Tarzan verkkokalvoilla

Olen jo parikin kertaa maininnut blogissani Päivälehti-museon. Siellä on vielä vuoden loppuun asti Takapihan Tarzanit -näyttely, josta meidän lapset ainakin pitävät kovasti. Sadepäivinä menemme usein sinne leikkikoulun jälkeen viettämään aikaa. Minulle siellä on pitkät rivit uusimpia aikakausilehtiä ja lapsille näyttelyalue, jossa voi kiipeillä Tarzanin tyyliin. Tuntuu, että olen turtunut jatkuvasta kuvavirrasta, joka joka päivä...

Täyttä laukkaa

Voi ei. Olen ollut viimeaikoina huono äitiysbloggaaja. Mutta äitinä ja uraihmisenä olen tehnyt kaikkeni. Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt järkyttävällä tahdilla. Olen lähtenyt monena aamuna luennolle tai tutkimuskeikalle ennen kuin lapset ovat edes heränneet ja tullut takaisin vasta iltaruuan aikaan. Iltaisin ja viikonloppuisin olen ollut niin läsnä kuin mahdollista ja leikkinyt ja ulkoillut lasten...

Miltä vauva tuoksuu?

Tasan kolme vuotta sitten nuuhkin vastasyntynyttä vauvaani. Muistan lämpimän, pehmeän tuoksun täydellisesti. Se oli parasta maailmassa. Vastasyntyneen tuoksu on ihmeellinen, se on häivähdys toisesta todellisuudesta. En yllättynyt lukiessani, että vauvan tuoksu aiheuttaa äidin aivoissa samanlaisen reaktion kuin kovat huumeet. Sitä on saatava lisää. Minulla on vauvakuume ja se on järjetöntä. Minulla on jo kaksi ihanaa...

Scroll to top