Jouluomenan vaha voi olla eläinperäistä

Tiedätkö miksi osa omenoista kiiltää erityisesti?

Omenoiden pinnassa on luonnostaan ohut vahakerros, jonka tarkoitus on estää kosteuden haihtuminen hedelmälihasta. Omenoita ei tämän takia kannatakaan pestä heti kaupasta tuotua vaan juuri ennen syömistä. Pestyt omenat kuivuvat eli nahistuvat pesemättömiä nopeammin. Luonnollinen vaha suojaa omenaa kuivumiselta.

Jouluomenien ulkonäköä kuitenkin parannetaan ylimääräisellä vahakäsittelyllä. Jouluomenoilta halutaan extrahienoa ulkonäköä, jolloin punaiset omenat ovat melkein kuin joulukoristeita keittiön pöydällä.

Ylimääräinen vahakäsittely tulee esiin, jos omenoita pesee kuumalla vedellä. Vaha sulaa lämmön vaikutuksesta ja muuttuu valkoiseksi. Näin on näynyt kuvassa olevalle omenalle, jossa vain puolet omenasta on ollut kuumassa vedessä.

Eläinperäistä vai ei?

Vaha on luonnollista ja vaaratonta sellakkaa, mutta kasvissyöjien on syytä tietää vahan alkuperästä. Sellakan valmistukseen käytetään eläimiä. Vaha valmistetaan nimittäin kirvojen eritteestä.

Sellakan lisäainekoodi on E904. Kosmetiikassakin käytetään sellakkaa, mutta iholla sen tiedetään aiheuttavan allergisia reaktioita. Sellakan lisäksi vahaamiseen voidaan käyttää karnabau-vahaa, joka on valmistettu Copernicia cerifera -palmun lehdistä

jouluomena_kemikaalitutka

Lähde: E-koodit.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top