Peppi-tyyli

Lapsena olisin halunnut olla Peppi Pitkätossu, mutta äitini teki minusta Annikan. Minulla oli aina päälläni siistit, silitetyt ja klassisen tyylikkäät vaatteet. Se miltä minusta tuntui että halusin olla, ei näkynyt vaatteistani. Ettei menisi valittamiseksi, myönnän, vaatteeni olivat aina mukavat ja käytännölliset. Monta kertaa olen leikkikoulun naulakoilla nähnyt itkua tuhertavia lapsia (usein tyttöjä), joille äiti on valinnut tyhmät vaatteet....

Jäätä ja tulta

Olen aina rakastanut uimista luonnonvesissä. Lämpötilalla ei ole ollut väliä, kunnes tulin raskaaksi. Ensimmäinen synnytykseni ei ollut erityisen kivulias (esikoisen erikoinen synnytystarina onkin vieläkertomatta teille!), silti kyky nauttia kivusta katosi synnytettyäni. Ennen lapsia pulahtelin uimahallin kylmävesialtaassa, treenasin veren maku suussa ja paikkautin hampaat ilman puudutusta. Tämä kaikki ihanuus tyssäsi ensimmäiseen synnytykseen. Synnytysten jälkeen olen vältellyt ruumillista kidutusta että pikkukiusaa. Mutta nyt, kolme ja...

Viiniä muista maista

  Espanjalaisten sukujuurteni luonteeseen kuuluisi pumpata viiniä suoraan maaperästä. Välillä minulla on tunne, että minut on revitty juuriltani ja haukon tyhjää. Viini on vieläkin osa kulttuuri-identiteettiäni. Viini on osa espanjalaisten elämää lapsesta saakka. Olen juonut viiniä ruokajuomana ensimmäisen kerran varmaankin jo alle viisivuotiaana. Kyllä. Espanjassa on ollut aivan tavallista antaa lapsille vedellä laimennettua viiniä ruuan kanssa....

Granaattiomena – portti uusiin ruokiin

Eikö lapsesi uskalla maistella uusia ruokia? Kokeile granaattiomenaa! Hurraa. Lapsuuteni lemppari on löytänyt Suomeen! Aina kun saavuin lapsena Espanjaan sukulaisten luo, pyysin ensimmäiseksi muutamia ruokia: tortilla de patata -perunamunakasta, ilmakuivattua serrano-kinkkua, tuoreita viikunoita ja granaattiomenaa. Googlasin granaattiomenan. Se on sitten lapsuuteni saanut supervoimia. Hedelmä sisältää ainakin runsaasti C-vitamiinia ja antioksidantteja. Kuitujakin on siemenessä runsaasti suutuntuman perusteella. Netistä löytyy...

Ilmaisen matkan hinta

Vauvan kanssa kotoa lähteminen on joskus liian vaikeaa. Kampesin esikoisvauvaani rattailla bussiin, kun kuski ilmoitti, että matka rattaiden kanssa on ilmainen. Yllätyin onnellisesti. Miten ihanaa, meistä välitetään, ajattelin! Esikoisen kanssa nautin minimiäitiyspäivärahaa, joten oli helpotus, ettei kaupassa käydessä tarvinnut kaivaa säästöpossusta vielä matkarahoja ruokalaskun päälle. Huonosti nukutun, tai nukkumattoman, yön jälkeen vauvan ja sen oheistuotteiden pakkaaminen sekä lähdön...

Kumpparikoru

Keskittymistä vaativalla näpertelyllä saadaan viikonlopun sekoilut nippuun. Kädentaitodot eli näpertely on rikkaus, jonka haluan välittää lapsilleni. Ystäväni Lauran tytär esitteli meille Tallinnan matkalla kuminauharannekkeiden maailman. Viisivuotiaamme on nyt muutaman viikon näperrellyt rannekkeita. Koruja on jaeltu ystäville ja naapureille. Tässä pikaohje:   Aloituksessa laitetaan yksi kumilenkki kahdeksikoksi Kahdeksikon päälle laitetaan kaksi lenkkiä Kahdeksikon silmukat vedetään keskelle päällä...

Brassisokerointi

”Äiti, tuo täti on unohtanut pikkuhousut kotiin!” -Ei, sillä on bikinit. ”Missä?” -Pepussa Muistan vieläkin tuon äitini kanssa käydyn keskustelun Rio de Janeiron Copacabana-rannalla. En ole koskaan ajatellut, että brassisokerointi olisi minun juttuni. Nyt olen muuttanut mieleni. Brasilia julkisti suomalaista ruokaympyrää tai amerikkalaisten ruokapyramidia vastaavan terveellistä ruokailua koskevan ohjeistuksen. Brasilian uudet ruokailusuositukset: Tee tuoreista ja mahdollisimman...

Raskaustesti

Tänä päivänä, tasan kuusi vuotta sitten tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Ajattelin kahta punaista viivaa käsilaukussani ja kävelin lankakauppaan. Ostin kahdeksan kerää vaaleanvihreää luomupuuvillalankaa. Kotona tulostin kauneimman netistä löytämäni vauvan neulepuvun ohjeen. Loin silmukat tunnustellen jokaista nipistystä vatsanpohjassani. Aloin neuloa. Tällainen puvusta piti tulla: Sain neuleen tänään valmiiksi. Potkupuvun ainoasta lahkeesta tuli mekko kolmivuotiaan kuopuksen nukelle. Enpä...

Haiseva seksivinkki

  Olin jo menossa nukkumaan, mutta telkkarista sattui tulemaan äärettömän kiinnostava, hajuista kertova ohjelma. Mikään aistimus ei herätä yhtä paljon tunteita ja muistoja, kuin hajuaisti. Hajut ovat unohtumattomia. Mieleni valtaa rauha ja onnelisuus kun muistelen vaikkapa lapsuudenkodin liinavaatekomeron tuoksua. Tai isoäitini, Mamin, talkitun kainalon tuoksua. Taidan kuulua viiteen prosenttiin ihmisistä, joilla on poikkeuksellisen tarkka hajuaisti. Kerran...

Myrsky parisuhteella ja merellä

Kun parisuhde käy voimille, välimatka saattaa auttaa. Varsinkin jos välissä on myrsky. Joululoma on ollut ihana mutta liian pitkä. Tällä kertaa me vanhemmat ehkä valmistauduimme huonosti, jäsentelemätön loma-arki alkoi viimeisinä päivinä käydä hermoille. Tuloksena oli kotona vellomista ja kinastelua samoista aiheista uudelleen ja uudelleen. Lähdin ystäväni Lauran ja hänen tyttärensä sekä meidän lasten kanssa matkalle Tallinnaan. Vietimme lähes...

Scroll to top