EU: PHMB ei ole toistaiseksi kielletty kosmetiikan säilöntäaineena

Tukes on julkaissut tiedotteen EU:n kannanotosta keväällä puheenaiheeksi nousseesta PHMB-säilöntäaineesta. Kohu syntyi, sillä lait olivat aineen osalta ristiriitaisia: toinen laki salli ja toinen kielsi aineen käytön.

Tukes kertoo, että EU:n komission suullisen kannanoton mukaan PHMB-säilöntäainetta sisältäviä kosmeettisia valmisteita saa toistaiseksi edelleen olla markkinoilla, eikä yrityksiä voida velvoittaa poistamaan niitä myynnistä. Monet yritykset ovat kuitenkin toimineet vastuullisesti ja poistaneet ainetta sisältävät tuotteet valikoimistaan. Osa kaupoista on myös hyvittänyt asiakkaille tuotteiden hinnan, jos asiakas on halunnut palauttaa tuotteen.

PHMB on luokiteltu syöpää mahdollisesti aiheuttavaksi aineeksi vuoden 2015 alusta lukien, mutta se on  kuitenkin vielä EU:n kosmetiikka-asetuksessa sallittujen säilöntäaineiden luettelossa.

Kun PHMB luokiteltiin vuoden 2015 alussa mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi, tilanne oli lainsäädännön näkökulmasta erittäin mutkikas. Kemikaalilainsäädännössä tehdystä luokitusmuutoksesta huolimatta säilöntäaine oli ja on yhä edelleen kosmetiikka-asetuksen liitteen V mukaan kosmetiikassa sallittu säilöntäaine enimmäispitoisuudella 0,3 %. Tukesi tulkitsi, että luokitusmuutoksen takia sen käyttö kosmeettisissa valmisteissa tuli samalla kielletyksi. Epäselvän lainsäädäntötilanteen takia Tukes ei kuitenkaan käynnistänyt valvontatoimia ja pyysi komissiolta lisätietoa asiasta.

Komission syyskuussa 2016 kosmeettisen valmisteiden pysyvässä komiteassa antaman kosmetiikka-asetuksen (EY) 1223/2009 artiklaa 15 koskevan tulkinnan mukaan PHMB:tä saa edelleen olla säilöntäaineena kosmetiikassa.  Komission tulkinnan mukaan mahdolliset muutokset edellyttävät PHMB:n turvallisuuden uudelleenarviointia.

PHMB

Käytön turvallisuus uudelleenarvioitavana – vastuu on kuluttajalla

PHMB:n käytön turvallisuus kosmeettisissa valmisteissa on parhaillaan uudelleenarvioitavana kuluttajien turvallisuutta käsittelevässä tiedekomiteassa (SCCS), ja lausuntoa valmistuu mahdollisesti joulukuussa 2016.

– Arvioinnin jälkeen odotettavissa on, että komissio ottaa kantaa tarpeeseen muuttaa sallittujen säilöntäaineiden luetteloa. Näistä muutoksista viestimme heti, kun saamme asiasta lisätietoja, ryhmäpäällikkö Marilla Lahtinen Tukesista kertoo.

PHMB-lyhenne tulee aineen kemiallisesta nimestä polyheksametyleenibiguanidi. Kosmeettisen valmisteen ainesosaluettelossa aine merkitään INCI-nimellä Polyaminopropyl Biguanide.

Aineen epäillään aiheuttavan syöpää, mutta se ei ole ainoa mahdollinen haittavaikutus. Aineen tiedetään aiheuttavan keuhkovaurioita, näin ollen etenkin suihkutettavien tuotteiden kohdalla aine on erittäin ongelmallinen.

PHMB:tä voi välttää tutkimalla tarkkaan kosmetiikkatuotteiden ainesosaluettelot tai valitsemalla sertifioitua luomukosmetiikkaa, jossa aineen käyttö ei ole sallittua.

Lähde:
Tukes

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top