Omaa aikaa isän kanssa

Kuukausi yötä päivää lasten kanssa meni yllättävän hyvin. Havahduin tähän faktaan vasta eilen aamuna, kun istuin yksinäni Tallinkin uudessa Megastar-laivassa keula kohti Tallinnaa. En siis ollut mitenkään lopen kyllästynyt lasten seuraan, mutta laivassa istuessani tajusin että on oikein tervetullutta olla vaihteeksi pari päivää erossa heistä. Isäni asuu Tallinnassa ja tulin tänne tosiaan auttamaan häntä hänen...

Neljä erityisen huolestuttavaa ainetta, joita on kaikessa

Euroopan kemikaalivirasto on tehnyt päätöksen neljän teollisesti valmistetun kemikaalin lisäämisestä EU:n erityistä huolta aiheuttavien aineiden listalle kertoo Tekniikka&Talous lähteenään NyTeknik. Listalle lisätyt aineet ovat: bisfenoli-A, PFDA eli perfluoridekahappo ja sen natrium- ja ammoniumsuolat, 4-HPBL eli 4-heptyylifenoli sekä PTAP eli 4-tertiääri-pentyylifenoli. Nämä aineet ovat tälläkin hetkellä laajassa käytössä arkiympäristössämme. Bisfenoli-A tunnetaan hormonaalisena haitta-aineena, jonka käyttö lastentarvikkeissa on kielletty. Muissa tuotteissa aineen...

Lääkekaappi matkalla tropiikissa

Minulle on tärkeää, että otan matkalle mahdollisimman vähän tavaraa mukaan. Haluan, että matkustaminen on helppoa ja kevyttä. Minun pitää olla joka hetki valmis vaihtamaan majapaikkaa ja siksi jokainen vaate, tavara ja tuote joka minulla on mukana on tarkkaan harkittu. Meillä oli kuukauden matkalla mukana vain cabin-laukku, joten tilaa kosmetiikalle tai lääkekaapillekaan ei ollut liioin....

Kultainen kaakao eli kurkumamaito kaakaovoilla

Parin perheenjäsenen lisäksi kuukauden matkalla Thaimaassa kaipasin Suomesta ainoastaan meidän vedenpuhdistinta ja minun omatekemää aamupalaa. Olen kotiin tultua herännyt joka päivä aamuyöllä, sillä sisäinen kelloni matkustaa viissiin kehoani hitaammin. Aamuisin on siis löytynyt hyvin aikaa innovaatioille Yleensä juon aamuisin kahvia, mutta yritän nyt vähentää sen juontia. Matkalla kahvi oli pahaa, joten join siellä tavanomaisen kupin sijaan...

Vegaaniset tervetuliaisruuat Kokkikartanolta

Vegaaniliitosta soiteltiin joulun tienoilla, minua pyydettiin osallistumaan vegaanihaasteeseen. En varmaan kirjoittaisi tätä juttua tässä, jos olisin siihen lähtenyt: niin vaikeaa olisi ollut ruokailu Thaimaassa gluteenittomana ja vegaanisena. Mutta nyt voin vielä muutaman päivän vetää täysin vegaanisena. Matkan jälkeen kaikki on vähän levällään, joten olen tosi kiitollinen Kokkikartanolle tämänpäiväisestä lounastoimituksesta. Ehdinkin matkan aikana tottua siihen,...

Onko lapsen pakko harrastaa?

Palasimme eilen kotiin kuukauden lomalta. Kotiovelta poika juoksi heti harjoittelemaan pianokappaletta, jonka hän esitti joulukonsertissa. Lomaltapaluu tarkoittaa arkeen palaamista. Minulla jatkuvat työt tavalliseen tapaan. Arkeen kuuluvat tietenkin aikaiset kouluaamut, iltapäivän välipalaleivät ja harrastuksiin kulkeminen. Olemme mielestäni olleet tosi varovaisia harrastusten kanssa, mutta eilen tajusin että silti niitä on liikaa. View this post on Instagram...

Viimeinen aamu – minne meni kuukausi?

Istun tässä banaanimunakkaan ja kahvikupposen ääressä. Lapset syövät aamupalaa ja katselevat lastenohjelmia puhelimelta. Heräsin kolmelta, kukko aloitti huudon silloin, olen ennen luullut että kukonlaulun aikaan tarkoittaisi noin aamukuutta. Neljän tai viiden maissa alkoi kumipuuplantaasin takana olevasta merivoimien harjoituskeskukesta kuulua merisotilaiden joukkojen huudot. Lasten joukkohuudot partioleiriltä alkoivat  (Instastoryssa ääninäyte) kuulua siinä viiden maissa. Kuka enää...

Pihkavoide on monipuolinen superaine

Pihkaa tihkuu puun rungon vauriokohtiin suojatakseen puuyksilöä taudeilta. Puun kuoren lisäksi pihka parantaa todistetusti myös ihmisihoa. Pihkaa on käytetty vaikeisiin haavoihin jo muinaisessa Egyptissä. Myös suomalaisessa kansanlääkinnässä on käytetty kuusenpihkaa ikiajat. Ensimmäinen kirjallinen maininta pihkan käytöstä Suomessa on 15oo-luvulta, jolloin pihkaa suositeltiin lääkärikirjassa käyttämään säärihaavoihin. Todennäköisesti pihkan parantava vaikutus on tiedetty Suomessakin jo satoja vuosia...

Äkkilähtö paratiisista

Juuri kun edellisessä postauksessa ylistin bungaloweja vedän sen nyt nopeasti takasin. Pelkkä bungalowi ei tee matkaa terveeksi ja autuaaksi. Sen opin tällä reissulla. Tässä kauhutarinamme: Ehdin jo Instassakin hehkuttaa paikkaa, jonne meidän oli tarkoitus mennä viettämään viimeinen lomaviikko. Olin lukenut ylistäviä kommentteja Airbnb:stä ja myös muutamat tutut kehuivat paikkaa. Ajoimme hieman alle tunnin matkan verheän...

Resepti terveeseen lomaan: Bungalowi ja merituuli

En tiedä voinko enää koskaan asua tavallisessa hotellissa tämän loman jälkeen. Olen löytänyt sielun- ja kehonrauhan bungaloweista. Olen avoimesti kertonut homealtistuksestani ja monikemikaaliyliherkkyydestä sekä niiden tuomista käytännön ongelmista: joudun usein rajoittamaan elämääni sisäilman ja kemikaalien takia. Saan oireita rakennuksissa, joissa on kosteus- tai homevauriota tai runsaspäästöisiä tai kemiallisesti vaurioituneita rakennusmateriaaleja. Tällaisten tilojen välttäminen on jo itsessään varsin hankalaa, mutta...

Scroll to top