Mihin katosivat kestovaipat? Lyssähtikö kestoilubuumi vanhempien laiskuuteen?

Olen viimeksi sukeltanut vauvamaailmaan syvyyksiin yhdeksän vuotta sitten. Esikoisen odottajana otin selvää kaikista eri vauvanhoitotekniikoista ja -tarvikkeista. Tavoitteemme oli pärjätä mahdollisimman pienellä tavaramäärällä ja tehdä valintoja, jotka kuormittavat mahdollisimman vähän ympäristöä.

Kuulin varmaankin kestovaipoista ensimmäisen kerran esikoista odottaessani ja innostuin! Tuntuu, että silloin vuonna 2008 kaikkialla puhuttiin kestovaipoista ja niiden hyödyistä. Muistan nähneeni juttua ainakin uutisissa. Minäkin opin jo ennen vauvan syntymää erilaiset kestovaippatekniikat, -tarvikkeet ja -materiaalit ja opettelin myös erilaisia taittelutekniikoita, joilla voi itse taitella harsosta sopivat vaipat vauvalle.

Miksi kestovaippabuumi ei lähtenyt lentoon?

Toisen lapsen kanssa seitsemän vuotta sitten en enää aktiivisesti etsinyt uutta tietoa vauvajutuista, vaan menin uuden vauvan vauva-ajan läpi edellisen vauvan kanssa jäljelle jääneillä tarvikkeilla ja tiedoilla.

Pari viikkoa sitten aloin etsiä tarvikkeita tulevalle vauvalle tutuista äitiyden erikoisliikkeistä ja koin jättiyllätyksen. Kestovaippoja ei enää myydä näissä kaupoissa!

Lopulta löysin kestovaippoja, mutta mielestäni niitä on tarjolla selvästi vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Yllättäen suosituimmassa ekoverkkokaupassakaan ei myydä minkäänlaisia kestovaippoja. Ja mikä hulluinta, edes Kestovaippayhdistyksen kaupassa ei ole kestovaippoja myynnissä, vaikka kestotiskirättejä kyllä löytyy. Muutaman kestovaippoihin erikoistuneen verkkokaupan sentään löysin ja niistä ilmeisesti sitten tilaan tarvikkeita tulevalle vauvalle.

Olen todella yllättynyt siitä, että kestovaipat näyttävät nyt olevan vähemmän suosittuja kuin silloin kun kymmenen vuotta sitten. Silloin olin varma, että kestovaipoista tulee tulevaisuudessa pääasiallinen keino vaipoittaa lapset. Ennustan ja toivon, että kestovaippabuumi nousee uudelleen, sillä vaipat muodostavat järkyttävän määrän muoviroskaa.

Järkytys: ei kestovaippoja äitiyspakkauksessa!

Yksi asia, mikä minusta on todella hurjaa on se, että äitiyspakkauksessa ei ole kestovaippoja. Mielestäni äitiyspakkauksessa pitäisi olla pieni ”kasvatuksellinen” aspekti, joka kannustettaisi vanhempia tekemään tiedostavia, eettisiä, ekologisia ja vauvan hyvinvointia lisääviä asioita.

Sain äitiyspakkausen 2009 ja kestovaipat olivat todella kovassa käytössä. Muistan ostaneeni pakkauksessa tulleita vaippoja lisää, sillä ne olivat niin näppäriä vauvan kanssa. Meillä oli kyllä välillä myös käytössä kertakäyttövaippoja, mutta niitäkin käytetiin usein vain yksi päivässä, sillä harrastin molempien vauvojen kanssa vessahätäviestintää.

On todella outoa, ettei äitiyspakkauksessa ole kestävään elämäntapaan kannustavia kestovaippoja. Yhteiskunnan tulisi kannustaa vanhempia kestovaippailuun, niin ympäristön kuin vauvojen hyvinvoinnin tähden.

2009 vuoden äitiyspakkaus

Missä kestoilusta keskustellaan aktiivisesti?

Edelisten lasten vauva-aikana olen löytänyt ajankohtaista infoa Kestovaippafoorumilta, mutta  keskustelu näyttää tyrehtyneen. Sivut näyttävät päivittämättömiltä ja viimeiset viestitkin ovat vuosien takaa. Jäikö kestovaippailu todella pienen aktivistipiirin hommaksi. Missä tämä porukka nykyään keskustelee? Ehkä Facebookissa?

Mitä luulet, mikä on syy, ettei kestoilusta tullut pääasiallista keinoa vaipoittaa vauvat? Vanhempien laiskuus? Itse olen ainakin todennut kestovaipat todella toimiviksi ja ”vaipparumban” helpoksi. Toisaalta itselläni on kokemusta vaippojen käytöstä vain vauvojen vessahätäviestintään yhdistettynä, jolloin vaippapyykkiä tuleekin huomattavasti vähemmän kuin siinä tilanteessa että vauvan opettaa käyttämään vaippaa vessana.

Laita kommenttikentään linkkejä, jos tiedät missä kestovaippailusta puhutaan! Mielelläni kuulisin vanhempien uusia kokemuksia kestovaipoista.

PS. Olen kehittämässä vauvojen vessahätäviestinnästä kertovaa verkkovalmennusta, joten pysy kuulolla, jos olet raskaana tai suunnittelet raskautta ja haluat harjoittaa menetelmää vauvasi kanssa.

 

26 Comments

  1. Elina Huhti
    29.4.2018

    Lapset syntyneet 05, 06, 09 ja kaikkinkestovaioatertu ja olin jopa alueeni kestovaippavadtaava. Oletin kuten sinäkin, että tämä on vain alkusoittoa tämä buumi ja se jatkuu niin, että melkein kaikki käyttää. YSV-foorumi oli ainakin 2012 vielä todella aktiivinen kun lopetin siellä keskustelun kun nuorin siirtyi kokonaan pois kestoista ja kantoliinoista. Se on tietääkseni ainoa vähän ekompi ja tiedostavampi lapsiaiheinen foorumi.

    Vastaa
  2. Nimetön
    29.4.2018

    Itse luin kestovaipoista ensimmäisen kerran Ruskovillan esitteestä vuonna 2000. Vaikka omia lapsia ei silloin vielä ollut, ihastuin ikihyviksi.
    Nuo Ruskovillan vaippatuotteet on myynnissä edelleen ja toimiva systeemihän tuo on vielä tänäkin päivänä.
    Kun omat lapsemme syntyivät kestovaippailin ja toimin aktiivisena asian ympärillä. Omat vaipat lähinnä ompelin itse, koulutin, kurssitin ja kirjoitin artikkeleja.

    Kestovaippakauppo syntyi silloin viisitoista vuotta sitten kuin sieniä sateella. Kai ne kuolivat yksi toisensa kälkeen sitä mukaan, kun äidit palasivat töihin, lapset kasvoivat. Hyvin vaippojen ”huono puoli” kun on se, ettei uusia tarvinnut ostaa, vaan ne kiertävät hyvin käytettyinä. Ei siis kaupallisesti paras konsepti 😉
    Vaan kyllä vaan kestovaippoja onneksi vielä löytyy! Meidän paikallisessa hypermarketissa ainakin. Ja kirpputoreilta löytyy myös edelleen.

    Mihin buumi sitten kaatui? Ja miksi se nousi juuri silloin?
    Vaikeaa sanoa.
    Itse en koskaan kokenut kestovaippoja lainkaan vaikeina. Kuivausrumpu helpotti toki asiaa, paksuja vaippoja ei narulla ollut helppoa kuivattaa.

    Kertakäyttövaippa on yhteiskunnan normi.

    Vastaa
  3. Jensku
    29.4.2018

    Nykyään ihan kaikelle taitaa olla facebook-ryhmä… Kestovaippakirppis ja -tuki ryhmässä on ainakin keskustelua ja hyviä vinkkejä!

    Vastaa
  4. Henna
    29.4.2018

    Facebookissa sellainen ryhmä kun kestovaipat ja kantovälineet kiertoon(omv). Tuokin ryhmä on paljolti painottunut kaikkeen muuhun (mukavaan)jutusteluun, mutta käy parhaiten kauppa kestojen osalta 🙂 Meiltä jäi juuri kasa ihania s koon sisävaippoja pieneksi jos on tarve!

    Vastaa
    1. Outi
      29.4.2018

      Kestovaipat ja kantovälineet kiertoon (omv) on paras! Saa tietoa kestovaipoista ja niitä on paljon myynnissä- tosin parasta antia ovat OT-keskustelut!

      Vastaa
      1. Jok
        29.4.2018

        Kestoista puhutaan ja niitä myydään aktiivisesti Facebook-ryhmissä: Kestovaippakirppis-ja tuki & Kestovaipat ja kantovälineet kiertoon.

  5. Paula
    29.4.2018

    Moikka! Olen päiväkodissa töissä 0-3vuotiailla. Käymme ahkerasti potalla jo ennen kuin lapsi täyttää vuoden. Suurimmaksi osaksi lapsilla on kertakäyttövaippoja mutta on myös muutama kestoilija. Toisen kestoilijan kanssa meni tosi mukavasti, äiti aina laittoi vaipat hyvin ”valmiiksi”. Toisen kestoilijan kanssa ei mene yhtä hyvin, tämän lapsen äiti ei tajua että ei meillä ole aikaa taitella ja täytellä sisuksia. Kestovaipat myös hinkkaavat epämukavasti ja lapsen jalkojen asento muuttuu joten hän juoksee eritavalla..onko sinulla tietoa että kestoilijoille tulee enemmän VTT?

    Vastaa
    1. Nimetön
      30.4.2018

      Itsekin olen päiväkodissa töissä. Meillä päiväkoti avataan aamu kuudelta ja suljetaan joka päivä klo 17. Meillä on siis 11 tuntia aikaa joka päivä ja siksi se harvoin loppuu kesken. Monet lapsetkin ovat päibäkodissa yli kahdeksen tuntia päivässä, mikä on hyvä, sillä silloin ei ehdi tulla kiire, kun aikaa on.

      Voisitteko ottaa vaipat siihen leikkihioneen lattialle vaikka heti aamulla, kun lapsi tuodaan hoitoon? Taittelisitte ja täyttäisitte vaipat valmiiksi siinä samalla, kun seurustelette lasten kanssa. Samalla varmasti olisitte perheen isälle kovasti avuksi pyykkihuollossa.

      Vastaa
  6. Sopa
    30.4.2018

    Mä olen ymmärtänyt, että kestot ja kertikset ovat ympäristön kannalta aika 50-50. Kertiksien tekeminen on ympäristöä kuluttavaa, mutta kestojen peseminen kuluttaa sen verran energiaa ja vettä että haitta ympäristölle on sama. Toisekseen mikrokuituvaippojen peseminen irroittaa vesistöihin mikromuoveja, ja puuvillaisiin käytetään, no, puuvillaa. Lisäksi kertikset nykyään Suomessa poltetaan ja polttoenergia käytetään hyödyksi. Nämä oli ne syyt miksi itse koin ok:ksi siirtyä kertiksiin (esikoisella käytin kestoja ja koin että ne olivat lapselle epämukavat, mutta ympäristösyistä käytin silti). Ehkä nämä asiat ovat syynä kestojen käytön hiipumiseen?

    Vastaa
    1. Nimetön
      30.4.2018

      Moni tosiaan luulee näin, mikä ei tosiaan pidä paikkaansa. Kaikkien laskelmien mukaan kertakäyttövaipat kuluttaa moninkerroin luonnonvaroja kestovaippoihin nähden. Kertakäyttövaipat sisältää myös mm. puuvillaa ja on aikamoinen ajatus että se käytettään vain kerran ja poltetaan.

      Vastaa
      1. Sopa
        30.4.2018

        Juu, tää oli/on mulle iso eettinen kysymys, joten etsin aikanaan paljon tietoa ja tavasin mm. tätä raporttia: http://www.ahpma.co.uk/docs/LCA.pdf
        joka mun mielestä aika vakuuttavasti osoittaa, että ympäristökuormitus on sama (joskin kohdistuu eri tavalla).
        Ja nyt kun kertakäyttövaipat tosiaan poltetaan niin se maatumisen aikana irtoava metaani, mikä oli se isoin juttu, ei enää ole ongelma (polttamisessa toki irtoaa joitain myrkkyjä mutta suurin osa pystytään kontrolloimaan).
        Mä koin kestoilun ihan mukavaksi ja helpoksi, mutta mun lapsille kertakäyttövaipat on olleet selvästi mukavammat, mikä oli mulle se motivaatio etsiä tietoa ja siirtyä toisen kohdalla kertiksiin.

      2. Maria
        30.4.2018

        Siis jos otetaan huomioon, muovi ym. materiaalien valmistuksen ympäristövaikutukset, kertakäyttövaippojen kuljetuksen (tehtaalta kauppaan, kaupasta kotiin, kotoa kaatopaikalle) aiheuttamat ympäristövaikutukset sekä hävittämisen vaikutukset, niin kestovaipat on huomattavasti parempi vaihtoehto.

        Meillä oli myös käytössä vvv, ja vaippapyykkiä ei pesty erikseen, vaan vaipat mahtui ihan tavallisen pyykin joukkoon. Eli ei kone olisi pyörinyt joka tapauksessa. Lisäksi kun on nykyaikainen, energiatehokas kone, myrkyttömät ekologiset pesuaineet eikä kuivata vaippoja rummussa vaan kylppärissä, jossa hyvä ilmanvaihto, niin kestovaipat kyllä voittaa vertailun.

        Eikä tartte 100% kestoilla, jos on erikoistilanne, niin kertakäyttöisetkin on ihan ok.

      3. Nimetön
        1.5.2018

        Vähän hassua kyllä, mutta rummussa kuivatettu pyykki vie kuivumiseensanvähemn energiaa kuin huonetilassa kuivuva.

      4. Sopa
        30.4.2018

        Mun on kyllä tämänhetkisen tiedon valossa vaikea uskoa, että kestot olisivat ympäristöystävällisempiä. Muistaakseni nuo mainitsemasi asiat otetaan huomioon tuossa laajassa tutkimuksessa jonla linkkasin.
        VVV on tietysti todella hyvä juttu ympäristön kannalta, käytti sen ohella kumpia vaippoja vain.

    2. Ettänoin
      4.5.2018

      Myös kertakäyttövaippojen teosta syntyy mikromuoveja ja niiden tekemiseen kuluu vettä ja luonnovaroja sekö sitä sähköä. Sekä kuljetuksista syntyvät päästöt.

      Kyllä kestävän kehityksen valinnat vain ovat kestävän kehityksen valintoja. Niitä kestovaippoja käyttää kolmekin lasta ja jopa enemmän.

      Vastaa
    3. Miia
      4.5.2018

      En todellakaan haluaisi lapseni iholle niitä myrkkyjä joita kertakäyttövaipat sisältää.

      Vastaa
    4. Äiti
      4.5.2018

      Olen kestovaipattanut 5 lasta.
      Noin 1v10kk kestävän vaippakauden aikana olisimme kuluttaneet ainakin yli 16 600 kertakäyttövaippaa. Sen sijaan olen suurimmaksi osaksi sisävaipattanut luonnonmateriaalein ja käyttänyt villahousuja lapsilla. Kierrättänyt vaippoja omien ja muiden lasten kanssa.

      Ja rahaa ja takuulla luontoa on säästynyt.

      Vastaa
  7. Emmi
    30.4.2018

    Siis apua. Kestovaippailin sekä esikoisen (2008) että tulevan keskimmäisen (2011) kanssa hyvinkin menestyksekkäästi, mutta ehdin tässä välissä delegoida koko varastoni eteenpäin. Täytynee aloittaa etsiminen jo nyt jotta elokuussa ei ole ihan kaaos päällä. Tosin ihan pienellä käytin enemmän harso+villahousu yhdistelmää, joten voisin taas ommella niitä muutaman. Käyttökausi ei ole kuitenkaan kauhean pitkä, ainakin tyttäret oppivat päiväkuivaksi vuoden ikään mennessä. Nuorempi tarvitsi yövaippaa vähän pidempään kun oli niin sikeä nukkuja.

    Kestovaippailu oli niin näppärää että sillä linjalla kyllä aion jatkaa.

    Vastaa
    1. Hanna
      1.5.2018

      Facebookissa Kodin Kestot Ry ja sitten paikallisyhdistysten faceryhmät. Ja tuo mainittu Ruskovilla. Itse olen löytäny kirppiksiltä ja tori.fistä hyväkuntoisia ja jopa käyttämättömiä kestoja edullisesti. Itse aion kokeilla elokuisen esikoisen kanssa kestoilua sekä vessahätäviestintää, joten jään odottelemaan verkkovalmennustasi mielenkiinnolla!

      Vastaa
      1. Maria
        1.5.2018

        Huippua! Tavoitteena on saada valmennus ulos ennen vauvaa 🙂

  8. Maaria
    2.5.2018

    Meillä on käytetty kestovaippoja kahden lapsen kanssa. Ensimmäisen kanssa käytettiin vain kestovaippoja ja se hyvin sujui. Toisen kanssa käytettiin suunnilleen 50%-50% sekä kestovaippoja että kompostoituvia kertakäyttövaippoja. Asuttiin ulkomailla, jossa käytettiin semmoista palvelua, joka toi meille kerran viikossa tilaamamme kertakäyttövaipat (Nature babycare vaippoja) ja samalla haki likaiset pois, sekä hoiti niiden kompostoinnin. Kompostoinnista tuleva multa käytettiin viherrakentamiseen (ei siis ruuantuotantoon). Palvelu toimi mielestäni tosi hyvin ja ihmeekseni hajuhaitatkaan eivät äityneet mitenkään pahoiksi, niinkuin etukäteen kuvittelin…Toinen lapsemme alkoi 1-v kieppeillä suosimaan/pyytämään kertakäyttövaippoja, joten tuntuivat varmaan mukavammilta kuin kestovaipat. Ykkösellä ei tätä ongelmaa ollut, koska käytettiin vain kestovaippoja. Nyt on kolmas lapsi tulossa ja toivoisin, että täällä Suomessakin olisi tuon kaltainen kompostointipalvelu – ajatelkaa miten paljon hoitotyössä (lapset, vanhukset, sairaalat) tulee vaippajätettä ja olisi hienoa, jos ainakin osan siitä voisi kompostoida.

    Vastaa
    1. Maria
      2.5.2018

      Onpa mielenkiintoinen konsepti tuo kompostointipalvelu!

      Vastaa
  9. Elma
    2.5.2018

    Outoa, vielä vuoden 2017 äitiyspakkauksessa oli kestovaippa.

    Vastaa
  10. MouMau
    4.5.2018

    Heips! On kestoilijoita vielä. Itse koen kestovaipattamisen helpoksi vielä useammankin lapsen kanssa. Itse olen ihastunut suomalaisiin nalle ja onnikas vaippoihin ja peukkua näille.

    Emme ole kyllä vessahätäviestineet, mutta lapset muuten olleet paljon ilman vaippaa ja oppineet kaikki potalle ennen 2 vuotta.

    Vastaa
  11. Rouseliini
    4.5.2018

    Facebookista löytyy ryhmiä 🙂 Yksi isoin on Kestovaippakirppis ja -tuki (Kodin kestot ry) Suora linkki: https://www.facebook.com/groups/KestovaippayhdistyksenKirppisJaTuki/

    Itse ostin kestovaipat käytettynä 🙂 Tosi halvalla saa uusia ja uudenveroisia. Mm. Imsevimsen sisävaippoja myydään paljon 50cent/kpl. Itse ostin vaippoja hintaan 0,5-2€/kpl. Kaikki puhtaita ja hyvä kuntoisia. Osa ihan uusia ja käyttämättömiä. Äitiyspakkauksen käyttämättömiä vaippoja myös saa kun huhuilee paikallisissa fb-ryhmissä 🙂 (toki nykyään ei enään uudessa pakkauksessa ole)

    Yksi syy minkä takia uskon, että kestovaippailu on laantunut on tiedon puute. Kestovaipoissa täytyy vähän ottaa selvää miten laittaa imuja jne. Eikä ne ole kylmiltään niin perus varmoja kuin kerttikset. Ja niitä pitää vaihtaa useammin. Ja tietty laiskuus. Mulle on sanottu ”no sitä pyykkiä tulee niin paljon ettet sä enää siinä vaiheessa jaksa mitää kestovaippoja”. Ja monelle ajatus kakkavaipan huuhtelemisesta ja pesemistä on jotenkin ällöttävää. (musta kerttikset on ällöttäviä ja haisee enemmän)

    Vastaa
  12. […] Vaipat ovat suurin jätelaji, jota kotitalouksissa syntyy. Yhden vauvan vaipottaminen vuoden ajan tuottaa noin 1400 kiloa jätettä. Vaikka Suomessa vaippajäte todennäköisesti poltetaan energialaitoksella, on muovin tuottaminen, sen kuljettaminen kiinasta markettiin, marketista kotiin ja kotoa kaatopaikalle myös hyvin saastuttavaa. Myös kestovaippojen käyttö aiheuttaa ympäristövaikutuksia, sillä vaippapyykkiä tulee paljon. Kestovaippa on kuitenkin aina kertakäyttövaippaa ekologisempi. […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top