Sulanapitokaapelista hormonihäiriköitä juomaveteen?

Pakkasten hellittäessä saattaa käydä niin, että vesiputket jäätyvät umpeen. Näin kävi myös Kemikaalitutkan lukijalle.

Putkien jäätymistä estämään lukijan tulovesiputkeen asennettiin Frost Guard -merkkinen sulanapitokaapeli. Sulanapitokaapeli pysyy lämpimänä, jolloin putki ei pääse jäätymään umpeen. Sulanapitokaapeli asennettiin suoraan vesijohtoputken sisälle.

Lukija jäi miettimään kaapelin turvallisuutta juomaveden laadun kannalta. Hän kyseli asiaa Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes).  Tukesin kanta oli, että kyseisten sulanapitokaapelien vaikutusta juomaveden kemialliseen laatuun ei ole tutkittu, vaikka kyseisessä tuotteessa on CE-merkintä (sähkölaite) ja niiden ilmoitetaan olevan elintarvikekäyttöön soveltuvia.

Tukesin puolelta meillä ei ole näitä vielä tutkittu/testattu.

Lämmityskaapeleiden materiaalivaatimuksista ei mainita mitään rakentamiseen liittyvässä lainsäädännössä. Osaa kaapeleita mainostetaan elintarvikeviranomaisten hyväksyminä (siis käytetyt materiaalit). Suhtautuisin kuitenkin varauksella niiden sopivuuteen käytettäviksi käyttövesiputkistojen sisällä. Esimerkiksi muovisten käyttövesiputkien kelpoisuus talousveden johtamiseen osoitetaan tyyppihyväksynnällä, jossa koostumustiedot ja testaukset tehdään nimenomaan kiinteistöjen talousvesijärjestelmiin sopivilla menetelmillä.

Kaapelit voivat ajansaatossa olla myös potentiaalinen kasvualusta mikrobeille.

Suosittelen sijoittamaan lämmityskaapelit putken ulkopuolelle.

Paula Porkola, Ylitarkastaja, Rakennustuotteet, Tukes

Viestissä oli myös otteita Rakentamismääräyskokoelman osasta D1, joka koskee kiinteistöjen vesi-ja viemärilaitteistoja.

Tukes ei näin ollen suositellut lukijallemme kyseisen kaapelin käyttöä juomavesiputken sisällä.

Kemikaalitutkakin suosittelee sulanapitokaapelin asentamista aina putken ulkopuolelle, jolloin kaapelin muovipinnoitteen mahdollisista hormonaalisista haitta-aineista ei ole haittaa juomaveden laadulle.

Uusia sääntöjä sähkölaitteiden hormonihäiriköille

Tukes ilmoitti tiedotteessaan 1.2. 2016, että muovin pehmentimien käyttöä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa rajoitetaan.

Muovin pehmentimien, ftalaattien, tiedetään olevan hormonaalisia haitta-aineita, jotka liukenevat myös veteen.

Neljän ftalaatin käyttöä tullaan rajoittamaan sähkö- ja elektroniikkalaitteissa ympäristöministeriön asetuksella. Nämä neljä ftalaattia – Bis(2-etyyliheksyyli)ftalaatti (DEHP), butyylibentsyyliftalaatti (BBP), dibutyyliftalaatti (DBP) ja di-isobutyyliftalaatti (DIBP) – on luokiteltu lisääntymiselle vaaralliseksi.
Kyseisten aineiden käyttöä tullaan rajoittamaan, sillä ne luokitellaan EU:n kemikaalilain (REACH-asetus) mukaisiksi erityistä huolta aiheuttaviksi aineiksi. Aineiden käyttöä rajoitetaan jo leluissa ja lastenhoitotarvikkeissa REACH-asetuksen nojalla. Kyseisiä aineita käytetään muovin pehmittiminä myös sähkö- ja elektroniikkalaitteissa.

Juomaveden kontaktimateriaalit

EU:ssa on työstetty rakennustuote- ja juomavesidirektiivien alla yhtenäistä hyväksymis- menettelyä juomaveden kanssa kontaktissa oleville tuotteille.

Kyseinen Frost Guard – kaapeli on valmistajan mukaan juomavesihyväksytty eikä se sisällä PVC:tä. Lämpökaapelissa on S-merkintä sekä Boverketin tyyppihyväksyntä juomavesijohtojen sisäpuoliseen asennukseen. Sitac (liitteenä sertifikaatti: 2867-92) on myös tutkimuksissaan todennut, että kaapeli ei aiheuta veteen maku- eikä hajuhaittoja.

Putkiremontin jälkeen on joissain tapauksissa ilmennyt, maku- sekä kemikaalihaittoja kraanavedessä. Ongelmat ovat johtuneet uusien muoviputkien tai pinnoitemateriaalien kemikaalien liukenemisesta juomaveteen.  Aina ftalaateista ei ole huomattavaa makuhaittaa, jollon ongelmaa ei huomaa.
Onko sinulla kokemusta juomaveden maku- tai kemikaalihaitoista? Kerro kokemuksesi Kemikaalitutkalle.

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top