Raaka nakki lautasella

DSCF0863
Jonkin aikaa sitten minulla oli kunnia laittaa ruokaa eräälle kymmenvuotiaalle. Ruokaa laittaessani juttelin, lähinnä itselleni, mutta ääneen, että teen tällä kertaa pastabolognesea soijarouheesta. ”Ettei joka aterialla tarvitse syödä eläintä.”
Siinä olikin sopiva hetki kysyä kymmenvuotiaalta mitä mieltä hän on lihansyönnistä. Poika vastasi, että hänestä on parempi olla ajattelematta asiaa, ettei tulisi paha mieli.
Istuin hänen vierelleen.
”Siis mitä sinä sanoit? Tuleeko sinulle paha mieli miettiessäsi, että syöt lihaa, joka on peräisin eläimestä?”
Kävimme pitkän keskustelun siitä, mitä on omatunto. Mitä on moraali. Mitä on olla nöyrä. Mitä on tiedostaminen. Mikä erottaa ihmisen eläimestä. Ja mikä on hyvä ihminen.
DSCF0864
Olen kertonut lapsilleni jo aivan pieninä, mitä liha on ja mistä se tulee. Ei kai se ole liian raakaa? Minulle vastenmielistä olisi väistellä totuutta ja kasvattaa lapsia valheessa.
Oma periaatteeni on, että lapsia ei saa opettaa vaimentamaan omatuntoaan edes pienissä, jokapäiväisissä asioissa. Jos jokin tuntuu pahalta, sille on syy. Ajatus että, lihan syöminen sisältää eläimen tappamisen, täytyy pureskella joka kerta, vaikka lounaan ääressä, jos lautasella sattuu olemaan nakki.
Keväällä julkaistiin Elina Lappalaisen viimeisin kirja, lapsille suunnattu Nakki lautasella. Se on hankittava, jotta saan ra’an totuuden lisäksi eläintuotantoa koskevat faktat kuntoon.
P.S. Oletko jo ehtinyt lukemaan kirjaa lapsille? Millaisia reaktioita aiheutti? 

4 Comments

  1. Siiri
    9.6.2015

    Soijallako se maailma pelastuu?

    Vastaa
    1. maria
      9.6.2015

      No ei, mutta ehkä kuluttamalla vähän vähemmän soijaa.
      80-90% Suomeen tuotetusta soijasta syötetään, ei viherpiipertäjille tai punavihermädättäjille, vaan KANOILLE, SIOILLE ja hieman myös NAUDOILLE.

      Vastaa
  2. Nuppu
    10.6.2015

    Meillä lapset tietää mistä ruoka tulee, koska hoidan työkseni tuotantoeläimiä. Esikoinen on ollut mukana mm. lypsyllä. Yritämme vähentää lihansyöntiä, ostaa luomua ja kasvattaa osittain myös itse (kaneja). Haluan, että lapset pitävät normaalina sitä, että eläintä syödään, jotta se ei tule isompana järkytyksenä. Haluan myös, että oppivat kunnioittamaan eläintä niin, että syövät lautasen tyhjäksi, eikä ruokaa mene roskiin.

    Vastaa
    1. maria
      10.6.2015

      Hienoa! Itsekin olen sitä mieltä, että lautanen pitää syödä tyhjäksi. Varsinkin lihan heittäminen roskiin tuntuu pahalta.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top