Työkyvyttömyyseläkkeen kynnykseltä supernaiseksi – Tätä on sisäisen voiman löytäminen

Vieraskynä

Varhaiseläkkeelle kaksikymppisenä?

”Olen 22-vuotias, monisairas, nuori nainen. Viimeiseen vuoteen on mahtunut satoja lääkärikäyntejä ja sitä enemmän lääkekokeiluja laajaan oirekirjoon. Kärsin voimakkaasta CFS:stä eli väsymysoireyhtymästä, homeyliherkkyydestä, monikemikaaliyliherkkyydestä, hajusteyliherkkyydestä, astmasta, nivelkivuista, aivosumusta sekä pahimpana, vaarallisista ja nyt jo näkökykyä uhkaavista silmäoireista.

Silmäkipu on päivittäin niin kovaa, että voisin huutaa. Huudankin. Silmiini on kokeiltu kaikkia maamme silmätippoja ja tehty lukuisia toimenpiteitä huippusairaaloissa, mutta mikään ei tuo apua. Oireilen kaikkialla ja kaikelle. Ei ole paikkaa, jossa minun olisi hyvä olla. Olen muuttanut viimeisen kahden vuoden aikana 12 kertaa, jotta löytäisin sen sopivan, kemikaalittoman ja oireettoman kodin eikä sitä ole vieläkään löytynyt.

Olen vastavalmistunut korkeakouluopinnoistani, mutta laukussani kulkee lomakkeet työkyvyttömyyseläkkeestä

Elämäni on kaventunut kaventumistaan. Nukun ja kuljen päivälläkin osittain laskettelulasit päässä, jotta välttyisin silmien totaaliselta kuivumiselta, vakavilta tulehtumisilta sekä sarveiskalvon haavaumilta. Olen vastavalmistunut korkeakouluopinnoistani, mutta laukussani kulkee lomakkeet työkyvyttömyyseläkkeestä. Mietin paljon tulevaisuuttani, joka näyttää synkältä ja ahdistavalta. Elämääni kahlitsee pelko. Seison suihkussa ja alan valua kaakeliseinää pitkin lattialle. Olen loppu enkä jaksa enää päivääkään kipua.

Elämäniloni on särkynyt.”

Uusi alku aivojen plastisuutta hyödyntävällä menetelmällä

”Nuo edelliset sanat kuvasivat tilannettani vielä muutama vuosi sitten. Keväällä 2017 kuitenkin tapahtui jotain, mikä muutti kaiken.

Olin jo pitkään lukenut Marian blogia ja näin kirjoituksen hänen DNRS-treeneistään. Aloin tutkia metodia enemmän ja sytyin aiheesta, sillä olin valmis kokeilemaan ihan mitä vaan, jotta saisin oireisiini helpotusta. Aloin tehdä treenejä päivittäin.

En tule koskaan unohtamaan sitä tunnetta, kun ensimmäisen treeniviikon jälkeen huomasin jaksavani asioita. Pystyin yhtäkkiä käymään kävelyillä, kohta pyöräilemässä ja jaksamista vain riitti. Väsymysoireyhtymäni oli poissa. Se jo antoi vahvan uskon metodiin, että tämä todellakin toimii. Jatkoin viikko toisensa jälkeen treenaamista.

Pian huomasin, että hajusteyliherkkyyteni oli poissa ja pystyin itsekin käyttämään tuoksullisia tuotteita. Ja ne alkoivat tuoksua ihanille! Vuoron perään oireet alkoivat väistyä ja aloin pystyä käymään kylässä ja olemaan yötäkin siellä. Pystyin käymään kaupoissa ja kirpputoreillakin.

Pääsin treenien myötä yhä syvemmällä oireiden alkulähteelle. Samalla kun aivojen limbinen järjestelmä alkoi rauhoittua, onnellisuushormonien määrä alkoi kohota samaan tahtiin.

Tuntui uskomattomalta nähdä kaikkea kaunista ympärillä ja nauttia elämästä. Tuntea, että elän taas. Pian alkoivat lievittyä silmäoireet. Muistan sen päivän, kun eilisen, kun pystyin heittämään roskiin laskettelulasini. Mieheni osti kuohuviinipullon, joka korkattiin tämän etapin kunniaksi. Silmät alkoivat toipua toipumistaan. Olin sanaton, liikuttunut, onnellinen. Yhtäkkiä pystyin tekemään ihan mitä vaan ja käymään ihan missä vaan. 

Muistan sen päivän, kun eilisen, kun pystyin heittämään roskiin laskettelulasini

Normaalia elämää –

Tänä päivänä teen normaalisti töitä yrittäjänä ja olen vaimo sekä pienen lapsen äiti. Elän täyttä elämää, tunnen olevani vahvempi kuin ennen sairastumistani. Oireeni ovat väistyneet ja silmissäni ei ole ollut kahteen vuoteen yhtä ainoaa tulehdusta.

Parasta tässä on, että metodi on tuonut minulle terveen identiteetin. Koen, että olen täysin terve ja menneisyyteni oli kokemus, joka menetelmän ansiosta toi minut nyt tähän. Olen terve, onnellinen ja teen asioita siksi, koska pystyn ja haluan eikä mikään enää rajoita minua. Tiedän, että mitä tahansa elämä tuo, minulla on parhaat työkalut.

Olen ikuisesti kiitollinen menetelmälle ja Marialle, jonka kautta metodin löysin.

Ilman sinua en olisi tässä tällaisena kun nyt olen!”

Yllä on rakkaan ystäväni ja aivotreenikaverini henkeäsalpaava matkakertomus toivottomuudesta ja sairaudesta takaisin työelämään ja säkenöivään terveyteen.

Kutsun häntä supernaiseksi, sillä sitä hän on. Olen nähnyt läheltä, hänen matkansa epätoivosta säkenöivään elämään.

Treenasin hänen kanssaan tuntikausia seitsemän kuukauden ajan, luoden järjestemällisesti uusia yhteyksiä aivoihimme ja unohtaen vanhat haitalliset radat. Itkimme kymmeniä kertoja ilon kyyneleitä parantavien kiitollisuushormonien purskahdellessa kehoissamme.

Ja vielä sana sinulle, Ystäväni. Olen niin kiitollinen että näytit minulle, mitä on sisäinen voima ja miten suuri vaikutus on sitkeällä harjoittelulla. Olen onnellinen että teit tämän matkan itsesi ja perheesi takia, mutta myös kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka saavat tänäkin päivänä nauttia säkenöivästä elinvoimastasi ja kultaisesta sydämestäsi tärkeässä työssäsi.

Tarinasi on uskomaton, mutta totta se on. Me tiedämme sen! Ja tunnemme polun, joka ei aina ole helppo, mutta jota oli ihana kulkea yhdessä. Toivon sen tuovan toivoa monille!

Maria

PS. Julkaisen ystäväni kirjoituksen nimettömänä, sillä hän nauttii nykyään täysin terveestä elämästä pienellä paikkakunnalla eikä koe tarpeelliseksi että muut tietäisivät hänen menneisyydestään.

Eroon oireista -verkkokurssille pääset tästä.

Kuvat Oona Louhivaara