Ekologiset ja myrkyttömät vaatteet syksyyn verkkokaupasta

Minäkin olen mukana Kaksplussan syyvaatetempauksessa, omalla tyylilläni tietenkin. Minulle mieluisa lastenvaatetyyli on mahdollisimman ekologinen, turvallinen ja myrkytön.
Ekologista ei ole ainoastaan se, että valitsen mahdollisimman paljon luonnonmateriaaleja, kierrätettyjä materiaaleja ja esimerkiksi PFC-vapaita kenkiä ja ulkoiluvaatteita. On ekologista, että annan lapsen valita hänelle itselleen mieluisat vaatteet. Onneksi molemmat lapset ovat saaneet mukavuudenhaluisen tyylitajun. Ja onneksi normcore on tullut muotiin!
Miksi on ekologista, että lapsi saa itse valita vaatteensa?
Kun lapsi valitsee itse vaattensa, säästytään riidoilta ja revityiltä vaatteilta. Ei, vaan vaatteita tulee hankittua vähemmän ja samoja vaatteita käytetään pidempään. Esimerkiksi pojan lempparihuppari ostettiin ”hieman” isona lapsen ollessa kaksivuotias. Nyt poika on kuusivuotias ja paidasta on leikattu hapertuneet hihat pois. Lempipaita on muuntunut jäätävän cooliksi huppariliiviksi! Meidän lasten kaikki sisävaatteet mahtuvatkin kahteen tavalliseen 60cm leveään vetolaatikkoon, mikä taitaa olla poikkeuksellisen vähän.
Lapsena oma lempivaatteeni oli college-asu. Espanjalainen isoäitini on todella, todella hieno rouva. Niin hieno, että ei sitä voi edes suomalainen ymmärtää, mutta jopa hän tiesi, että lapsella pitää olla mukavat vaatteet. Niinpä sain häneltä aina ihania erivärisiä college-asuja. (Yritän löytää parhaillaan jotain lapsuuskuvaa… Ehkä lisään sellaisen myöhemmin!)
College, varsinkin jos se on luomua, on mielestäni loistava materiaalivalinta lapsen vaatteeksi. Verkkareita – siis sellaisia muovisia – en halua lasten koskaan pitävän. Omaa ihoani vasten ne tuntuvat inhottavilta. Muutenkin tässä taloudessa tekokuitujen määrä yritetään pitää minimissä, sillä vaatteiden tekokuidut päätyvät lopulta kalatiskiin.
Ulkoiluvaatteet ovat siis ainoat vaatekappaleet, joissa hyväksyn tekokuidut jossain määrin. Selvennykseksi goretexit ja muut PFC-yhdisteitä sisältävät materiaalit ovat kuitenkin täysin poissuljettuja. Syy siihen on, että ulkoiluvaatteiden kemikaaleja on löydetty jopa maailman syrjäisimmiltä seuduilta. Olisipa kiinnostava tietää, miten paljon näitä yhdisteitä on hiekkalaatikossa…
Autoin poikaa valitsemaan nettikaupoista syysvaatteet.
Tällaiset tuli:
Kotitalouskriisi_kollaasi
HUPPARI on ollut pojan vakiovaate jo neljän vuoden ajan. Vihreä WWF-huppari oli helppo valinta. Luulen, että tästä tulee uusi lempparihuppari moneksi vuodeksi.
HOUSUT valittiin edullisen hinnan sekä luomun takia. Vaikka en yleensä lämpene H&M:lle, näissä Contious-malliston vaatteissa on yritystä: osa puuvillasta on luomutuotettua. Ostin näitä kolmet pojalle ja kolmet tytölle eri väreissä.
T-PAITA on pojan mielestä tosi hauska. Tässä paidassa voi olla iloinen. Niin minustakin, sillä se on luomupuuvillaa. Surullinenkin paita oli, mutta sekin oli luomua.
SISÄTOSSUT leikkikouluun ja harrastuksiin poika valitsi itse kerran kun menin katsomaan kenkiä itselleni. Kenkäkaupan nurkaan oli jäänyt muutamia lasten kesäkenkiä. Nämä eivät siis oikeasti ole sisätossut, vaan kesäkengät. Mutta pojan mielestä nämä olivat hienoimmat ninjatossut ikinä.
TAKKI on kierrätettyä polyesteriä ja luomupuuvillaa. Vaalea väri hieman mietityttää, mutta jos lapsi siitä pitää, anti mennä. En silti aio pestä takkia liian usein. En halua muovikuidun joutuvan mereen turhaan.
LIPPIS on kierrätettyä polyesteriä.
KENGÄT ovat luomunahkaa, eivätkä sisällä PFC-yhdisteitä tai muita myrkkyjä. Keng Lapsilla on ollut useammat Kavat-kengät. Pelkäsin, että nämä on jo leimattu ”vauvakengiksi”, mutta tämä uusi malli oli makea kuusivuotiaankin mielestä. Mustalla värillä on varmaankin jotain tekemistä asian kanssa.

Kaksplussan syysvaatetempauksessa voi muuten voittaa 200€ arvoisen asukokonaisuuden taaperolle. Osallistumaan pääset täällä.
Miten sinun lastenvaatevalintasi ovat ekologisia?
Annatko lapsen valita itse vaatteet?
Myös muut Kaksplus-bloggaajat ovat valinneet lapsilleen syysvaatteet:
Heart Pumps Diesel ja Leikki-ikäisen ulkoiluvaatteet
Meriannen mielessä ja Syksyn värikkäät lastenvaatteet verkkokaupasta
P.S. Tervetuloa lapsiperheet lauantaina Sanomatalon Mediatorille Joutsenmerkin juhlatapahtumaan! Mukana menossa on lisäkseni, Pikku Papu -orkesteri, Raakel Lignell ja Kalastajan vaimo -bloggaaja Johanna Alvestad. Aiheena lapsiperheen ekologiset ja turvalliset valinnat.

29 Comments

  1. Anna
    30.9.2015

    Meidän neitillä on ollut alusta asti todella vähän vaatteita ja tosi hyvin ollaan pärjätty! Ihan pikku vauvana tuunailtiin bodeja leikkaamalla juuri hihat irti ja näin asusta tulikin kiva hellevaate. Mielestäni näin ollaan myös hyvin pysytty koko ajan kartalla, mitkä vaatteet ovat jo käyneet pieniksi ja ne on voinut heti antaa ystäville uudelleen käyttöön. Itse arvostan myös erittäin paljon käyttömukavuutta lasten vaatteissa. Siskojen kanssa harrastamme paljon vaatteiden vaihtoa, niin omien kuin lastenkin 🙂

    Vastaa
    1. maria
      30.9.2015

      Juuri näin. Monet myöskin tuijottavat maanisesti niitä vauvanvaatteiden (ja lastenvaatteiden kokoja). Heti kun lapsi on sentikin yli vaatteen koon, vaate lähtee kierrätykseen. Ja ”isoja” vaatteita hillotaan kuin mitäkin. Järjetöntä! Itse en ole katsonut yhtään kokolappua, eikä lapsilla ole koskaan ollut kylmä. Vaatteet kannattaa ottaa käyttöön hieman isoina ja pieninä ja kuluneina niitä voi tuunata. Kierrätys on hyvä idea hienommille vaatteille (tai vaikka ulkoiluvaatteille). Perusvaatteet käytettään meillä ns. loppuun.

      Vastaa
  2. Miia
    30.9.2015

    http://yle.fi/uutiset/svt_lasten_talvikengista_loytyi_haitallisia_aineita/7609792 Minä lopetin Kavat kenkien oston pojalle tämän uutisen jälkeen. Toivottavasti ovat korjanneet asian.

    Vastaa
    1. maria
      30.9.2015

      Voi ei. Nyt meni fiilis. Inhottavaa. Tosin, luulisin, että ei ainakaan noista ekomerkityistä sentään?

      Vastaa
      1. Miia
        30.9.2015

        No se ois kyllä jo aika paksua jos niistäkin löytyis!

  3. Olga
    30.9.2015

    Moi Maria! Osaisitko neuvoa millä merkillä olisi myrkyttömimmät ulkovaatteet lapsille? Joka vuotinen dilemma tällaiselle maallikolle…toistaiseksi olen ostanut käytettyjä ja toivonut, että pahimmat kemikaalit olisi haihtunut pois…

    Vastaa
    1. maria
      30.9.2015

      Itsekin mennyt enimmäkseen käytetyillä. Kerran ostin yhden Troll-kurapuvun, jolla kumpikin lapsi meni koko talven. Siinä oli ulkokerros jotain luonnollista kumia ja sisällä oli paksu villavuori. En kyllä silloin ollut niin tarkka näissä kemikaaliasioissa, mutta se tuntui hyvältä. Pitää selvittää oliko se oikeastikin hyvä.
      Nyt on tullut Polarn O. Pyretiltä kokonaan PFC-vapaa ulkoiluvaatemallisto. Siis toppavaatteet. Ne vaikuttaa hyviltä!
      Välikausi on se ongelma. Välikausi/kuravaatteissa on ne pahimmat kemikaalit, kun kangasta yritetään saada vedenpitäväksi. Olen järkeillyt, että vähäkemikaalisin vaihtoehto on jonkinlainen lämpökerros ja rehelliset sadetakki ja kurahousut. Ja onhan niissäkin tietenkin kemikaaleja, mutta luulisin ettei PFC-yhdisteitä kuitenkaan.

      Vastaa
      1. Miia
        30.9.2015

        Reimalla on ainakin PVC-vapaat kurakamppeet, mutta takaako se myrkyttömyyttä muuten?

      2. maria
        1.10.2015

        No niinpä. Vähän sellainen tunne, että pakko tietenkin ostaa ja kannustaa, kun on sentään yritystä. Ikävä kyllä usein kun on jokin vaaralliseksi tai muuten haitalliseksi todettu aine korvattu uudella, on pian selvinnyt että uusi korvaava aine on yhtä paha. Pitäisi todella paneutua näihin ulkovaatteiden kemikaaleihin huolella, että osaisin vastata kysymykseesi. Ja tosiaan, valmistajillahan ei ole velvollisuutta kertoa, mitä kemikaaleja esineet (tai vaatteet) sisältävät, joten totuutta emme tule koskaan saamaan selville.

  4. […] ovat kirjoittaneet myös syystyyleistä, tässä Marian, Jasminin, Sofian ja Meriannen […]

    Vastaa
  5. Lila
    30.9.2015

    Asiasta kukkaruukkuun, voistiko neuvoa yhdessä pienessä (tai aika isossakin) asiassa. Olemme löytämässä meille vuokrakodin, jossa muuten kaikki vaikuttaisi hyvältä, mutta olohuoneessa ja kylpyhuoneessa minun kurkkua alkaa ihmeellisesti kutittaa? Niissä tuoksuu pesuaine ja löysimme kaapista pesuainepurkin, joka sisältää hajusteita. Ilmeisesti edellinen vuokralainen on sillä siivonnut asunnon. Voiko tuo pesuaine olla ainoa, joka kutittelee kummasti kurkun päätä ja saa yskän refleksin aikaan? Muuten asunnossa ei haise home ja ilmanvaihtokin on hyvä. Ainoastaan olohuoneen parketissa yhdessä kohdassa parketti hivenen kupruaa, muuten on erittäin siisti. Häviääkö haju miten äkkiä?

    Vastaa
    1. maria
      30.9.2015

      No, milloin vuokrakoti on rakennettu?
      Nämä on just vaikeita, kun pitäisi arvioida aistinvaraisesti ja asunnossa onkin himo hajusteiden käyttäjä tai vastamaalattu. Hajut peittävät oikean infon.

      Vastaa
      1. Lila
        1.10.2015

        Asunto on valmistunut vuonna 2000. Asunnossa on koneellinen ilmanvaihto ja raitisilmaventtiilit. Ikinä ei ikinä ole minua vielä kurkkuun noin kutittanut. Tosiaan muuten asunto on erittäin siistissä kunnossa, ainoastaan se olohuoneen parketin pikku pullistuma yhdestä kohtaan. Tällä tuskin on mitään tekemistä asian kanssa?

      2. Lila
        1.10.2015

        Tsekkasin vielä pesuainepurkin koostumuksen ja näitä löytyi parkettipesuaineesta, jota oli käytetty: Saippuaa, ionittomia tensidejä, hajustetta, methylisothiazolinone ja benzisothiazolinone. Onkohan noiden mahdollista aiheuttaa sitä kurkkuärsytystä? Kiilto parkettipesu on kyllä saanut Pohjoismaisen ympäristömerkin ja tuote on tehty Hankasalmella…. Hämmentävää 🙁

      3. maria
        1.10.2015

        Methylisothiazolinone ja benzisothiazolinone on superallergeenejä. Varmasti aiheuttaa vähänkin herkistyneelle oireita. Joutsenmerkki takaa, ettei ainetta ole tietyn määrän yli. Muistaakseni prosentti… Mutta yleensäkin, musta tollaiset parkettipesuaineet on ihan turhia. Itse olen pärjännyt kymmenen vuotta pelkällä vedellä. Parketti aivan hyvässä kunnossa.
        Lisäksi hajusteet tietenkin voivat sisältää mitä vaan ja aiheuttaa oireita!

  6. […] < Ekologiset ja myrkyttömät vaatteet syksyyn verkkokaupasta […]

    Vastaa
  7. […] Myös kollegat Maria, Jasmin, Demi, Merianne ja Tiina on mukana […]

    Vastaa
  8. Lila
    1.10.2015

    En saanut vastausta enää samaan kohtaan! Mutta kiitos tosi paljon sinulle Maria vastauksesta! Meidän pitää yrittää nyt vaan jynssätä irti siitä lattiasta tuo aine. Varmaan lämpimällä vedellä ja muilla luonnon aineillä irtoaa. Itse en kestä mitään hajusteita astman takia, mutta tuolla tavalla ei vielä ikinä ole kurkku mennyt suppuun. Huh Huh! Ja sori, että poikkesin aiheesta!! Kivoja vaatteita postauksessa 🙂

    Vastaa
    1. maria
      1.10.2015

      En tiedä irtoaako. Toivottavasti.
      Mutta jos ei pian helpota, alkaisin miettiä mahdollista sisäilmaongelmaa.

      Vastaa
  9. Seera
    1.10.2015

    Itse olen seurannut tuota käytyä keskustelua haitallisen pesuaineen poistosta parketista. Kuinka tuollaisessa tilanteessa sen saa pois ilman, että tulee uusia coktaileja ilmaan? Ystävä kamppailee saman ongelman kanssa.

    Vastaa
    1. maria
      1.10.2015

      Mä en uskaltaisi kokeilla muuta kuin laimealla soodavedellä ja tuuletuksella.

      Vastaa
  10. Seera
    1.10.2015

    Kiitos neuvosta, pitääpä vinkata! Luuletko, että olisi kuitenkin mahdollisuutta saada tilanne korjaantumaan?

    Vastaa
    1. maria
      1.10.2015

      No jos ongelma tosiaan johtuu pesuaineesta, niin varmasti. Mutta ikävä kyllä minulla on sellainen tunne, että on jokin muukin ongelma taustalla.

      Vastaa
  11. PR
    2.10.2015

    Me vuokrasimme 2,5 vuotta sitten mukavan asunnon, jossa oli siisti parkettilattia, mutta tutustumiskäynnillä tuoksui miedosti pesuaine. Haju oli niin vähäinen, että uskalsin vuokrata asunnon. Päivä päivältä aistin hajun yhä voimakkaampana ja viikon kuluttua jouduin lähtemään asunnosta pois paitsi häiritsevän hajun myös kovien kasvokipujen ja kasvoturvotuksen vuoksi. Ei auttanut lattian pesu ilman pesuaineita eikä jatkuva tuuletus hyvillä kesäsäillä. Tuon asunnon jälkeen aloin oireilla tosi pahasti hajusteille ja rakennusmateriaaleille.

    Vastaa
    1. maria
      2.10.2015

      Hui.

      Vastaa
  12. Emmi
    3.10.2015

    Hei jes,että joku vielä nykyään liputtaa college vaatteiden puolesta. Ettei ole aina vaan niitä farkkuleggareita ja muita ”muovisen” tuntuisia vaatteita. Mä oon lapsuuteni viettäny 24/7 college paidoissa ja housuissa enkä tiedä toisia niin mukavia vaatteita pienille ja vähän isommillekin lapsille. Kiitokset sun postauksestas,oli taas mukava lukea! 🙂

    Vastaa
    1. maria
      4.10.2015

      Kiitos!

      Vastaa
  13. Katariina
    24.11.2015

    Hei Maria!
    Mitä tiedät kemikaaleista, joilla käsitellään tekstiilejä? Hain eilen postista erään lehden tilaajalahjana saamani suomalaisen yrityksen putkikassin. Avasin paketin pikaisesti todetakseni kassin olevan sopiva minulle ja ottavani sen käyttöön, ja laitoin sen naulakkoon makuuhuoneeseen suoristumaan. Mennessäni nukkumaan ihmettelin pahaa hajua, joka pian aiheutti minulle kuvottavan olon. Olen kahdennellatoista viikolla raskaana, joten ajattelin aluksi hajuaisti vaan olevan taas normaalia herkempi, ja pahoinvointikin on jatkuvaa, kunnes olo ja pääkipu alkoi olla jo niin sietämätön, että lähde piti selvittää. Kassihan se siinä metrin päässä kärysi! Vein sen eteiseen, ja aamulla huomasin jopa kissan väistelevän sitä. Mitähän myrkkyä tuo mahtoi sisältää?

    Vastaa
  14. […] postaukset: Leikki-ikäisen ulkoiluvaatteet , Syksyn värikkäät lastenvaatteet verkkokaupasta , Ekologiset ja myrkyttömät vaatteet syksyyn verkkokaupasta , Edullisia ja ihania syysvaatteita verkkokaupoista -se on mahdollista, Sittenkin kauppatakki (ja muut […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top