Onko maitoa juova lapsi outo?

Maito on ollu terveystietoisten ja ravitsemussuosituksia noudattavien kiistan keskiössä jo pitkään. Osa vanhemmista on täysin vakuuttuneita siitä, että maito ja maitotuotteet aiheuttavat korvatulehduskierteitä ja limaisuutta. Senpä takia osa lapsista juo tavallisen lehmänmaidon sijaan koko ajan suositumpia kasviperäisiä juomia, joita kasvimaidoiksi kutsutaan. Osa kaura-, soija tai mantelimaitoa juovista ja juottavista perustelee valintaansa myös eläinoikeusnäkökulmalla sekä...

Miksei minusta tullut balettitanssijaa?

Viime kuussa Kaksplussan bloggaajan kirjoitus baletti-harrastuksen karsastamisesta sai huomiota medioissa. Siitä tuli mieleeni oma kokemukseni baletista. Kävin pienestä asti sunnuntaisin satubaletissa ja tietenkin jossain vaiheessa menin alkeisbalettiin ja siitä ensimmäiseen balettiryhmään. En ollut ikinä kovinkaan intohimoinen balettitanssija, mutta silti olin vissiin ihan taitava. Samaan aikaan ratsastin, joten baletti oli minulle aina kakkosharrastus. Balettitunnit järjestettiin aivan...

Kirjavinkit ja arjen kauniit esineet

Olen alkanut lukea paljon, ainakin entiseen minään verrattuna. Lapsena luin valtavasti, mutta melkein kaksikymmentä vuotta tahti oli ehkä noin pari romaania vuodessa. Minulla ei mukamas ollut aikaa lukea. Aivotreeni muutti kaiken, kuten Ylen haastattelussakin sanoin, vaikka elämämme on paperilla katsottuna aika kaoottista ja kiireistä, ei se tunnu siltä. Ja niin minulla on taas aikaa...

ARVONTA: Piun ja Örmön joulukalenteri

Kaupallinen yhteistyö / Piun ja Örmön joulukalenteri Olen kirjoittanut jo viiden vuoden ajan joulukalenterivinkkini blogiin. Joulukalenteripostaus on yleensä ollut kooste pienistä tavaroista ja jutuista, mitä voi lahjakalenteriin piilottaa. Meillähän on jo vuosia toiminut joulukalenterina iso joulusukka, jonne on joka aamu ilmestynyt pieni yllätys. Tänä vuonna meillä on vihdoin ihan ”oikea” joulukalenteri luukkuineen. Mutta ei...

Vallankumous palasaippuoilla

Kaupallinen yhteistyö / Oma verkkokauppani Safkanet Piti ihan tarkistaa, milloin olen ensimmäisen kerran kirjoittanut nestemäisten pesuaineiden haittapuolista, eli muovipakkauksista, haitallisista kemikaaleista ja siitä, että nestemäiset pesuaineet ja shampoot sisältävät enimmäkseen vettä. Ensimmäinen kirjoitukseni jonka löysin tästä aiheesta on vuodelta 2014, mutta voi olla, että olen ”paasannut” jo tätäkin ennen. Tuntuu ihmeelliseltä ajatella, että monta...

Odotus- ja imetysaika on arvokasta aikaa aivojen kannalta

Kirjoitin uusimpaan Kaksplussaan blogikirjoituksen, joka toivottavasti inspiroi jokaista raskaana olevaa ja imettävää naista. Itseäni jopa hieman harmittaa, että nuo arvokkaat hetket ovat minun kohdaltani käytetty. Itse asiassa nyt jälkeen päin katsottuna, näen selkeästi, että aivoni ovat lähteneet juuri väärille teille tuolloin. Nimittäin monet yliherkkyydet sekä autoimmuunisairaus, josta kärsin, pahenivat juurikin odotus- ja imetysaikoina. Miten...

Marian lahjavinkit isänpäiväksi

Nyt ei voi kenenkään isä jäädä kylmäksi, sillä olen koonnut parhaat isänpäivän lahjavinkit. Näistä valikoin lahjat niin puolisolle, kuin omalle isälleni. Kosmetiikkaa Usein unohdetaan, että myös miehet nauttivat hyvästä ja erityisesti turvallisesta ja ekologisesta kosmetiikasta. Safkanetin valikoimasta löydät aivan supertehokkaan uutuuden: The Ohm Collectionin jauhemaiset ja alumiinittomat deodorantit. Miehille sopivia tuoksuja ovat erityisesti Seetri sekä...

Isälle lahjaksi jäämiehen supervoimat

Kaupallinen yhteistyö / Wim Hof Naiset ovat oman kokemukseni mukaan aktiivisempia etsimään ratkaisuja oman hyvinvoinnin parantamiseksi. Mutta nyt olen löytänyt aivan supermielenkiintoisen kurssin tai menetelmän, josta erityisesti miehet ovat innostuneet. Uskonkin, että tässä on ikimuistoinen ja koko elämän mullistava isänpäivälahja lähes minkä ikäiselle isälle tahansa. Itse aion hankkia tämän omalle isälleni sekä puolisolleni, joka...

Dearmouring-hieronta saattaa parantaa hedelmällisyyttä

Kirjoitin aikaisemmin tunteiden merkityksestä hormonitoiminnalle. Tekstin kommenttikenttään tulikin vihjeitä muistakin kiinnostavista keinoista, joilla voi tukea hedelmällisyyttä. Joukossa oli sellaisiakin juttuja kuten yonin höyrytys, joista en ole koskaan kuullutkaan. Oli suorastaan hauska googlailla näitä. Hormonaalisten ongelmien lisäksi toinen tekijä, joka voi merkittävästi huonontaa raskautumisen mahdollisuutta tai alkion kiinnittymistä sekä raskauden jatkumista on riittämätön verenkierto lantion...

Sopo on uusi ekologinen ja ihoystävällinen saippuasarja

Aloin kehittämään Sopo-saippuoiden ideaa jo pari vuotta sitten, kun kyllästyin nestemäisiin pesuaineisiin. Kirjoitin tuolloin paljon nestemäisten tiskiaineiden sisältämistä kemikaaleista, siitä kuinka enimmäkseen vettä sisältäviä nestemäisiä Fairyja rahdataan muovipulloissa ympäri maailmaa. Nestesaippuat sisältävät pääosin vettä! Ostat siis vettä muovipullossa! Minua on vuosia jo harmittanut, koska paljon puhutaan muovin vähentämisestä, mutta kuitenkin kaupoissa rivikaupalla nestemäisiä, muovipulloihin pakattuja pesuaineita...

Scroll to top