Suomen tämän hetken suosituimman artistin Sannin musiikkivideo poistettiin eilen Youtubesta videoon kohdistuneen palautteen vuoksi. Olen pohtinut pitkään kulttuurista väkivaltaa ja vihdoin sain hyvän esimerkin ajatukseni tueksi. Musiikkivideo oli koostettu klipeistä, joita nuoret fanit (joista moni on vielä lapsi) olivat lähettäneet idolilleen. Lapset lauloivat Sannin Vahinko-nimisen kappaleen sanoituksia. Ei sitä suoraan sanota, mutta vaikea olla tulkitsematta laulun tekstejä mitenkään muuten:...
Gluteenittomia leipävaihtoehtoja
Kilpirauhasongelmistani ja ruokavaliostani kertova teksti on saanut aivan uskomatonta palautetta. Kiitos teistä jokaiselle! Kommentoijia on jo yli sata ja suurin osa kirjoittajista on kokenut vastaavan ihmeparantumisen viljat jätettyään. Tietenkin paikalle on saapunut kommentoimaan myös muutama närkästynyt lääkärikin – heidän on vaikea uskoa asioita, joita ei lääketieteellisessä ole opetettu. Tiede on länsimaisen sivistyksemme perusta. Mutta on...
Seikkailupuisto Korkee lasten kanssa
Ilmat viilenevät ja metsät tyhjenevät itikoista. Mikäs olisikaan parempi hetki kiivetä latvustoon? Seikkailupuisto Korkee on ollut kesälistallani jo viime kesästä. Näin Korkeasaaressa sijaitsevan Korkeen ensimmäisen kerran, kun puiden runkojen varaan rakennettu kiipeilypuisto oli vasta-avattu. Emme päässeet silloin kiipeilemään. Kaikki kiipeilyvaljaat ja varusteet olivat käytössä ja vapautuivia varusteita odotti pitkä kiemurtava jono. Voihan pettymys. Tälläkään kertaa emme olleet...
Vilja on kallis myrkky
Mikä helpotus! Vihdoin valtamedia uutisoi aiheesta, jonka me ”terveystiedon edelläkävijät” olemme tienneet jo pitkään: viljan syöminen on yhteydessä autoimmuunisairauksiin. Tähän mennessä gluteeniyliherkkiä on piedetty huuhaa-uskovaisina ja jopa psyykkisesti sairaina. Minullekin on monta lääkäriä nauranut, kun olen yhdistänyt kilpirauhasongelmani gluteeniin. Columbian yliopiston tutkimuksen mukaan vatsanväänteitä aiheuttaa todennäköisesti heikentynyt suolen seinämä, joka päästää verenkiertoon mikrobeja ja ravintoaineiden...
Sänkykriisi: Mistä hajuton sänky?
Rakastan nukkumista. Yllätys. Kukapa äiti ei arvostaisi yhtenäisiä kuuden tai jopa kahdeksan tunnin yöunia. En olisi koskaan uskonut, mutta olen saanut unenlahjani takaisin vauva-ajan silppuisten öiden jälkeen. Jossain vaiheessa vauva-aikaa sänky aiheutti kauhua. Kärsin unettomuudesta, koska pelkäsin että minut herätetään aivan kohta. Nykyään nukahdan hetkessä ja nukun aamuun asti sikeästi kuin pieni murmeli. Herään virkeänä siitä asennosta, jossa...
Kaksplus-kesäjuhlat
Kaksplussan bloggaajat järjestivät ihanat kesäjuhlat, jonne olivat tervetulleet niin Kaksplussan omat bloggaajat, kuin yhteisöblogien kirjoittajat. Täytyy sanoa, että itse en ole kovin ahkera blogien lukija, joten minua suorastaan jännitti hieman ennen juhlia. Tiedättehän tunteen, kun on menossa juhliin, josta ei tunne ketään. Asun Etelä-Helsingissä ja täytyy myöntää, ystäväpiirini koostuu enimmäkseen ihmisistä, jotka ajattelevat monista...
THL:n virtsanäytetutkimus ei kerro koko totuutta
Julkisuudessa on viime päivinä kohistu paljon THL:n uudesta kemikaalitutkimuksesta, jossa oli tutkittu kolmen suomalaisperheen virtsanäytteitä. Tämän tutkimuksen perusteella ei mielestäni kannata vetää mitään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ensinnäkin tässä tutkimuksessa tutkittiin ainoastaan kolmea vesiliukoista kemikaalia. Markkinoilla on yli 100 000 kemikaalia, eivätkä kaikki niistä suinkaan ole vesiliukoisia. Toiseksi, virtsanäytteestä ei voi tutkia, kuinka paljon...
Haitallisia kemikaaleja on mahdoton vältellä
View this post on Instagram 🍏👍 Day after. #vihermehu #smoothiekulho #eidarraa A post shared by Maria Nordin (@marianordin.freetoheal) on Jul 15, 2016 at 12:28am PDT Olemme viettäneet ihanaa kesälomaa. Yksi kesän projekteista on ollut turhien haitallisten kemikaalien vähentäminen arjesta sekä etenkin ruokavaliosta edelleen. Olen ennenkin kirjoittanut kouluruuan huonosta laadusta ja siitä, että se aiheuttaa...