Hiusten pesu ilman shampoota

IMG_6458
No niin, tätä olen hehkuttanut joka tuutissa: Lopetin hiusten pesun shampoolla lähes uinolme kuukautta sitten. Nyt minulla on nopoo-hommasta jo sen verran kokemusta, että uskallan suositella menetelmää teillekin.
IMG_6474
IMG_6472

Miksei shampoota?

Päänahkani on ollut teini-iästä astien nopeasti rasvoittuva. Vaikka pesin hiukseni aamulla, illalla näytin jo siltä, että olisin valellut pääni voimariinillä. Tapana on ollut, että paras ystäväni on varmistanut ”Oothan pessyt hiukset?” ennen treffejämme.
Vuosia olen ”sinnitellyt” ja pessyt hiukseni vain joka toinen päivä. Vuosi ostin vahingossa shampoota, jossa oli säilöntäaineena kathonia. Kathon on superallergisoivien metyylikloori-isotiatsolinonin ja metyyli-isotiatsolinonin seos. Kyseisille aineille sekä niiden seokselle allergisten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Tämä johtuu todennäkösesti siitä, että kyseiselle aineelle altistutaan jatkuvasti. Aineita käytetään hiustuotteiden lisäksi Fairyn sekä muiden astianpesuaineiden, kodinpuhdistusaineiden sekä sisämaalien säilöntäaineena.
Nyt meni sivuraiteelle. Yritän sanoa, että huomasin saavani oireita (päänähan polttelua sekä taiveihottumaa) methyyli-isotsiatsolonia sisältävän shampoon käytöstä. Samoihin aikoihin myös Fairy alkoi käymään pahasti henkeen.
En ole testauttanut allergiaani, koska en halua tuhlata yhteiskunnan rahaa itseaiheutettuun vaivaani. Hoitona toimii aineen välttäminen.
IMG_6429

Säilöntäaineet, sulfaatit ja ympäristö

Superallergisoivan shampoon jälkeen siirryin käyttämään tuotteita, jotka eivät sisällä näitä superallergeenejä.  Ensin kokeilin muutamia ”tavanomaisia” shampoita, jonka jälkeen siirryin serfitifoituu luonnonkosmetiikkaan. Kokeilin myös täysin hajusteettomia vaihtoehtoja.
Jonkin aikaa kutakin tuotetta käytettyäni, huomasin, että jokainen aiheutti hieman polttavan tunteen päänahkaani pesun jälkeen. Ei mitään tulipaloa, mutta sellaisen pikkaisen kuumottavan tuntemuksen. Polttelu saattaa olla merkki tuotteen sisältämän kemikaalin aiheuttamasta ärsytysreaktiosta. Ikävä kyllä minulla taitaa olla myös ammattini kautta hankittu orastava MCS eli monikemikaaliyliherkkyys. Laskin, että jos aion pestä hiuksiani vielä viisikymmentä vuotta, ehtisin tätä menoa allergisoitua jok’ikiselle shampoon ainesosalle.
Säilöntäaineiden lisäksi shampoissa ja muissa pesuaineissa oireilua voivat aiheuttaa sulfaatit. Myös luonnonkosmetiikassa käytetty sodium coco sulphate aiheutti ainakin minulle päänahan kuumotusta. Luonnonkosmetiikkaa riivaakin terveellisyysharha. Kuvitellaan, että luonnollisista raaka-aineista, kuten luomukookoksesta, valmistettu aine olisi terveellisempi, kuin halveksistusta maaöljystä valmistettu samankaltainen kemikaali. Esimerkiksi luomuomenasta valmistettu viini humalluttaa aivan yhtä turvallisesti kuin ei-eko-vaihtoehto.
Päänahkani ei ole niin ihmellinen, että sitä pitäisi tieten tahtoen suojella pieneltä nipistelyltä shampoopesun jälkeen. Itseasiassa, minulla on korkea kipukynnys, joten periaatteessa olisin varmaan aika hyvä kärsimään kauneuden tähden. Omatunto ei vaan anna periksi.
Pesuveden mukana huuhtoutuvat shampoiden ja muiden pesuaineiden sisältämät sulfaatit ovat erittäin haitallisia vesistöille ja niin ollen vaikuttavat koko ekosysteemin toimintaan. Vaikea edes kuvitella, miten paljon shampoita ja pesuaineita Suomenkin kokoisessa yhteiskunnassa kaadetaan viemäreihin. Täysin turhaan. Turhien puteleiden muodostamasta jätevuoresta puhumattakaan!
Olen siis päättänyt pärjätä ilman shampoota, kuten isovanhempani ja heidän vanhempansa ovat tehneet. Ja hommahan toimii lopulta!
IMG_6440IMG_6321Kuvat otettu Meine Base -pesun jälkeen.

Olen pessyt hiukseni:

  • suolalla – kokeilun kesto 2 viikkoa – hiukset jäivät superrasvaisiksi
  • leivinjauhe-kurkuma-timjami -seoksella – yksi kokeilu – en kestänyt hajua, lisäksi pyyhkeet värjäytyivät keltaisiksi
  • kananmunankeltuaisella – yksi kokeilu – nypin seuraavan päivän valkuaisrippeitä päästäni
  • savella – kokeilun kesto 1,5 viikkoa – näytin peikolta, jolla on tahmeaa jäkälää hiusten tilalla
  • MeineBasella – viimeiset 1,5 kk – hiukset paremmat kuin koskaan

Nyt vasta huomasin, että myös sulfaatittomia shampoita olisi olemassa, niitä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan ja toisaalta nyt ei ole enää tarvetakaan. Tätä nopoo-shampoo -ohjetta  olisi kyllä kiinnostava kokeilla.
Olen todella tyytyväinen viimeiseen vaihtoehtoon. Olen saanut myös hyvää palautetta kampaajaltani.
IMG_5291
Kuva leivinjauhe-maustehässäkkäpesun jälkeen. En ole varma, ovatko hiukset kuvassa vielä märät vai ovatko ne vain rasvaiset.
IMG_5066
Hiukset kananmunapesun jälkeen. Melkein ok. Silti liian rasvaiset, jopa minun makuun.
IMG_5287
Lähikuva hiuksista viikon suolapesun jälkeen. Todellakin liian rasvaiset.
IMG_5099Savipesun jälkeen hiukset näyttivät kuivilta ja tuntuivat tahmealta hampulta.
Lisäksi olen tehnyt erilaisia hoitoainekokeiluita…
Olen niin iloinen, että uskalsin kokeilla hiusten pesua terapiasuolalla. Hyviä puolia on ilmennyt useita:

  • Hiuspohjaani ei ärsytä pesun jälkeen, vaikka kuinka hankaisin hiuksia pestessä
  • Pesuväli on pidentynyt, päänahka ei rasvoitu kuten ennen. Pari pesukertaa viikossa riittää.
  • Luontoon ei pääse haitallisia kemikaaleja
  • Pakkausjätettä ei kerry, sillä aine on todella riitoisaa
  • Hiustenlähtö on vähentynyt!

Jopa lehtikuvaa varten minut meikannut maskeeraaja sekä lasten hiukset leikannut kampaaja olivat ihmeissään hiuksistani. Eivät ne vieläkään ole täydelliset, mutta todella paljon parempikuntoiset kuin ennen!
Olin siis väärässä, kun luulin, että nopoo-menetelmä ei sovi rasvoittuvalle ja hiustenlähdöstä kärsivälle päälle.
Tästä lisää ensi viikolla!
IMG_6665

43 Comments

  1. Anne S
    12.10.2015

    Hei, mahtava juttu. Itsehän kokeilin tätä MeineBasea heti kun oli joku sinun kommentti siitä Twitterissä ja hyvin on toiminut! Pientä töhnää yritti kerätä päänahkaan, mutta paljolla harjaamisella ennen pesua sekin ongelma katosi. Aivan upea, kutisematon lopputulos itselläni ja sinä näytät todella kauniilta, kuten aina!:)

    Vastaa
  2. Mia V
    12.10.2015

    Voitko kertoa vähän tarkemmin miten teet pesun tuolla MeineBasella?? Siis kuinka paljon sitä tarvitsee ja miten sen saa päänahkaan??

    Vastaa
    1. Maria
      12.10.2015

      Joo! Kirjoitan pian tarkemmat ohjeet!

      Vastaa
  3. Mari
    12.10.2015

    Viime viikolla kokeilin no poo- menetelmää, joka toinen päivä vesipesulla, ja muut päivät sooda-etikkapesulla. Hiukset oli puhtaan näköiset ja kuohkeammat shampoon latistamiin hiuksiin verrattuna. Ongelmana oli hirvittävä haju. Ällöttävä talitöhnän haju sai mut jälleen tarttumaan shampoopesuun, laimennettuun sellaiseen. Reiluun vuoteen en ole käyttänyt muuta kuin luonnonkosmetiikkaa hiustenpesussa. Haluaisin jättää shampoon pois kokonaan mutta toisaalta en kestä sitä pahaa pään hajua. Täytyy kokeilla uudestaan ja tällä kertaa MeineBasella.

    Vastaa
    1. maria
      13.10.2015

      Meine Basella hajua ei ainakaan ole. Itselläni päänahka on tosiaan rasvoittuva ja ennen haisi enemmän kuin nyt!

      Vastaa
  4. Ulla
    13.10.2015

    Olen käyttänyt Meine Basea kasvojen pesuun sekä psorin hoitoon, toimii.
    Tänään teen aluevaltauksen hiusten pesuun. Itsellä on ei niin tuuheat- pakkasen latistamat hiukset, joten katsotaan millainen pehko tästä vielä saadaan aikaan. Mielelläni suosittelen suolaa, täytyy vinkata ihotautilääkärille, joka ottaa meillä vastaan (itse labrassa).En vaan ole vielä saanut poikaani kokeilemaan suolaa, hänelle sen alun perin ostin!!

    Vastaa
    1. maria
      13.10.2015

      Kiva kuulla, että on ollut apua ihonhoidossa. Hiustenpesuun riittää puoli teelusikallista, Meine Base on hellää, mutta tujua kamaa!

      Vastaa
      1. Annelina
        14.10.2015

        Millä konstein saat suolan levittymään hiuksiin ja päänahkaan? Mulla ei kyllä millään tuo puoli teelusikallista riitä, tai sitten en vaan osaa 😀

      2. maria
        16.10.2015

        Kirjoitan just ohjeet!

    2. maria
      16.10.2015

      Kerro mitä kävi! Itselläni hiukset ovat ehdottomasti parempikuntoiset nyt kuin ennen.

      Vastaa
  5. PikkuMyy
    16.10.2015

    Intouduin myös kokeilemaan ja hyvin toimii. Loistotuote! 🙂

    Vastaa
    1. maria
      16.10.2015

      Jee, kiva kuulla! Laitan kohta vielä lisää vinkkejä.

      Vastaa
  6. PR
    16.10.2015

    Kiitos Maria, Meine Base myös ryhdistää hentoja hiuksia enkä tarvitse enää muotoiluvaahtoa. Hajusteettomissakin shampoissa ja vaahdoissa on vähän häiritsevä haju, jota Meine Basessa ei ole.

    Vastaa
  7. […] < Hiusten pesu ilman shampoota […]

    Vastaa
  8. Jenx
    17.10.2015

    Hei ! Ootko kokeillut koskaan kristallisuola saippuaa, onko kokemusta siis sanoa kannattaako tilata esim kasvojenpesu tarkoitukseen 🙂 sitähän voi käyttää moneen moneen muuhunkin asiaan.

    Vastaa
  9. seikku
    17.10.2015

    Kolme vuotta ja 3 kuukautta takana ilman shampoota. Kananmuna tuo todella hyvää kiiltoa ja kuntoa hiuksiin, mutta itse kaikesta huuhtelusta huolimatta en saa sitä niin hyvin pois, ettenkö haistaisi koko seuraavaa paria päivää pannukakkua nenässäni. Siksipä aika harvoin jaksan sitä käyttää.
    Hyvin arkiseksi on tullut 2-4 kertaa kuussa ruokasooda-vesiseoksella pesu ja etikka-vesiseoksella huuhtelu. Toimii.
    Itselläni oli takana vuosien putki kokeilua erilaisilla apteekin, luomu-, sulfaatittomilla, lääke-, kampaamon jne shampoilla. Päänahassa oli rupia ja haavoja, jotka eivät parantuneet. Yksi haava taisi olla 20 vuoden ajan parantumatta. Ei ole enää yhdenyhtä reikää tai rupea päänahassa. Ja tätä ennen kokeilin siis kaiken mahdollisen, myös ruokavaliot maitohappobakteereineen, hiivakuureineen jne. Ainoa, mitä en ole kokeillut, on palashampoot, mutta eipä ole enää tarvetta kokeilla, koska sooda-etikkasysteemi pelaa hyvin. Vaikka olisi miten ällöttävää jonkun muun mielestä, niin kipeät haavat päässä oli niin ikävä ongelma, ettei enää ikinä kiitos.

    Vastaa
    1. maria
      17.10.2015

      Vau, mikä onnistumistarina. Ihmetyttää kyllä, mitä virkaa lääkäreilläkin on. Yksi lääkärihän suositteli juuri Hesarissa muistaakseni, hiustenpesua käsidesillä. Siis järkyttävää! Käsidesi tappaa kaikki normaalitkin bakteerit päänahasta ja jäljelle jää todennäköisesti vaan ne huonot. Eräs hiusalan ammattilainen kommentoikin facebookiin, että hänen nähdäkseen kaikki hiuspohjan ongelmat johtuvat hiustuotteista. En yhtään yllättyisi jos näin olisi.
      Aurinkoa!

      Vastaa
  10. sannatitityy
    23.10.2015

    Pakko laittaa linkki http://www.naturalbeautyshopfinland.com/ . luomukosmetiikkaa hakaniemestä ja aivan mahtavaa asiakaspalvelua! Facebookissa hyvät sivut!!

    Vastaa
  11. Minttu
    29.10.2015

    Olen pessyt hiukseni ja koko kehon nyt noin viikon ajan meinebasella, kun huomasin tämän kirjoituksesi! Kiitos kovasti, että toit tämän esille, on ollut aivan huippua, kun hiukset ovat olleen jopa päivän puhtaana ilman pesua, tälläistä ei ole ikinä tapahtunut millään muulla pesukeinolla! Minulla on todella rasvoittuvat hiukset, joten olen jo iloinen siitä, että pystyin olemaan päivän ilman että hiukset näyttävät aivan rasvaisilta ilman pesua! Tästä toivon ja uskon, että tilanne vaan paranee 🙂
    Aloin myös käyttämään Meinebasea lasteni pesussa, ja huomasin kuinka toisen lapseni atooppinen iho alkoi parantua heti ensimmäisellä keralla! Ihan uskomatonta. Meillä oli ennen ollut hajusteettomia pesuaineita, mutta tosiaan atopia tuli ilmeisesti kemikaaleista, ei pelkästään hajusteista.
    Uskomatonta on myös se, kuinka paljon jäi ylimääräiseksi tuotteita! En enää tarvitse päivä-tai yövoidetta kasvoille, tai muita rasvoja, kun iho on niin hyvässä kunnossa! En tarvitse myöskään hiustenhoitoon MITÄÄN tuotteita, vaikka ennen käytin pesuaineiden lisäksi päivittäin vähintäänkin tuuhentavaa geeliä/hiutaleita, kiilto/hoitosuihketta ja kahta erilaista hiuslakkaa, saadakseni hiukset näyttämään hyviltä ja ”pysymään paikallaan”. Hiukseni ovat todella liukkaat ja lasimaiset. Nyt kuitenkin huomaan pestyäni hiukset Meinebasella, että ne näyttävät jopa paremmilta kuin ennen ihan vaan harjaamalla, ilman mitään muita tuotteita 🙂
    Olen todella tyytyväinen sekä ihon ja hiusteni kuntoon, ja siihen, että kemikaalikuorma omalla ja lasten iholla väheni huimasti! Olen raskaana, joten varsinkin juuri nyt kemikaalien vähentäminen ei voi tehdä muuta kuin hyvää 🙂 Kiitoksia siis kovasti siitä, että kirjoitit Meinebasesta!

    Vastaa
    1. maria
      29.10.2015

      Voi että, ihana tunne saada tällaistä palautetta! Liikutuin. Todella tiedän ton tunteen, sillä mun piti myös pestä hiukset päivittäin ennen. Nyt väli on jo 3-4 päivää!
      En tiedä vielä, voinko suositella, mutta itse olen pessyt nyt astiatkin laimealla Meine Base -liuoksella, jota olen tehnyt suihkepulloon. Ja aamuisin ripotan ihan vähän Meine Basea hammasharjalle. Kannattaa kokeilla, mutta en tosiaan suosittele, kun vasta hetken kokeillut…

      Vastaa
  12. Laura
    13.11.2015

    Hei! Olisin kysynyt tarvitsetko Meine Base hiustenpesun jälkeen ollenkaan munkäänlaista hoitoainetta? Ajattelin käydä tänään etsimään kyseisen tuotteen ja aloittaa sen käytön. Seuraava kysymykseni liittyy kirjotukseesi ihonhoidosta. ihon kosteutuksesta, et siis käytä mitään rasvaa vaan öljyä? Oma ihoni varsinkin naama on superkuiva. Tuntuu että se imasee kaiken rasvan mitä siihen laitan. Miten saat meikin irti suolalla? Silmämeikki? Kiitos 🙂

    Vastaa
    1. Maria
      13.11.2015

      Meikki lähtee Meine Basella tosi helposti. Eilen kokeilin muuten hiuksiin (kamalaa) värillistä kuivapesujauhetta. Sekin lähti Meine Basella. Joskus laitan pesun jälkeen etikkahuuhtelun, joskus ihan tavallista luomu-hoitoainetta. Useimmiten unohdan hoitoaineen kokonaan…
      Iholle olen nyt laittanut ihan tavallista hamppuöljyä. Laitoin sitä pieneen pipettipulloon. Todella hyvältä tuntuu iholla!

      Vastaa
  13. kassu
    17.11.2015

    Hei! Olen nyt pessyt 3 kertaa hiukseni MeineBasella, ja hiukset jäävät hyvin rasvaisiksi ja semmoisiksi lähmäisiksi. Hiukseni ovat yli olkapään ja muutenkin rasvoittuvaa sorttia. Luuletko että säännöllisellä käytöllä ja vaan päänähän totuttamisella rasvoittuminen helpottaa? Kiitos 🙂
    kassu

    Vastaa
    1. Maria
      18.11.2015

      Hmm. Saatkohan levitettyä aineen kunnolla? Lukija vinkkasi, että kannattaa laittaa suola vesipulloon, sekoittaa ja kaataa sitten vasta päähän. Kokeilepa vielä se!

      Vastaa
  14. kassu
    18.11.2015

    pitänee kokeilla tuota vinkkiä 🙂 kiitos!

    Vastaa
  15. Jade
    19.11.2015

    Hei. Mitä mieltä olet siitä kun sanotaan että hiukset pitäisi pestä happamalla eikä emäksisellä?
    Pesuaine tulisi olla ph arvoltaan 4,5-5,5? Kuulemma näin hius pysyy supussa ja näin ollen suojaa hiuksen sisäkerrosta?

    Vastaa
    1. Maria
      20.11.2015

      Olen tätä kyllä miettinyt. En osaa sanoa. Luulisin, että Meine Base on muuten niin paljon ”hellävaraisempaa”, että emäksisyys ei siksi pilaa hiusta. Hiuksen oma rasva jää kenties suojaamaan suomuja. En tiedä, mutta vaikka olen pessyt monta kuukautta, eivät hiukset ole ainakaan kuivuneet.

      Vastaa
  16. Bella
    20.11.2015

    Minulle on aina puhuttu että hiuksiin ei olisi hyvä laittaa mitään emäksistä? Hiukset kuulemma pitävät enemmän happamasta, happamilla aineilla pestessä hius kuulemma pysyy ”kiinni” eikä vaurioitu. Mitä mieltä olet tästä kun peset MeineBasella? Kuivuuko sinulla hiustesi latvat,millä kosteutat niitä?

    Vastaa
    1. Maria
      20.11.2015

      Ei kyllä ole hiukset kuivuneet. En edes laita hoitoainetta kuin silloin tällöin. En oikeastaan pese latvoja erikseen, vaan päänahan. Siellä kenties oma rasva suojaa sen verran, että hius ei kuivu.

      Vastaa
  17. Pakkastaon
    7.1.2016

    Moi 🙂 Nyt kun on aikaa kulunut ja kokemusta karttunut shamppoottomuudesta niin olisi kiva kuulla tuoreita kuulumisia? Ja onko tavat/tuotteet muuttuneet? Lisäksi olis mukavaa saada postausta teidän perheen ruokailutottumuksista esim. ”Otteita ruokapäiväkirjasta” ja reseptejäkin 😉 Iloa päivään 🙂

    Vastaa
    1. Maria
      7.1.2016

      Kiitos viestistä! Samalla tyylillä menen vieläkin! Hyvä vinkki. Aloitan kertomalla meidän aamupalarutiinista.

      Vastaa
  18. Emilia
    14.2.2016

    Hei Maria! Mun hiukset rasvottuu kanssa tosi nopeasti ja tuntuu, että hoidan niitä liikaa..nyt oon pari päivää pessyt joka toinen päivä mut silti vaan rasvottuu.. luulen, että voisin kokeilla no poota. Latvat on tosi kuivat. Inhottaa, että limaset hiukset, mutten haluaisi joka päivä pestä ja haluan vähentää kemikaali kuormitusta

    Vastaa
    1. Maria
      15.2.2016

      Kokeile! Suosittelen. Mulla on todellakin auttanut, nyt ei tartte enää pestä kuin kerran – pari viikossa!

      Vastaa
  19. […] saanut todella paljon kiitosta Meine Basen esittelystä. Moni on kertonut päässeensä vuosikausia vaivanneista iho- ja päänahkaongelmista sen avulla. […]

    Vastaa
  20. Susanna
    31.8.2016

    Moi! Vieläkö käytät pääasiassa Meinebasea? Olen itse pääosin pessyt pään sillä nyt n. 4 kk ja rauhoittuneen alun jälkeen tuntuu, että hiuksia lähtee taas paljon. Alan jo epäillä johtuuko oheneminen kuitenkin tuosta emäksisyydestä. Toisaalta uusi hius näyttää vahvemmalta kuin ennen ja osan nykyisestä sulkasadosta aiheuttaa varmasti muutaman viikon takainen ab-kuuri.. Mukavaa syksyä sinulle!

    Vastaa
  21. Julia
    31.10.2016

    Loppuiko hilseily Meine Basen myötä?

    Vastaa
  22. Kaisa
    26.2.2017

    Hei! Löysin blogisi, kun etsin tietoa kutisevasta päänahasta. Olen pessyt tukkani shampoolla 1-2 päivän välein koko aikuisikäni, mutta nyt jouluna päätin jättää shampoopesut pois. Tähän asti olen sinnitellyt pesuväliä noin 1krt/vko, mutta nyt vihdoin alkaa tuntua, ettei tukka likaannukaan enää yhtä helposti. Ongelmaksi on kuitenkin tullut pään kutina, jota minulla ei ennen ollut ollenkaan. Päänahka myös hilseilee. Pesen tukkaa vedellä muutaman päivän välein ja silloin tällöin Urterkramin shampoolla. Onko sinulla vinkkejä, mistä kutina voisi johtua ja miten siitä pääsisi eroon?

    Vastaa
    1. Maria
      27.2.2017

      Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan MeineBase-mineraalisuolaa. Tästä ovat lukuisat ihmiset saaneet avun kutisevaan päähahkaan: https://safkanet.fi/tuotemerkki/p-jentschura/

      Vastaa
  23. Anna
    3.11.2017

    Olisi kiva kuulla jälleen, kun pitempään kulunut aikaa, että toimiiko vielä? Olen vannoutunut Meine Base fani atooppisen ihon hoidossa, mutta joskus aiemmin kokeilin myös kuivaan päänahkaan ja alun hyvien tulosten jälkeen tuntui, että hiuksia lähti hirveesti ja jostain päättelin että se emäksisyys koko ajan ei tee kuitenkaan päänahalle hyvää ??? Miten Sinulla sujuu ?

    Vastaa
    1. Maria
      4.11.2017

      Mä olen vieläkin käyttänyt MeineBasea, mutta myös usein palashampoota. Suosittelen lämpimästi tätä mun uutta saippuaa, jota voi käyttää myös shampoona: https://safkanet.fi/tuotemerkki/sopo/

      Vastaa
  24. Elli
    23.12.2018

    Oon useamman viikon yrittäny pestä hiuksia mainebasella. Tuntuu että hiukset jää tosi töhnäseksi ja ovat todella sähköiset. Oon käyttäny lisäksi latvoihin etikkavesisekoitusta. Nyt oon sitten kerran viikossa pessy shampoolla, koska en kestä tuota töhnää päänahassa. Oon tehny purkkiin veden kanssa sekoitusta ja myös kämmenellä sekoittanu eikä eroa juuri ole ollut. Jonku aikaa ajattelin vielä kokeilla mut täytynee alkaa miettiä jotain muuta vaihtoehtoa kun ei näytä toimivan:/

    Vastaa
    1. Toinen Maria
      31.12.2018

      Mullakin meni joskus meine basella töhnäiseksi ja välillä taas se toimi erittäin hyvin! Vaikkakin, mulle hieman liian pesevää, kun päänahka alkoi hilseillä kuivuuttaan.
      Hiuspohjalla menee myös aikaa tottua uuteen pesutyyliin. Itselläni meni noin 3kk kunnes alkoi hiuspohja tottua eikä pukannut niin paljoa omaa rasvaa.
      Anna meinebasen vaikuttaa 3-5min, ja lisää vähän vettä ja hiero kunnolla. Ja huuhtele tosissaan etikkahuuhteella. Meine base on emäksistä ja hiukset tykkää happamasta eli etikasta,.
      Jos sulle ei vaan toimi, niin kokeile muita vaihtoehtoja kuten palashampoota, omenasosetta tai ruisjauhoja.

      Vastaa
  25. Toinen Maria
    31.12.2018

    Mullakin meni joskus meine basella töhnäiseksi ja välillä taas se toimi erittäin hyvin! Vaikkakin, mulle hieman liian pesevää, kun päänahka alkoi hilseillä kuivuuttaan.
    Hiuspohjalla menee myös aikaa tottua uuteen pesutyyliin. Itselläni meni noin 3kk kunnes alkoi hiuspohja tottua eikä pukannut niin paljoa omaa rasvaa.
    Anna meinebasen vaikuttaa 3-5min, ja lisää vähän vettä ja hiero kunnolla. Ja huuhtele tosissaan etikkahuuhteella. Meine base on emäksistä ja hiukset tykkää happamasta eli etikasta,.
    Jos sulle ei vaan toimi, niin kokeile muita vaihtoehtoja kuten palashampoota, omenasosetta tai ruisjauhoja.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top