Minusta neuvolasta saadut raskausajan ruokavaliosuositukset ovat vähän hassut. Siis tietenkin ymmärrän niiden tarkoituksen, mutta tuntuu että riskejä ja todennäköisyyksiä on tarkasteltu jotenkin epäsuhtaisesti. Itse en noudata ihan kaikin osin suosituksia, sillä syön muun muassa raakamaidosta tehtyjä pehmeitä juustoja. Tämän riskin uskallan ottaa, sillä olen syönyt niitä vuosia saamatta listeriaa. Useita ruoka-aineita suositellaan nimittäin vältettäväksi...
Breden Kids alekoodi – Laadukkaita lastenvaatteita Virosta
Kaupallinen yhteistyö Breden Kids Monet vanhemmat hurahtavat lasten myötä lastenvaatteisiin. Minä en ole yksi niistä, jotka tietävät ulkoa jokaisen merkin hittituotteet ja osaa nimetä mallistojen vuosikerrat. En ole ihan perillä mitä kaikkea ihanaa markkinoilla on tarjolla. Mutta vaikken olekaan lastenvaatefanaatikko, minulle on tärkeää, että lapsilla on mahdollisimman myrkyttömät, ettisesti tuotetut ja mukavat vaatteet. Olenkin tosi...
Mikä päivä, mikä raskausviikko?
Raskaus on mennyt tähän asti kyllä niin ihanasti! Todella vieläkin tapahtuu sitä että ihmiset onnittelevat ja minähän kiitän ja vastaan ”Kyllä se olikin ansaittu Emma”. Luulen siis, että ihmiset onnittelevat Reinon Emma-patsaasta, vaikka moni on onnitellut minua raskaudesta. Unohdan siis suurimman osan ajasta olevani raskaana ja sitten hämmennyn, kun en tiedä mistä ihmiset onnittelevat!...
Hiusten värjäys ja kosmetiikan käyttö raskaana
Minusta on jännää, että esimerkiksi neuvolassa ei keskustella raskaudenaikaisista elintavoista ja kemikaalikuormasta kovinkaan paljon. Ruokavalion osalta kyllä sain pitkän listan ruokia, joita tulee välttää, mutta äidin arjessa on muitakin asioita, jotka vaikuttavat sikiön vointiin ja terveyteen. Minulla on taustani takia jo yllin kyllin tietoa asioista, joita vältän raskausaikana, mutta uskon että myös moni muu...
Ihosyöpä yleistyy, mutta mistä se voi johtua? Näin minä suojaudun auringolta
Ihosyöpä on pelottava sana. Moni on kysellyt minulta, millä suojaan itseni ja lapset auringossa. En oikein tiedä, miten siitä kertoisin, sillä en halua antaa huonoa esimerkkiä… Olen täysin tietoinen ”auringon vaaroista”, mutta itse pidän tavallisten aurinkovoiteiden kemikaaleja niin terveydelle kuin ympäristöllekin pahempana asiana kuin itse aurinko. Olen sitä mieltä, että aurinkovoide- ja kemikaalibisnes on...
Emma Gaalan ekologinen asu ja meikki
Voihan, kirjoitin pitkän postauksen jossa lurittelin kaiken asustani ja se hävisi jonnekin! Ilmeisesti kadotus johtuu Kaksplussan sivu-uudistuksesta, mutta hienohan tästä uudesta lookista nyt tuli. Kokeillaan, saanko vielä puristettua asian uudelleen. Olin siis viime viikonloppuna Emma Gaalassa. Tulimme tiistaina Thaimaasta, mutta sain oksennustaudin lentokoneesta. Sängyssä meni aika monta päivää, sillä olo oli varsin ällö. Gaala-asun...