Ihan tavallinen kesä kuvina

Ei voi olla totta. Heinäkuu on ihan kohta ohi! Kesä 2015 ei kyllä ole tähän mennessä säällä säväyttänyt. Vielä ei olla mökkeilty, melottu tai lötkötelty rannalla. Meidän kesätekemiset ovat olleet sellaisia tosi pienimuotoisia piipahduksia. Se yksi lämmin ilta kävimme vasta-avatulla Hernesaaren rannalla yksillä koko perheen voimin. Talviturkkeja ei ole heitetty paitsi Välimeressä, sitä ei...

Maalia pintaan sisäilmaa pilaamatta – näin et myrkytä lastasi maalilla!

Nyt kun on näin ”upeat” kesäkelit, moni on varmaankin puuhastellut kotona. Vielä on hetki aikaa saada koti kuntoon ennen elokuun arkirumban alkua. Meilläkin on täällä pientä pintaremonttia tekeillään. Makuuhuoneeseen ja eteiseen asennetaan parhaillaan säilytysjärjestelmiä. Keittiön seinät pitäisi maalata. Sitä ennen pitäisi valita sopiva sisämaali. Asuntomarkkinoita kolunneena olen huomannut, että asunnot maalataan lähes aina ennen myyntiä...

Voimaa videoista

Oletko onnellinen siitä, ettei älypuhelimia oltu keksitty kun olit teini? Minä ainakin olen. Mutta tänään hoksasin, että on olemassa yksi huono puoli siitä ettei kännykkäkamerat räpsyneet kun mulla oli vielä stringit: kukaan ei kuvannut mitään harrastussaavutuksiani videolle! Teininä muun muassa ratsastin ja lumilautailin. Näissä lajeissa kilpailin ja pärjäsinkin. Nyt ruusukkeet ja pokaalit on annettu lasten...

SUPERSÄMPYLÄT (gluteenittomat tietenkin)

Tässä postaus, Instagramissa sämpylöiden reseptiä kyselleille, olkaat hyvät. Olen vähän laiska käymään kaupassa ja yksi ilta leipä oli loppu, vaikka iltapalaa ei oltu vielä syöty. Lapset sanoivat, ”äiti leivo”. Sävelsin ja sovelsin. Ja kumosin sämpylätaikinaan vähän kaikkea kaapista löytynyttä. Olisin mielelläni jakanut reseptin jo aiemmin, mutta minulla ei ollut desimittaa. Olen leiponut näitä viisi kertaa...

Satokausi! Varhaiskaalia ranteisiin, nilkkoihin, rintoihin, suuhun…

Äitini toi meille tänään valtavan varhaiskaalin. Yleensä hän tuo meille ruokia silloin, kun hän haluaa minun laittavan jotain erityistä ruokaa. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan esittänyt toivetta kaalisalaatista tai -padasta. Äitini istutti minut pöydän ääreen. Olin eilen illalla ulkona korkokengissä ja venäytin nilkkani. Valittelin asiaa aamulla kun hain lapset yökylästä hänen luotaan. Istuessani mummo irroitti kaalin päälimmäiset lehdet, kauli...

Hiustuotteita teinille

Niin hauskaa päästä näkemään vähän etukäteen, mitä on tuleman kun lapsista tulee teinejä. Meidän lasten isovelipuolen vuosia ei voi nimittäin enää laskea kahden käden sormilla. En tiedä, mitä virallinen määritelmä sanoo, mutta mielestäni yli kymmenvuotias on teini, tai oikeastaan esiteini. Alkukesästä meille lomailleen tulleen isovelipuolen repussa oli mukana jotain ihan uutta. Hän oli ottanut mukaansa...

Scroll to top