikä sinun lapsesi haluaisi olla isona?

2 Comments

  1. rosa
    17.8.2014

    100% kannatus tälle! Tulin niin iloiseksi kun näin kotimatkalla helsingin energian mainoksen aurinkovoimalasta joka tulee meidän naapuriin! 🙂 Pistin heti omat paneelit varaukseen meille, http://www.helen.fi/aurinkovoimala/ (pakko nyt mainostaa!). Ydinpelleilyt sais kyllä loppua, niin paljon muitankin vaihtoehtoja on!

    Vastaa
    1. maria
      18.8.2014

      Jee. Kiitos Rosa! Suvilahden voimalasta tulee hieno!
      Mutta onpa surkea tämä uutinen: http://yle.fi/uutiset/aurinkovoiman_alku_suli_viranomaisohjeeseen__tehdas_jaihin_salossa/7409778

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top