Tämä kirjoitus on alustusta kirjoitukselle masennuksesta. Kerroin instagramissa, miten koen että neuvolassa markkinoidaan masennusta sen ehkäisemisen sijaan. Sanoin myös että masennus on mielestäni ennemmin addiktio, kuin varsinainen sairaus. Tämä ei avaudu aivan heti ihmiselle, joka ei ole asiaa tältä kantilta koskaan ajatellut, ja sainkin suorastaan hirveää palautetta. Se on ihan ymmärrettävää, mutta suosittelen jokaista miettimään, miksi aihe aiheuttaa tuollaisen reaktion.
Tässä kirjoituksessa käydään nyt läpi perusteita, jotta masennuksen mekanismin voisi ymmärtää.
Kävin viime vuonna aivojen EEG-sähkökäyrätutkimuksessa arvostettujen psykoneurologian tutkijoiden luona. He tutkivat aivojeni toimintaa, mikä oli todella mielenkiintoista. Sain tulokset, jotka auttoivat minua ymmärtämään itseäni entistä paremmin. Lisäksi sain aivoilleni optimoidun meditaatio-ohjelman.
Vielä mielenkiintoisempi osuus oli keskustelutuokio tutkijoiden kanssa. He kertoivat minulle tutkimustyöstään, jossa he ovat selvittäneet minän rakennetta, eli sitä, miten ihminen hamottaa ja kokee itsensä. He ovat lisäksi verranneet tuloksia ihmisten terveystietoihin ja todenneet, että se, miten ihminen kokee itsensä on vahvasti yhteydessä hyvinvointiin ja terveyteen.
Tutkijat kuvailivat minän rakenteen kolmiosaiseksi. Kaikilla meillä on nämä kolme osaa, mutta niiden suhde vaikuttaa hyvinvointiin. Kolmelle osalle on annettu englanninkieliset nimet, sillä englannissa on kätevästi kolme minä-sanaa.
1. Minä (englanniksi I)
Jos ihmisellä on vahva I-minä, hahmottaa hän itsensä tarinan kautta. Kysyyttäessä tällaiselta ihmiseltä, kuka sinä olet, hän kertoo tarinan itsestään. Hän myös kokee olevansa tuo tarina.
- Lapsuuteni oli tällainen ja tuollainen, siksi olen nyt tällainen.
- Olen koulutukseltani tämä ja tämä, ja teen työkseni sitä ja tätä.
- Minä olen tällainen ihminen ja pidän tästä ja tuosta ja inhoan näitä ja noita asioita.
- Koska minulle tehtiin näin ja noin olen tällainen ja tuollainen.
- Koska ympäristö on tuollainen, olen tällainen ja reagoin näin.
- Voit katsoa sometileiltäni, kuka olen, sillä olen jakanut sisältöä, joka kertoo kuka olen.
- Olen ääni, joka päässäni jauhaa. Olen ajatukseni.
- Olen hetero / homo / lesbo /trans jne.
On aivan yhdentekevää, mikä näiden tarinoiden sisältö on ja ovatko nämä tarinat neutraaleja, positiivisia (”Olen vaimo ja äiti”, ”Olen upeasta suvusta ja kaikkien ihailema”. ”Olen maailmanmestari”.) vai negatiivisia (”Olen työtön ja tyhmä”. ”Olen tilanteen uhri.”), sillä oleellista on juuri tarinaan samaistuminen.
Tarinaan samaistuva ihminen on altis tekemään itsestään uhrin, syyllistymään, etsimään eroja itsestään ja muista arvostelemalla. Tarinaan samaistuva myös ennakoi tilanteita: jos teen näin, niin kohta käy näin. Tarinaan samaistumiseen taipuvaisen ihmisen päässä jauhaa jatkuvasti ajatuksia. Voi kestää vuosia tai jopa eliniän, ettei ihminen edes tiedosta ajattelevansa, silti päässä jauhaa mieli. Mieli, johon ihminen samaistuu.
Nyt jälkikäteen mietittynä, itselläni oli tämä ennen tosi vahva. Lapsena kerroin aina uusille tuttavuuksille kaiken oudosta perheestäni ja suvustani. Koin olevani se tarinan summa. Toisaalta lapsettomuushoitojen aikaan koin olevani vain se synkkä tarina lapsettomuudesta ja sen tuskasta. Myös sisäilmasta sairastumiseen liittyi hyvin vahvasti tarinaan samaistuminen. Selitin kaikille koko historiani ja kaikki mahdolliset tilanteet, jotka ovat johtaneet siihen että kehoni oli heikompi kestämään normaaleja ympäristön altisteita. Kerroin myös itselleni (ja muille) tarinaa ympäristön altisteiden vaarallisuudesta.
2. Minä (englanniksi Me)
Toinen kolmesta minän rakenteen osasista on me-minä, joka samaistuu kehoon. Tällainen ihminen kokee olevansa kehonsa. Kuten edellisessä, on täysin samantekevää, onko keho ihmisen mielestä neutraali, positiivinen vai negativiinen. Oleellista on kehoon samaistuminen. Ihminen, joka samaistuu kehoon voi esimerkiksi sanoa ja tehdä näin:
- Otan tatuointeja, koska ne kertovat ”Kuka minä olen”
- Olen arpeni, arpeni kertovat kuka olen
- Tunnistan itseni itseksi meikattuna
- Olen itseni, kun pukeudun näin (hipsteri, hoppari, mummeli, gootti, rokkari, business-ihminen, boho jne)
- Olen trimmattu ja bodattu keho, rasvaprosenttini on kaksi
- Olen lihava
- Olen laiha
- Satutan kehoani, koska silloin tunnen itseni
- Olen astmaatikko/diabeetikko/kehoni on yliherkkä/olen raajarikko (sairaudella/tilalla ei ole väliä)
- Olen biohakkeri ja äärimmäisen kiinnostunut terveydestä, ruokavaliosta ja muusta ”oman navan kaivelusta”, D-vitamiiniarvoni on tämä ja tämä ja siksi otan kalsiumia ja kaliumia ja leivänpuu-uutetta.
- Hoidan ihoani aamuin illoin, koska ei halua ikääntymisen merkkejä
- Olen nainen / mies / muunsukupuolinen, sukupuoleton jne.
Nämä ovat vain esimerkkejä. Oleellista on samaistuminen kehoon. On haitallista ripustaa minuus kehoon, sillä keho muuttuu ja lopultaa katoaa. Kehomme ovat vain väliaikainen kulkuväline elämälle. Fyysinen keho on vain muoto, jonka elämän lotossa olemme arponeet. Ja kuka siihen arvontaan osallistui? Enhän minä ole pyytänyt syntyä!
Arvontaan osallistui elämä, jonka kokija on self, eli seuraavaksi vuorossa oleva minän rakenteen osa.
3. Minä (englanniksi Self)
Tutkijat kertoivat tästä seuraavaa: Self-minä on todistaja. Se on aina läsnä, jopa silloin kun olemme huumausaineiden vaikutuksen alaisena tai saamme jonkin mielenterveyttä ravistavan kohtauksen, jossa ”järki lähtee”. Self on se osa, joka voi todeta että ”Nyt minä ajattelen”. Toisaalta, self ei puhu pään sisällä, self on mielen hiljaisuus.
Aivotutkijat ovat onnistuneet laajan EEG-aivosähkökäyrätutkimusaineiston perusteella erottamaan nämä kolme mielen rakenneosaa ja lisäksi mittaamaan näiden suhteita eri ihmisillä. Aivotutkijoiden mukaan ihmiset, joilla self-minä on I-minää tai me-minää heikompi, voivat huonommin. Sen sijaan terveimpiä fyysisesti ja mieleltään ovat ihmiset, joiden mielen rakennetta dominoi self-minä.
Self voi todistaa:
- tällä hetkellä kannan kolmekymppisen naisen kehoa.
- tällä hetkellä minä kokee masennuksen/sairauden oireita.
- tällä hetkellä minä kokee kipua/nautintoa jne
- minulle on tapahtunut kaikenlaista, mutta menneisyyteni tai tulevaisuuteni ei määritä tunteitani tai tekemisiäni nyt.
Self on siis aina läsnä. Ja sen takia läsnäolosta jauhetaan kaikkialla. Mutta ei se riitä, jos ei ymmärrä tätä kaikkea ensin. Läsnä tai paikalla voi olla myös mieleen tai kehoon samaistuneena, mikä ei tietenkään ole sitä hyvinvointia tukevaa läsnäoloa.
Vielä tähän päivään, ääni päässäni on jauhanut lähes joka hetki. Vasta DNRS-menetelmän myötä saavutin aluksi hetkiä ja myöhemmin kokonaisia tunteja, joina en ajatellut. Lopulta ymmärsin, että minä olen tuo hiljaisuus, elämä joka todistaa. Myös meditaatio ja mindfulness-harjoitukset vahvistavat self-minää, tutkitusti.
Ihaninta mitä näiden harjoitusten kautta voi ymmärtää on, että self-minä, elämä, on oikeastaan samaa minussa ja sinussa ja kaikessa elävässä. Mutta sitä ei voi kukaan toiselle kertoa, vaikka nyt kerronkin, vaan se on itse koettava.
Tietoisuus on avain hyvinvointiin ja siitä tulisi kertoa neuvoloissa tai kouluissa
Tässähän ei ole mitään oikeaa tai väärää. On täysin sallittua olla mitä tahansa näistä. Eikä kyseessä ole mikään kilpailu. Joillain onnekkailla on vahva self-minä luonnostaan. Tutkijoiden mukaan tämä on kuitenkin äärimmäisen harvinaista. Me muut joudumme ensin omaksumaan tietoa ja sen jälkeen harjoittelemaan. Harjoittelun myötä voimme oppia tunnistamaan ja stoppaamaan I- ja me- minän pyrkimykset.
I-minästä ja me-minästä luopuminen voi olla myös ylitsepääsemätöntä. Eikä sekään ole väärin.
Jos kuitenkin tavoitteena on hyvinvointi (yksilön tai yhteiskunnan) meidän kannattaisi kiinnittää tähän huomiota. Esimerkiksi New Yorkissa mielenterveyden perusteet on nyt tänä syksynä lisätty koululaisten opetusohjelmaan. Koska Suomessa ei tietääkseni vielä opeteta näitä, olen kertonut yksinkertaistettuna tästä lapsille.
Minusta on hauska, että itsekin koin tämän jo lapsena. Katsoin itseäni peilistä ja näin että siellä on pieni, suloinen tyttö, mikä on tavallaan äärimmäinen söpöyden ilmentymä (ellei vauvoja oteta huomioon). Sen jälkeen muutin mielessäni peilikuvan. Mietin, mikä olisi pienen tytön vastakohta ja näin peilissä Jorkin, joka oli perhetuttumme. Hän oli haiseva, alkoholisoitunut, äitinsä kanssa elävä peräkammarin poika. Päätin tietoisesti, että minun tulisi rakastaa tuota mielessäni näkyvää rumaa peilikuvaa kuin omaa ”pienen tytön peilikuvaa”, sillä sisimmästä olemme samaa: elämää. Ja niin harjoittelin, aina kun katsoin itseäni peilistä.
Minulla ei ollut lapsena sanoja ymmärtääkseni, mitä tämä ajatusleikkini tarkoitti. Mutta silti oivalsin jotain merkittävää. Uskon, että lapset voivat siis ymmärtää nämä mielen rakennusosat. Itse olen kertonut tästä lapsille heidän ikätasoonsa sopivasti.
Uskon, että pian kouluissa opetetaankin mindfulnessiä ja muita mielenhallintakeinoja. Mutta näitä pitäisi opettaa myös neuvolassa, sillä raskausaikana, synnytyksessä (itse koin näiden tietojen ja taitojen avulla täysin kivuttoman synnytyksen), vauva-aikana ja pikkulapsiaikana näistä olisi todella paljon apua.
Tämän jälkeen varmaan jokainen ymmärtää, mikä sosiaalisessa mediassa on haitallista. Siellä on lähes mahdotonta olla self, eli pelkkä havaitsija. Somekanavat vaativat tarinaa: ”Mitä ajattelit tänään?” tai ulkonäköön samaistumista: ”Vau, mikä söpö selfie!”.
PS. Minullekin tämä on haasteellista ja joudun keskittymään joka päivä, etten samaistu esimerkiksi kommentteihin, joita kertomalla ajatuksiaan voi kohdata. Kerronkin tarinaa, itseni kautta, mutta en itsestäni. Kuvatkin ovat kauniita. Ne on ottanut Meri Pistokoski / Slingography, mutta niissä ei näy minä tai meidän vauva, vaan muoto, johon elämä (minä) on tänään ilmentynyt.
2.11.2018
Hei Maria,
kiitos tekstistä. Tunnistan paljon samaa mitä mm. Eckhart Tollenin esiin tuomissa kirjoissa. Olen samaa mieltä tekstisi kanssa ja samansuuntainen ajattelutapa on auttanut paljon elämässä.
Kuitenkin masennuksen tuominen tähän kombinaatioon on hieman tahditonta. Ajatuksesi todennäköisesti eivät tuo valoa masentuneen keskellä elävälle tai sen kokeneelle. Masennus on sairaus, joka tarvitsee hoitoa. Eikä se tietenkään ole sama kuin ihminen.
Syvimmällä tasolla ihmisessä pysyy rauha ja totuus. Sieltä myös kumpuaa empaattisuus ja rakkaus itsen ja toisen eri minän kohdille. Myötätuntoinen katse ja puhe kohti kaikkea elävää ja sen muotoja kohtaan.
2.11.2018
Kommenttini lipsahti vastaukseksi ylemmäs, joten lisään sen nyt oikeaan kohtaan.
Maria, mikä on koulutustaustasi arvioimaan masennuksen hoitokeinoja?
Niin kuin aiemmin ketjussa on todettu, kirjoitat huolestuttavaa, vastuutonta ja jopa naivia tekstiä vailla laajaa lähdetutkimusta ja eri alojen asiantuntemusta huomioituna. Se, että kirjoitat ”huippututkijoista” ei valitettavasti tuo uskottavuutta, eikä vahvistu epämääräisistä linkkauksista huolimatta. Se, että yksi tutkija on jotain mieltä ei poista vuosikymmenien tutkimustietoa. Vaikka kyseessä onkin neurotieteilijät.
Suosittelen sinulle lämpimästi perehtymään masennukseen ja sen eri hoitomuotoihin laajemmin. Siitä ei parannuta sanojasi lainaten ”Juurikin muuttamalla itseään ja ajatteluaan. Se ei ole välttämättä helppoa tai mahdollista kaikille, mutta se on ainoa mahdollisuus parantua.” Sivuutat täysin erilaiset terapiamuodot ja perehdyt aivokäyriin. Vaikka lauot täällä uskomuksiasi, joilla olet satuttanut monia (masentuneita ja heidän läheisiään), en usko, että itsekään uskot asiaasi niin, että menisit kertomaan perusteettomia mietteitäsi esimerkiksi vaativalla lääkinnällisellä kuntoutuksella hoidettavaa masennusta sairastavalle henkilölle ja hänen hoitotiimilleen.
Myös sinulla itselläsi on raskas menettämisen kokemus taustalla, ehkä pyrit käsittelemään asiaa yksinkertaistaen masennusta ymmärtääksesi sekä sitä että sitä sairastavia. Toivon todella, että jokin päivä aidosti opit ymmärtämään ja katsot asiaa laajemminkin. Selvästi olet siinä alkutaipaleella ja löytänyt yhden suuntauksen, jonka nimeen vannot ilman suhteuttamista laajempaan kuvaan.
Ihminen on kokonaisuus, eikä siitä voi irroittaa itsensä tuntemista ja hahmottamista eri kanavien kautta. Ihminen luo identiteettinsä erilaisten asioiden kautta varhaisesta iästä lähtien. Identiteetti muodostuu itsen erillisyydestä, persoonallisesta ja sosiaalisesta identiteetistä. Kuvailemistasi asioista – joita ei voi erottaa itsestä.
Olen itse sairastanut masennusta ja sen selättänyt. Tunnen masennusta sairastavia ja siitä parantuneita. Hoitokeino missään nimessä ei ollut oman ajattelun muuttaminen ja ”happy thoughts”, vaan pitkäjänteinen terapiatyöskentely (lääkkeittä), asioiden kohtaaminen ja perinpohjainen käsitteleminen tuntemuksia itsestä vähättelemättä. Masennus ei ole addiktio, ja on julmaa kaikkia masennusta sairastavia kohtaan väittää niin.
Näin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena mielenkiinnolla odotan kirjoitustasi neuvolan ”masennusmarkkinoinnista”. Kuten itsekin toteat, masennus on hyvin yleistä.
Mielestäni on upea asia, että vanhempien mielenterveyteen kiinnitetään huomiota neuvolassa. Se on äitien, isien ja lasten hyvinvointia varten. Se, että asiasta puhutaan ei lisää masennusta. Neuvolassa on mahdollisuus kohdata säännöllisesti terveysalan ammattilainen ja puhua arjen haasteista. Se, että masennuksesta puhutaan avoimesti, ei ole sen markkinointia, vaan osa ennaltaehkäisemistä, jotta voidaan tarjota apua, ja jotta avun piiriin hakeuduttaiisin matalammalla kynnyksellä.
2.11.2018
Hieno kommentti, erittäin hyvin ilmaistu! Se on juuri näin.
2.11.2018
Tämä kirjoitus ei koske masennuksen hoitokeinoja millään tavalla.
2.11.2018
Ei kirjoituksesi, vaan kommenttisi keskusteluosiossa. Se osoittaa ajatusmaailmaasi asiaan.
Se, että otat asiaan kantaa sanomalla ”Juurikin muuttamalla itseään ja ajatteluaan. Se ei ole välttämättä helppoa tai mahdollista kaikille, mutta se on ainoa mahdollisuus parantua.”
Näinhän asia ei tietenkään ole, ”ainoa” mahdollisuus parantua.
2.11.2018
Ei kirjoituksesi, vaan kommenttisi keskusteluosiossa. Se osoittaa ajatusmaailmaasi asiaan.
Se, että otat asiaan kantaa sanomalla ”Juurikin muuttamalla itseään ja ajatteluaan. Se ei ole välttämättä helppoa tai mahdollista kaikille, mutta se on ainoa mahdollisuus parantua.”
Näinhän asia ei tietenkään ole, ”ainoa” mahdollisuus parantua.
2.11.2018
Masennus voi hyvinkin olla addiktio – addiktio siihen, mitä pitäisi saavuttaa. Ja näiden pilvilinnojen murentuminen todellisuuden alla.
@Ymmälläni – Huomaa, että olet ”sosiaali- ja terveysalan ammattilainen”.. 😀
Et siis todellakaan tajua suurta kuvaa, vaan ainoastaan se, mitä sinulle on opetettu. BTW. Tämä alkaa olemaan ihan tutkittua faktaa, joten ehkä kannattaisi opiskella vähän lisää? Suosittelisin tutustumaan suoli-aivo-yhteyteen, tämän DNRS-menetelmän lisäksi, niin ehkä joskus saatais masennus oikeasti hoidettua. #lääkkeetönelämä #apatientcuredisacustomerlost
2.11.2018
@Peipponen En ymmärrä viittaustasi addiktioon, mitä masennuksesta puhuttaessa pitäisi saavuttaa? Pilvilinnojen murentuminen, ehkäpä ylisuorittamisen tuoma paine, vai mitä tarkoitat, avaisitko hieman ajatustasi, nyt lyhyesti netissä muotoiltuna se ei minulle avaudu.
Onko mielestäsi suuri kuva vain yksi metodi, tässä tapauksessa Marian kuvailema? Itse kyllä pyrin asioiden laajemman kuvan katsomiseen, ja sitä myös mielelläni avarran.
Suoli-aivoyhteys on tuttu asia, kiitos vain. Hämmentynyt olen siitä että Marian kirjoituksessa + kommenteissa käsitellään asiaa yhtenä totuutena, ja syyllistää masentunutta ajatuksella, että masennuksesta voisi parantua vain muuttamalla itseään ja ajatteluaan sen ollen ainoa keino parantua. Ks. Edelliset kommentit.
Jos luit kommenttini, kerroin itse sairastaneen itsekin masennusta, joten kommenttini niiltä osin oli omaan kokemuspohjaani viittaavaa, eikä ”opetettua” – mitä sillä haitkaan takaa.
Arvostan, jos luet kirjoittamani ajatuksella läpi.
Kritiikkini on valtaosin tapaan esittää asioita, lähdeviittaukset myöhempinä linkkauksina ovat puutteellisia tieteellisistä tutkimuksista puhuttaessa – jos kirjoituksessa kerrattaisiin lyhyesti tutkijoiden taustoja ja Marian linkkiä heihin, olisi helpompaa orientoitua asiaan.
Kunhan myös asiat esitetään asiallisesti ja perehtyneesti faktapohjiin, unohtamatta laajaa kuvaa ja yleisiä hoitokeinoja myös tämänkaltaisissa kirjoituksissa.
Mielelläni lukisin Marialta postausten sarjan, jossa hän käsittelisi asiaa eri kanteilta.
Mitä lääkkeisiin tulee, en kannata lääkitystä masennuksen hoitoon, ennen kuin muita vaihtoehtoja on kokeiltu tai tilanne _todella_ sitä vaatii – ei siis missään nimessä heppoisin perustein otettuna osaksi hoitoa vaan osana vaativaa kuntoutusta. En ole ottanut vastaan tarjousta lääkkeistä, vaikka niitä turhankin auliisti tarjottiin. Ne eivät paranna käsiteltäviä asioita, vaan ovat eräänlainen tukimuoto, johon ripustaudutaan herkästi.
2.11.2018
@Peipponen En ymmärrä viittaustasi addiktioon, mitä masennuksesta puhuttaessa pitäisi saavuttaa? Pilvilinnojen murentuminen, ehkäpä ylisuorittamisen tuoma paine, vai mitä tarkoitat, avaisitko hieman ajatustasi.
Onko mielestäsi suuri kuva vain yksi metodi, tässä tapauksessa Marian kuvailema?
Suoli-aivoyhteys on tuttu asia, kiitos vain. Hämmentynyt olen siitä että Marian kirjoituksessa + kommenteissa käsitellään asiaa yhtenä totuutena, ja syyllistää masentunutta ajatuksella, että masennuksesta voisi parantua vain muuttamalla itseään ja ajatteluaan sen ollen ainoa keino parantua. Ks. Edelliset kommentit.
Jos luit kommenttini, kerroin itse sairastaneen itsekin masennusta, joten kommenttini niiltä osin oli omaan kokemuspohjaani viittaavaa, eikä opetettua.
Arvostan, jos luet kirjoittamani ajatuksella läpi.
Kritiikkini on valtaosin tapaan esittää asioita, lähdeviittaukset myöhempinä linkkauksina ovat puutteellisia tieteellisistä tutkimuksista puhuttaessa – jos kirjoituksessa kerrattaisiin lyhyesti tutkijoiden taustoja ja Marian linkkiä heihin, olisi helpompaa orientoitua asiaan.
Kunhan myös asiat esitetään asiallisesti ja perehtyneesti faktapohjiin, unohtamatta laajaa kuvaa myös tämänkaltaisissa kirjoituksissa.
Mitä lääkkeisiin tulee, en kannata lääkitystä masennuksen hoitoon, ennen kuin muita vaihtoehtoja on kokeiltu tai tilanne _todella_ sitä vaatii – ei siis missään nimessä heppoisin perustein otettuna osaksi hoitoa vaan osana vaativaa kuntoutusta. En ole ottanut vastaan tarjousta lääkkeistä, vaikka niitä turhankin auliisti tarjottiin. Ne eivät paranna käsiteltäviä asioita, vaan ovat eräänlainen tukimuoto, johon ripustaudutaan herkästi.
21.1.2022
Kyllä! Masennus on addiktio. Ja näillä harjoituksilla siitä pääsee eroon!! Olen onnellinen!
2.11.2018
Onpa harmillinen kohu kaikenkaikkiaan. Maria Nordin tuskin on väärässä kaikissa väittämissään ja hänen esilletuomansa näkökulmat voivat olla monelle hyödyllisiä. Tarkastelenkin hämmästyneenä Marian viestintää tässä tilanteessa. Asian alkuperäinen esitystapa instastooreissa ja myöhemmin kriisiviestintä ja damage control (mielestäni tätä voi hyvin kutsua kriisiksi Maria Nordinin henkilöbrändille, kun niin moni on pahoittanut mielensä) on täydellisen epäonnistunutta ja vie pois huomiota itse asialta. Mariasta välittyy lukijalle kuva ylimielisenä, naiivina ja toisaalta laskelmoivana henkilönä, joka ei ole halukas tulemaan puolitiehen vastaan ja ymmärtämään häntä kritisoivaa palautetta tai suhtautuvan empaattisesti niihin, jotka suoraan minä-viestillä kertovat pahoittaneensa mielensä. Maria on ollut julkisuudessa vuosia, joten jossain määrin tämän piittaamattomuuden voi katsoa olevan tietoista ja tarkoituksellista.
2.11.2018
Näin on, ne videot oli jotain ihan järkyttävää katsottavaa😱 Samoin reaktio negatiiviseen palautteeseen. Olisi edes pahoitellut tapaansa esittää asiat, mutta lukijat on mielestään ymmärtäneet hänet väärin. Mielestäni tässä ei ollut mitään epäselvää, ylimielinen asenne masentuneita kohtaan jotka nyt ei osaa kasata itseään ja parantua masennuksestaan. Vaikka olis lääkärissä ja terapiassa ravannut vuosikaudet. Ei kun Maria tietää parhaiten miten tämä hoidetaan. Se nyt ainakin tuli selväksi että mistään oikeasta vaikeasta masennuksesta Maria ei ole koskaan kärsinyt. Muuten asenne olisi ihan eri kun tämä mitä ollaan nähty. Kannattaa vähän varoa miten sairaita ihmisiä vähättelee, ei koskaan tiedä milloin osuu omalle kohdalle…
2.11.2018
Täysin samaa mieltä. Love you all 💜🙏😊
2.11.2018
Maria! Voisitko olla kirjoittamatta enää yhtään mitään tästä aiheesta?Vaikka tiedäkin , että koska olet niin huomionkipeä ihminen aivan varmasti jatkat tätä aihetta vielä niin kauan kun sillä vaan huomiota irtoaa ja se on säälittävää ja surullista että ihminen on noin rikki että ei enää tunne empatiaa ja on niin omasta mielestään muita ylempänä että voi kertoa miten asiat on ilman mitään totuuspohjaa! Olen niin vihainen sinulle!
Olen sairastanut masennusta lapsesta asti, lapsesta jolla ei ollut traumoja ja elämässä kaikki hyvin. Syynä on vajaus välittäjäaineissa ja tätä vajaus on meillä suvussa( masennus voi olla perinnöllinen SAIRAUS) ja tämä ei parane sillä, että ajatusmaailmaani muutan. Serotiinin tuotantoa voin lisätä elämäntavoilla, stressin hallinnalla yms MUTTA se ei riitä! Tarvitsen siihen lääkettä ja tulen tarvitsemaan loppuelämäni.
Synnytyksen jälkeisen masennuksen olen sairastanut 3 kertaa ja siihen asiaan en myöskään paljo voi vaikuttaa koska se on hormonaallista, minun kehoni reagoi niin ja sille en voi mitään ja voin sanoa, että siinä masennuksen syövereissä sinä et pysty ajattelemaan positiivisesti, koska se SAIRAUS vie sinulta kyvyn ajatella positiivisesti ja voimat…. Sinä et ole masennusta nähnytkään koska jos olisit et laukoisi tuommoisia kommentteja.
Olisiko sinulla hyvä selitys miksi jotkut sairastuvat synnytyksen jälkeiseen psykoosiin ilman että taustalla olisi ikinä ollut mitään mikä sen laukaisisi? Vaikka ajatusmaailma olisi ollut ennen kuinka positiivinen ?Ei sinulla ole, koska jotkut vaan sairastuvat siihen ja sillonki kyse on luultavasti aivokemioista ja hormooneista. Mielensairaudet ovat sairauksia siinä missä fyysisetkin sairaudet .. alatko kohta syyttämään roosa nauha kampanjaa siitä että se sairastuttaa ihmisiä syöpään? Anna olla jo! Sinulla on oikeus mielipiteeseen, mutta fiksuna ihmisenä pitäisit sen itselläsi etkä kerjäisi huomiota sillä.
12.10.2019
Voi rakkaat ihmiset!? Jokainen voi ja saa ottaa Marian kursseista juuri sen mitä tällähetkellä tarvitsee.
Te jotka moititte Marian kirjoituksia ja sanomisia, teillä on varmaankin suuri tarve olla oikeassa.
Olen sitä mieltä että jokainen arvostelija puhuu aina oman tietämyksensä puitteissa? Eihän ne ole kuin teidän oppeja ja tietämyksiä! Mikä kukaan on sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Jokainen tietää vain oman kohtansa ja tuntemuksensa. Ja jos joku saa Marian kursseista itselleen ihania oivalluksia ja tuntemuksia niin eikö se ole ihan ok? Joku muu saa jostain muusta niitä jutskia??????Kaikkea hyvää teille kaikille!
2.11.2018
Joo nimenomaan toi ylimielisyys ja mahtailevuus on uskomatonta. Mutta, Mariahan ei koe tehneensä mitään väärää, vaikka on satuttanut puheillaan monta masentunutta.
2.11.2018
Kylläpäs tämä aihe on saanut monet triggeröitymään. Ja ymmärrykseni heillekin.
Osuvasti jotenkin tähän aiheeseen, missä puhuttiin ”minän” eri olemuspuolista, huomaa mistä ”minästä”käsin täällä monet kommentoivat.
Monet ajatusratamme saattavat olla niin ohjelmoituja ja ego pitää niistä kiinni viimeiseen asti, koska antautuminen ”selfin” jota itse voisin kutsua myös ”todelliseksi itseksemme/ sieluksemme” valtaan tulee murtamaan vanhoja uskomuksiamme todenteolla. Pelko vs Rakkaus.
Eikä nämä Marian jutut mistään hatusta vedettyjä ole,
mutta se osa meistä joka tuomitsee ja syyllistää, ei tule hiljenemään koskaan, jos emme tule antamaan armoa, sekä itsellemme että toisille! <3
Entäs, esiintyykö synnytyksen jälkeistä masennuksesta alkuperäis-kulttuureissa tai kulttuureissa, joissa vastasyntyneistä äideistä pidetään huolta yhteisön voimin?
Voisin veikata, että todella vähän!
Voisiko se olla siis osaltaan kulttuurimme tuotos, jonka olemme aiheuttaneet yhteisön ja tuen puutteella, liian kovilla vaatimuksilla..
Synnytys on myös todella suuri siirtymäriitti, uuteen elämänvaiheeseen ja nostaa koko tunnekirjon läpikäytäväksi. Uskoisin, että tuomalla kunnioituksen, armollisuuden ja tuen äideille tähän aikaan olisi suuri merkitys myös masennuksen vähenemisellä..
Rakkautta jokaiselle ja kiitos Marialle kun tuot näitä aiheita tietoisuuteen.
25.9.2019
Hieno kommentti Marian kirjoitukseen: Osut asian ytimeen ”Neutraalimpaan Self -tasoon”: Tarkkailevalle ja ymmärtävälle (Rakkauden) tasolle > Itseä ja toisia kohtaan.
Kiitos Maria ja kiitos ”Rakkautta vain” nimimerkki.
(En voi olla mainitsematta asiaa, josta Mariakin kirjoituksessaan mainitsi eli ”masennuksen markkinoinnista”. Teini-ikäinen poikani kertoi, miten hän on täysin kyllästynyt loputtomiin ”terveyskyselyihin”, joissa masennus on – hieman liioiteltuna – joka toinen sana ja sitä toistetaan väsymykseen asti … melkeinpä tunnutaan odottavan, että kyselyn täyttäjä lopulta luovuttaa ja toteaa, että ”kyllähän minäkin hieman masentunut olen…” Mutta kun en ole, eikä poikanikaan ole, joka sanoi: (anteeksi karkea, mutta hänen tosiasiallinen ilmaisunsa): ” Ne kyselyt on ihan perseestä.”
2.11.2018
Mahtava kirjoitus Maria! Osui ja upposi. ❤️
2.11.2018
Minän käsitteet olet avannut oikein. Se ei kuitenkaan vaikuta ihmisen fyysiseen sairastumiseen. Kukaan ei edelleenkään kykene mindfullnessilla muokkaamaan fysiologista olemustaan.
Kyllä tämän kohun ja hirveät palautteet aiheutit ihan itse itsellesi laukomalla omia totuuksiasi, joille ei ole mitään lähteitä.
3.11.2018
Keskivaikean masennuksen sairastaneena, ja nyt ainakin vielä remissiossa, koen, että suurin apu alun kriisin jälkeen oli oman toimijuuden vahvistaminen terveydenhuollossa vertaisryhmien ym. kautta. Toki siinä sivussa Kelan tukema KAT-terapia. Toivoisin, että terveydenhuollossa voitaisiin tarttua tuohon oman toimijuuden kokemukseen omassa elämässä hanakammin (tällä omalla toimijuudella en viittaa ”ota itseäsi niskasta kiinni” -asenteeseen); todella usein, ainakin omalla kohdalla, määrättiin vain lääkkeitä, kunnes kävi onni ja tuli vastaan tämä yksi psykiatri, joka kannusti omaan toimijuuteen sairauden hoidossa, jonka jälkeen hakeuduin vertaisryhmään jne. Omaa toimijuutta ei voi tarpeeksi korostaa!
3.11.2018
Sairastin masennusta vuosia, aaltoillen jo nuoruudesta asti. En vain tiennyt sitä. Viimeiset vuodet olivat hirvittävän kamalia: unettomuutta, pelkotiloja, ahdistuneisuutta, uupumusta, toivottomuutta, itsetuhoisia ajatuksia. En silti tajunnut olevani masentunut, sillä olotilani oli vuosien saatossa muuttunut omaksi normaalikseni. Yritin kaikkeni ”piristyäkseni”: keksin uusia harrastuksia, päätin kerta toisensa jälkeen rauhoittua, olla onnellinen ja kiitollinen, ajatella hyviä asioita, olla stressaamatta, luottaa… No, ei siitä mitään tullut. Lopulta ymmärsin hakea apua, sain lääkkeet ja keskusteluapua, lähetteen terapiaan. Kyllä, tein lujasti töitä toipuakseni, se on totta että masennuksesta ei toivu ellei itse tee mitään sen eteen, MUTTA miten monta vuotta itse hukkasin hakkaamalla päätäni seinään, kun kuvittelin, että minun nyt vain pitäisi osata muuttua. Kun totuus oli se, että en pystynyt muuttamaan itseäni yksin ilman oikeanlaista hoitoa. Vika ei ollut minussa, vaan sairaudessani. Kun tajusin tämän, vapauduin valtavasta taakasta. Ja voi kuinka toivoisin, että kukaan ei hukkaisi kallisarvoista aikaansa luulemalla, että on huono, laiska, kelvoton, synkkä, turha ihminen, jonka pitäisi vain osata olla oikeanlainen, ajatella oikella tavalla, kun kaikki mitä oikeasti tarvitsee on saada tehoavaa hoitoa sairauteen nimeltä masennus.
4.11.2018
Tuossa kirjoituksessa tuntuu olevan väärä sisältö noille kolmelle termeille: Me, I and Myself. Siten ajatuskin vääristyy harhaanjohtavaksi eräiltä osin. Keskustelisin mielelläni lisää Maria Nordinin kanssa yksityisesti, sillä uskon hänen kuitenkin tarkoittavan jotakin muuta kuin teksti antaa ymmärtää. Tai, voihan hän tulla Facebookin kautta yhteyteen ja kurkistaa seinältäni vanhoja päivityksiäni mainitusta aiheesta… jos haluaa.
5.11.2018
Millä tavalla mielestäsi on väärä sisältö termeille? Me on kehoon kohdistuva identifioituminen ja I tarinaan.
12.10.2020
Kirjoituksissa olisi hyvä olla kunnon viittaukset. Tämän varmasti tiedät korkeakoulutettuna. On lukuisia teorioita ihmisen moniminäisyydestä ja tämän vuoksi lähteet olisi ensisijaisia.
5.11.2018
Minä en ainakaan sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen siksi, että sitä ”markkinoitiin”. Olin kyllä kuullut siitä etukäteen, mutten olisi ikinä uskonut, että se osuu omalle kohdalle. Olin ehkä jotenkin ajatellut, että synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastuvat lähinnä ne, jotka ovat ehkä hankkineet lapsen hetken mielijohteesta tai olivat muuten jo etukäteen epävarmoja siitä, haluavatko lapsen vai eivät, tai ne, jotka ovat muutenkin masennukseen taipuvaisia. Minä taas olin haaveillut äitiydestä pienen ikäni ja olen aika peruspositiivinen ihminen. Töissäkin minut tunnetaan siitä, että näen suunnilleen kaikessa valoisat puolet. Synnytyksen jälkeen tuntuikin yllättäen siltä, kuin olisin jäänyt henkisesti jyrän alle. Vauva ei tuntunut omalta tai rakkaalta, vauvan hoitaminen tuntui tosi raskaalta ja minulla oli todella synkkiä ajatuksia. Samalla olin todella järkyttynyt ja koin suurta syyllisyyttä näistä tunteista ja ajatuksista. Olin odottanut, että olisin vauvan syntymän jälkeen onnellisuuskuplassa, mutta sen sijaan putosinkin syvään kuoppaan. Tunsin olevani huono äiti, koska millainen äiti nyt ei rakasta omaa lastaan? En yhtään ymmärtänyt, miten olin yhtäkkiä niin onneton, kun suurin haaveeni oli juuri toteutunut. Sillä hetkellä oli todella tärkeää ja lohdullista kuulla, että synnytyksen jälkeinen masennus on tosi yleistä ja että hormoneilla on siinä iso vaikutus. Se ainakin osin helpotti syyllisyyden tunteita. Synnytyksen jälkeinen masennus on ihan tarpeeksi rankkaa ilman, että kokee itse olevansa syyllinen siihen. On todella hyvä, että neuvoloissa puhutaan asiasta. Se auttaa äitejä saamaan apua ja ymmärtämään, etteivät he ole yksin asian kanssa. Sinun kommenttisi sen sijaan ovat todella epäempaattisia eivätkä kyllä auta ketään, vaan ennemminkin näyttävät, ettei sinulla ole omakohtaista kokemusta asiasta. Ole vain onnellinen, että saat olla ihanassa vauvakuplassa, mutta älä oleta, että se on vain omaa ansiotasi. Synnytyksen jälkeinen masennus voi osua ihan kenen kohdalle tahansa.
5.11.2018
Varmasti. Ja minä en tiedä, mistä on peräisin huhu, ettei minulla olisi kokemusta asiasta. Mutta kirjoitan tästä pian lisää. Olen pahoillani, mutta ilmeisesti se mitä ”sairauksien markkinointi” tarkoittaa ja miten se vaikuttaa ei ihan auennut teksistäni. Eikä ollut tarkoituskaan, kun olen vasta kirjoittamassa siitä pian. Se että etsii syytä ilmiölle, ei tarkoita sitä että etsisi syyllistä.
8.11.2018
Hei,
Kärsin myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, joka kesti varmaan 3-6 kk. Nyt jälkikäteen ajateltuna uskon sen olleen kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Sairastuin nimittäin siihen muutamia vuosia synnytyksen jälkeen. Synnytyksen jälkeen kun voi, olen lukenut, tällaista olla ja muitakin synnytykseen liittyviä sairauksia. Kilpparin oireet ovat nimittäin (vajaatoiminta) olleet juuri samanlaisia, hirveä väsymys, masennus, voimattomuus jne. En osaa sanoa, mutta heitänpä ilmaan… Tsemppiä t. Marja
27.1.2019
[…] Pidän tätä postausta vuoden parhaana, ja ehkä jopa yhtenä blogihistoriani tärkeimistä postauksista. Haastattelin arvostettuja aivotutkijoita minän rakenteesta. Se miten käsitämme itsemme vaikuttaa tutkimusten mukaan vahvasti hyvinvointiimme. Ja siihen, miten suhtaudumme itseemme voi vaikuttaa. Tämän jos oivaltaa on asiat hyvin. […]
16.5.2019
[…] Ajatuksemme tuottavat tunteita ja tunteet hormoneita. Kun stressitila jatkuu pitkään, tottuu keho pelko- ja stressihormoneihin ja haluaa niitä hinnalla millä hyvänsä. Tässä ei ole lainkaan kyse tietoisesta mekanismista, eikä siitä että addiktio olisi kivaa. Stressihormoneihin koukkuun jäänyt kärsii yhtälailla kuin kuka vaan addiktioon sairastunut. Tämä mekanismi on taustalla monissa sairauksissa. […]
11.1.2021
[…] Ajattelen täysin samoin! Kirjoitin jo pari vuotta sitten siitä, miten ymmärrän aivotutkimusten pohjalta minän rakenteen eli sen, miten ihminen hahmottaa ja kokee itsensä, liittyvän vahvasti muun muassa masennukseen. Ihminen voi omilla ajatuksillaan vahvistaa kokemusta vaarasta tai itsestään esimerkiksi tilanteen …. […]