Viinirypäleet siivousainehyllyyn haitallisten aineiden takia

Tukholmalainen ruokakauppa on siirtänyt tavanomaisesti tuotetut viinirypäleet pois hevi-osastolta.

Kauppiaan mielestä viinirypäleet sisältävät niin paljon torjunta-aine-jäämiä, että viinirypäleet kuuluvat muiden haitallisia aineita sisältävien tuotteiden viereen. Viinirypäleet on sijoitettu ilmanraikastinten ja pesuaineiden joukkoon siivoushyllyyn.

Yleensä kauppa myy vain luomutuotettuja viinirypäleitä. Kauppias toivoo, että tavallisten viinirypäleiden siirto uuteen hyllyyn saisi asiakkaat alkaisivat pohtia ruuan sisältämiä epäpuhtauksia. Kauppias kertoo saaneensa hyvää palautetta rypäleiden sijoittelusta.

Viinirypäleiden torjunta-ainejäämistä löytyy tietoa esimerkiksi Eviran sivuilta.

Eteläiseltä pallonpuoliskolta tulevien rypäleiden kuljetuslaatikoissa käytetään yleisesti natriumvetysulfiittia homehtumisen estämiseksi. Tästä tulee rypäleen pintaan rikkihapoketta, joka voi aiheuttaa oireita sulfiitille herkille henkilöille, esimerkiksi astmaatikoille.

Peseminen vähentää sulfiittien määrää, mutta ei poista sitä kokonaan.

Lähde ja kuvakaappaus:
Aftonbladet

viinirypäleet

3 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top