Olen ollut aina sitä mieltä, että lapset eivät voi olla rasisteja. Ja sepä onkin tyhmä ylimalkainen ajatus. Sen olen nyt huomannut. Ymmärrän nyt mitä opettajani tarkoitti. Arkkitehtuurin opintoihin kuului piirustuksen ja maalauksen opintojakso, jota veti silloin eräs kuvataiteilija. Opettajani oli Herra X (korjaan kunhan muistan nimen), joka aina haukkui lapsia v*tun konservatiiveiksi. Hänen mukaansa lapset ovat...
Munanmaalausta kuukautisverellä
Muistan vieläkin vuoden 1995 ARS-näyttelyn. Tulin Helsinkiin käymään isäni luona ja menimme Ateneumiin. Tehosekoittimessa ja pesukoneessa pyörivä kuukautisveri- ja spermaseos herätti ajatuksia. Toisaalta, olin pohtinut kuukautisveritaiteen merkitystä jo vuotta ennen kyseistä taidenäyttelyä. Koska kuukautiseni eivät olleet vielä alkaneet, jouduin tyytymään musteeseen toteuttaessani Naisen ajatuksia – teosta Kuopion kaupunginmuseoon. Kaikki taideteokseni myytiin. View this post on Instagram...
Musiikkia lasten maailmaan
Tänään olen miettinyt miten kertoisin lapsille huonoista uutisista. Tai tarvitseeko niitä kertoa lainkaan? Koska lapset kasvavat koko ajan, sääntöjä pitää joka kerta punnita uudelleen. Tähän mennessä periaate on ollut, että terrori-iskuija tai katastrofiuutisia ei jaeta, elleivät lapset kysy. Lapset eivät kyllä ole tainneet koskaan kysyäkään. Esikoinenhan on osannut lukea jo monta vuotta, mutta silti ei ole...
Torjunta-aineiden käyttöä vähennettävä pölyttäjien tähden – ruuantuotanto vaarassa
Suomessa on pölytysvaje, joka on arvion mukaan pahenemassa. Pölytysvaje tarkoittaa, että pölyttäjien määrä ei riitä pölyttämään kaikkia Suomen viljelykasveja. Pölysvaje vähentää sadon määrää. Pölyttäjät auttavat kasvien kukkia hedelmöittymään, jolloin kukkaan kasvaa hedelmä. Tärkeimmät pölyttäjät: Hyönteiset – erityisesti mesipistiäiset Lepakot Linnut Teollinen ruuantuotanto tarvitsee hyvinvoivaa luontoa. Viljeltyjenkin kasvien pölytys on luonnonvaraisten hyönteisten varassa. Ongelma on,...
Vitsa mulle, arpa sulle
Eiiii, onpa niin kurjaa. Taas vierähtänyt aivan liian pitkä aika viimeisestä postauksesta. Bloggaamisesta on tullut kyllä elämäntapa, kun huomaan, että koko ajan arjessani mietin aiheita, joista haluaisin kirjoittaa. Pesukonetta ladatessa ja pyykkejä ripustaessa olen jo ainakin 100 kertaa päässäni puhunut läpi sen, mitä haluaisin teillekin kertoa pyykkirutiineistani. Tiedän, että moni siellä haluaisi jo tietää, mitä pesuainetta käytän....
Lidlin sitruunoiden kielletyt lisäaineet ovat sallittuja torjunta-aineita – yhteisvaikutuksia ei tutkittu
Kemikaalitutkan lukija lähetti kuvan Lidlistä ostamistaan sitruunoista. Sitruunat ovat Aranda-merkkisiä ja tuotettu Espanjassa. Sitruunoiden etiketissä on lueteltu sitruunan säilömiseen käytetyt aineet. Lisäksi etiketissä on teksti ”Schale Gewachst” – kuori vahattu. Etiketissä on mainittu seuraavat aineet: Imazalil (ennen E232, fungisidi/homeenestoaine) Thialbendazol – tiabendatsoli (ennen E233, fungisidi/homeenestoaine) Orthophenylphenol – fenyylifenoli (ennen E231, fungisidi/homeenestoaine) Propiconazol (fungisidi/homeenestoaine) Viljelijä ilmoittaa käyttävänsä vain ainetta...
Tupakantumpit ovat iso ongelma – Pitäisikö kadulle stumppaamisesta rangaista?
Usein ajattelemme, että jos jotain tehdään yleisesti, se ei voi olla kovin vaarallista tai vakavaa. Tupakantumppinen viljely kaduille ja puistoalueille on todella yleistä, mutta se ei tee roskaamisesta vähemmän haitallista. Tupakantumpit ovat lukumääränsä perusteella laiminlyöty jäteongelma. Suomalaisten tupakoitsijoiden tuottamalla vuotuisella tumppimäärällä voisi kattaa Helsingin Senaatintorin puolitoista metriä paksulla tumppikerroksella. Mikromuovia ja myrkkyjä Muovisen filtterin kerrotaan...
Suomessa on hyvä juomavesi – vai onko?
VIERASKIRJOITUS Vesi on arkielämässä tuikitavallinen asia, jota ei juurikaan ajattele. Kunhan vain avaa hanan. Joka 90. sekunti kuolee lapsi jossain päin maailmaa saastuneen veden aiheuttamaan sairauteen. Vesiolosuhteet voivat olla todella kurjat kehittyvissä maissa, eikä tarvitse mennä kovin kauas Suomenkaan rajojen ulkopuolelle, kun olemme paikoissa, joissa ei tulisi mieleenkään juoda vettä suoraan hanasta. Onneksi meillä Suomessa on...
Äänen käheytyminen varoitusmerkki – uhkana työkyvyn menetys
Lause alkaa. Öhööhkmhm. Lause jatkuu. Puheäänen houkuttelu kakistuksin, kurkun selvittely ja äänen kähentyminen ja murentuminen puhuessa ovat monelle tuttuja ilmiöitä. Useimmiten äänen kähentymiseen ei itse edes kiinnitä huomiota, vaan sen panevat merkille kuulijat. Uusi suomalaistutkimus selvitti äänen opettajien käheyden yhteyttä koulujen sisäilmaongelmiin. Tutkimuksen mukaan koulurakennuksen kunnolla oli selvä vaikutus opettajien ääneen. ”Käheydestä raportoinneilla vastaajilla...
Oireita Lidlin pikkuhousunsuojista – uudistus sai kuluttajat vihaisiksi
Kemikaalitutkan lukija lähetti juttuvinkin liittyen Lidlistä ostamiinsa Siempre-pikkuhousunsuojiin. Lukija sai ikävän reaktion pikkuhousunsuojan sisältämästä hajusteesta. Lukija on ennen käyttänyt samaa tuotetta, mutta ilmeisesti tuote on uudistunut, jolloin siihen on lisätty voimakas hajuste. Pakkauksessa ei ole erityistä merkintää hajusteesta. Mutta paketissa on teksti Aloe Fresh. Tuotteella on Hy-Tec sekä OEKO-TEX-tunnukset, jotka antavat olettaa tuotteen olevan turvallinen käytössä....