Sain tällä viikolla postissa kirjeen, jota tiesin odottaa. Hallinto-oikeus kumosi Tukesin antaman uhkasakon laittomana ja perusteettomana. Laitonta, virheellisesti annettua viranomaispäätöstä ehdittiin kuitenkin rummuttaa ja toistaa mediassa lähes kaksi vuotta kymmeniä kertoja, totuudesta välittämättä.
Jos googlaat nimeni, eteesi tulee kymmeniä uutisia, joissa kerrotaan minun saaneen 100 000 euron uhkasakko vaarallisen palvelun tarjoamisesta.
Tällä on luotu mielikuva, että olen todella vaarallinen, välinpitämätön ja rikollinen, eikö!?
Annas kun kerron koko tarinan.
Olen alusta asti koettanut korjata medialle, toimittajille sekä somekirjoittelijoille, että varsinainen uutinen uhkasakkokohussa on viranomaisen lainvastainen toiminta, ei kurssini väkisin liitetty vaarallisuus.
Faktat:
- Yritykseni tarjoaa Free to Heal® -verkkokurssia, joka on tietoisuustaitomenetelmiä yhdistävä kokonaisuus, jonka mielen tason harjoituksia ja periaatteita voi käyttää mihin tahansa oireisiin tai sairauksiin
- Free to Heal® -verkkokurssi ei ole lääketieteellinen hoito eikä se korvaa mitään lääketieteellistä hoitoa
- Vuonna 2019 (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) teki turvallisuuselvityksen, jossa selvitettiin yritykseni tarjoaman palvelun turvallisuus (Voit lukea turvallisuusselvityksen kulun sekä päätöksen yksityiskohdat tästä blogikirjoituksesta)
- Turvallisuuselvityksen päätökseksi yritykseni sai 100 000 euron uhkasakon Tukesilta.
- Päätöksessä Tukes toteaa palveluni täyttävän turvallisuusmääräykset
- Samalla Tukes antoi yritykselleni ”Kiellon tarjota vaarallista palvelua”.
- Tehostamaan tätä kieltoa Tukes asetti 100 000 euron uhkasakon
Oikeusoppineet sekä valveilla olevat kansalaiset voivat tästä jo havaita, kuinka ongelmallinen Tukesin päätös oli.
Media luo narratiivia ja vaikuttaa mielipiteisiin – mutta kuka ohjaa mediaa?
Minulle yllättävintä on ollut kuitenkin se, että lainoppineet sekä media, joka on laajasti ja näyttävästi uutisoinut tapauksestani ovat sulkeneet silmänsä ja korvansa päätöksen ongelmilta. Päätöksen ongelmallisuus ei ole voinut jäädä toimittajilta tiedostamatta, sillä jokaisessa haastattelussa olen tämän asian tuonut ilmi. Esittämäni faktat voi helposti tarkistaa, sillä asiakirjat ovat julkisia.
Olen myös jälkikäteen esittänyt oikaisupyyntöjä sekä valittanut Julkisen sanan neuvostoon, jotta Tukesin päätöstä koskevat faktat korjattaisiin totuutta vastaaviksi. Missään uutisessa tätä ei ole tuotu esille, sillä päätöksen laittomuus olisi romuttanut median ennalta luoman asetelman. Esimerkiksi tätä virheellistä väitettä ei ole oikaistu pyynnöistäni huolimatta:
Esimerkiksi YLE:n uutisessa aiheesta esitetään näin: Torstaina Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes päätti asettaa Nordinille 100 000 euron uhkasakon rajoittaakseen kurssin markkinointia. Markkinoinnissa on Tukesin mukaan annettu ymmärtää, että kurssi auttaa monenlaisiin vakaviin sairauksiin.
Tämä ei pitänyt paikkaansa. Uhkasakkoa ei ole annettu markkinoinnin rajoittamiseksi vaan tehostamaan ”kieltoa tarjota vaarallista palvelua”. Jos tämä tuotaisiin ilmi, päätöksen laittomuus tulisi ilmi ja median tarinalta putoaisi pohja. Tämä voi tuntua sinänsä pilkunviilaamiselta, mutta oikeudenmukaisuusperiaate on yksi tärkeimmistä yhteiskuntamme pilareista. Päätösten tulee perustua lakiin, eikä medialla pitäisi olla oikeutta muuntaa totuutta, vaikka totuuden vääristely tukisi jotakin agendaa.
Se että viranomainen on antanut yritykselleni ”kiellon tarjota vaaralista palvelua” siitä huolimatta, että palveluni on turvallinen, on täysin mielivaltaista viranomaisvallan käyttöä, eikä tällainen vallankäyttö kuulu oikeusvaltioon. Tällä logiikalla kuka vaan voisi milloin vaan saada ”kiellon tarjota vaarallista palvelua”.
Oikeusvaltiossa viranomaisten päätösten tulee perustua lakiin. Päätösten pitää noudattaa yhdenvertaisuusperiaatetta.
(On myös hyvä muistaa, että vaarallisten palveluiden tarjoamista ei sinälllään ole kielletty. Vaarallisiksi luokiteltavia palveluita on jatkuvasti tarjolla, ja hyvä niin! Lapseni ratsastustunnilla tapahtui vaaratilanne kun sähköasentaja kolisteli maneesissa. Hevoset pillastuivat ja eräältä lapselta murtui käsi. Paljon pahempaakin olisi voinut tapahtua, ja taphtuukin. Hevosharrastus voi olla hengenvaarallinen, silti ratsastustunteja saa tarjota. Jokainen tunnille osallistuva sitoutuu noudattamaan ohjeita osallistuessaan palveluun.)
Yksikään arvostettu media tai toimittaja ei ole pyynnöistäni huolimatta selvittänyt asiaa, saati oikaisupyynnöstä huolimatta korjannut vääriä tietoja, vaan on jakanut virheellistä tietoa, joka on vaikuttanut maineeseeni, liiketoimintaani sekä jopa turvallisuuteeni. (Koen että media on luonut minusta tietynlaista mielikuvaa, vaikuttanut kansalaisten mielipiteisiin ja jopa lietsonut vihaa minua sekä asiakkaitani kohtaan.) Nämä uhkasakkoa koskevat virheelliset tiedot ovat toistuneet lähes kaksi vuotta lukuisissa valtamedian jakamissa uutisissa ja artikkeleissa sekä saaneet mitä ihmeellisempiä muotoja yksittäisten ihmisten blogikirjoituksissa ja somejulkaisuissa.
Viimeisimpänä Helsingin Sanomat väänsi pyrkimyksestäni oikoa virheellisiä tietoja pilakuvalla minusta kuvitetun artikkelin, jossa väitti etten osaa ottaa kritiikkiä vastaan, kun pyydän korjaamaan minusta ja kurssistani esittetyjä vääriä väitteitä enkä anna polkea oikeuksiani. Juttu oli totaalinen journalismin rimanalitus. (Kannattaa ehdottomasti lukea!)
Nyt hallinto-oikeus on kumonnut Tukesin päätöksen sillä perusteella, että koska tarjoamani palvelu ei ole ollut kuluttajille vaarallinen, kiellon ja uhkasakon määrääminen eivät ole olleet oikeutettuja. Tämä oli minulle, maallikolle, aivan selvää alusta asti ja kuka tahansa lainoppinut olisi tämän voinut toimittajalle vahvistaa. Hallinto-oikeuden mukaan Tukesin päätös ja tapa toimia on ollut lainvastainen, eikä sillä ole ollut edellytyksiä asettaa uhkasakkoa turvalliseksi todetulle palvelulle.
Kaikki alkoi maalituksesta
Miten sitten on mahdollista, että viranomainen tekee lainvastaisen päätöksen?
Uhkasakkotapaus lähti käyntiin laajasta maalituskampanjasta, jossa ihmiset, joilla ei ollut mitään kokemusta kurssistani, alkoivat tehdä siitä kymmenittäin ilmoituksia eri viranomaisille sekä poliisille. Mediavaikuttajat, vertaistukiyhdistykset ja jopa lääkärit, kuten Jan Sundell ”Dr. Body” kehottivat ihmisiä somekanavissaan tekemään ilmoituksia minusta sekä kurssistani.
Kukaan kurssiani käynyt ei ole ilmoittanut minulle saati viranomaisille viranomaisille, että olisivat kokeneet kurssini sisällön jollain tapaa vaaralliseksi tai turvallisuusohjeet epäselviksi. Ilmoitusten tekijät eivät siis ole itse tutustuneet verkkokurssiini, vaan ovat tehneet ilmoituksia sen perusteella, mitä he luulevat kurssin kuulopuheiden perusteella sisältävän.
Ilmoituksia tehtiin muun muassa Valviralle, joka on terveydenhoitoalan viranomainen. Koska en ole terveydenhuoltoalan toimija, Valvira teki ilmoituksen poliisille. Poliisi totesi esitutkinnassaan, että palveluni vaikuttaa tavanomaiselta tietoisuustaitokurssilta, eikä ole syytä epäillä mitään rikosta. Tämä tapahtui 2019 ja voi miten paljon verovaroja olisi säästynyt jos maalituskamppanja olisi jäänyt siihen.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes päätti kuitenkin saamiensa kymmenien ilmoitusten perusteella aloittaa turvallisuuselvityksen. (Olen ollut muuten aiemmin tiiviisti yhteydessä Tukesiin, muun muassa kun sain tietooni, että suuren kuukautisuojavalmistajan tuotteissa oli vaaralliseksi tiedettyä kiellettyä kemikaalia, eikä Tukes tehnyt mitään tuotteiden poistamiseksi markkinoilta. Voit lukea Always-kohusta tästä blogikirjoituksestani. Olenkin siis aiemmin esittänyt mielipiteeni ja ollut huolissani siitä, ettei Tukes valvo tarpeeksi voimallisesti kemikaaliturvallisuutta, ja että se on suuryritysten eikä kuluttajien puolella.) Näihin ei-asiakkaiden ilmoituksiin, joilla ei ollut kokemusta tuotteestani he kuitenkin kokivat tarpeellisiksi reagoida. Oikeiden asiakkaiden kokemuksia ei myöskään kuultu missään vaiheessa.
Nyt asetelma oli eri. Olin erittäin yhteistyöhaluinen koko turvallisuusselvitysprosessin ajan. Kysyin useita kertoja neuvoja Tukesilta, mutta en saanut heiltä minkäänlaista ohjausta tai vastausta siihen, miten palvelun turvallisuutta voisi entisestään kehittää. Palvelussani on nimittäin alusta asti ollut selkeät käyttö- ja turvallisuusohjeet, eikä mitään vaaroja ole havaittu tuhansista asiakaskokemuksista huolimatta. Tukesin rooli on olla ohjaava ja neuvova viranomainen, mutta tapauksessani se ei kyllä täyttänyt tehtäväänsä. Vaikutti että asia oli päin vastoin, Tukes halusi löytää palvelustani jotain ”vaarallista”, vaikka Tukesin sivuillakin painotetaan vaaran ja riskin eroa…
Lääkäri arvoimassa vaarallista palvelua?
Yllättävää oli että Tukes valitsi palveluni turvallisuutta arvioimaan lääkäri Juhani Knuutin, joka oli jo ennen tapausta esittänyt yliampuvia ja virheelisiä väitteitä kurssini aihepiiristä. Olen saanut haltuuni Tukesin ja Knuutin käymän kirjeenvaihdon, josta ilmenee viranomaisen ja Knuutin välinen puhelinkeskustelu. Viranomaisen käymä kirjeenvaihto on julkista, ja Tukes on välittänyt minulle kirjeenvaihdon sekä Knuutin että Valviran kanssa, mutta puhelinkeskustelun tapauksessa on mahdoton tietää keskustelun sävystä ja sisällöstä.
Tukesin samanaikaisesta kirjeenvaihdosta Valviran kanssa käy ilmi, että kurssia on jo etukäteen kuvailtu ”vaarallisena uskomushoitona” ja esitetty tarve ”puoskarilaille”, mikä osoittaa, ettei tapausta ole käsitelty neutraalisti, vaan haluttu käyttää tapaustani ”varoittavana esimerkkinä”, mikä virkamies toi jopa julkisesti ilmi. Virkamiesten tulisi myös ymmärtää, ettei mahdollinen ”puoskarilaki” vaikuttaisi palveluuni millään tavoin, sillä kurssissani ei ole kyse hoidosta. Kurssini ei ole uskomushoito, eikä hoito alunperinkään.
Mielestäni nämä ilmi käyneet seikat ovat täysin oikeusvaltion vastaista, sillä tokihan asiantuntijan sekä virkamiehen tulisi olla puolueettomia. Valitun asiantuntijan tulisi myös olla perehtynyt aihepiiriin. Knuuti on osoittanut lukuisia kertoja, ettei hänen suhtautumisensa aihepiiriin, jota edustan ole neutraalia, eikä hän myöskään ole tietoisuustaitojen saati tuoteturvallisuuden asiantuntija.
Mielestäni lääkärin koulutus ei myöskään ole oikea pätevyys arvioimaan palveluni turvallisuutta. Palveluni ei ole lääketieteellinen hoito tai terapia, eikä sillä ole mitään muutakaan tekemistä lääketieteen kanssa. Palveluni on tietoisuustaitokurssi. Käyttäystymispsykologi tai viestinnän asiantuntija olisi ollut osuvampi asiantuntija arvioimaan käyttöohjeet ja asiakkaan kyky ymmärtää antamani ohjeet. Tästä turvallisuuselvityksessä oli lopulta kyse: voiko joku osallistuja olla lukematta ohjeet tai ymmärtää ne niin väärin, että toimisi terveydelleen haitallisella tavalla. Tämäei mielestäni ole lääkärin erikoisosaamisaluetta.
Kurssin turvallisuutta arvioidessa tärkeitä pointteja ovat tietenkin vaarojen tunnistaminen, vaaran toteutumisen riskin arviointi, käyttöohjeiden selkeys ja sen arviointi, ymmärtääkö palvelun käyttäjä käyttöohjeet. Olenkin alusta asti toteuttanut kurssia viestinnän ammattilaisen sekä oikeusturva-asiantuntijan kanssa, jotta osaisin rakentaa kokonaisuudesta mahdollisimman selkeän ja näin ollen turvallisen. Kurssin markkinointimateriaaleissa sekä kurssimateriaaleissa onkin ollut alusta asti todella selkeät toiminta-ohjeet, varoitukset ja muistutukset siitä, ettei kurssi korvaa lääketieteellistä hoitoa.
Lääkäri Knuutin osoittamat vaaratilanteet, joissa ihminen olisi jättänyt menemättä lääkäriin tai altistanut itsensä tai lapsensa hengenvaarallisille allergeeneille olisivat olleet mahdollisia vain, jos palvelun käyttäjä olisi:
- jättänyt lukematta ja kuuntelematta kurssin käyttöehdot, varoitukset sekä kurssin materiaalit (Miksi ihminen ostaisi tuotteen ja jättäisi käyttämättä sen!?)
- lukenut varoitukset, käyttöohjeet ja toiminut vastoin antamiani ohjeita (Ihminen on täysin vapaa tekemään näin, mutta en voi palvelun tarjoajana olla vastuussa siitä. Ja miksi kukaan yleensäkään tekisi näin.)
Knuuti esitti lausunnossaan, johon Tukesin päätös perustui, täysin absurdeja ja teoreettisia vaaratilanteita, eikä ottanut mitään kantaan riskin toteutumisen todennäköisyyteen. (Tämä on toisaalta kyllä täysin ymmärrettävää, sillä hänhän on lääkäri, eikä turvallisuusasiantuntija.)
Oleellista on myös ymmärtää, että tuotteen ostaneet asiakkaat ovat erittäin todennäköisesti kiinnostuneita kurssilla esitetyistä ajatuksista, haluavat ymmärtää ja haluavat noudattaa niitä. Oma kokemukseni asiakkaista osoittaa tämän todeksi. Free to Heal® -kurssini on käynyt lähes 10 000 ihmistä ympäri maailman, eikä kukaan ole kertonut vaaratilanteista tai kertonut ettei ymmärtäisi kurssin käyttöohjeita. Kurssialustalla on myös mahdollisuus osoittaa kysymyksiä ja antaa suoraa palautetta jokaisessa askeleessa.
Turvallisuuselvityksen aikana korostin olemassaolevia varoituksia, värjäsin niitä mm. punaisiksi. Varoitukset ovat jo niin naurettavia, että monet asiakkaat ovat jo pitäneet niitä vitsikkäinä, ja toki, itsekin olen löytänyt niistä huumorin. Nämä tekstin värjäykset ja huutomerkkien lisäilyt olivat Tukesin mukaan se ratkaiseva muutos, minkä jälkeen he totesivat kurssin olevan kuluttajille turvallinen. Hyvä niin, nyt kenelläkään ei ainakaan ole epäselvää, ettei kurssi ole hoitoa eikä korvaa lääketieteellistä hoitoa, vaan sitä tarvitsevan on syytä kääntyä lääkärin puoleen.
Yhteiskunnallisesta tilanteesta ja mediasta
Tämä päätös oli minulle enemmän kuin henkilökohtainen ilouutinen. Hallinto-oikeuden päätös osoittaa, että Suomen laki on yhä pätevä ja että viranomaisten päätösten tulee perustua lakiin.
Viranomaisen henkilökohtaiset mielipiteet ja uskomukset, yleinen mielipide, median narrativiit, teollisuuden lobbareiden painostus ja maalituskampanjat eivät saa vaikuttaa viranomaisten päätöksiin.
Tapaukseni on avannut omat silmäni sekä läheisten ja yhteistyökumppanien silmät näkemään, kuinka todellisuus ja median narratiivi voivat olla hyvin kaukana toisistaan. On myönnettävä, että media luo tarinaa vaikuttaakseen yleisön mielipiteisiin (Olisipa hauska kuulla, miten tämä kaikki on vaikuttanut sinun mielipiteeseen minusta!). Hyvä kysymys jokaiselle pohdittavaksi on, kuka tai mikä mahtaakaan ohjaa mediaa?
Herää myös kysymys, miten luotettavia viranomaiset ovat ja ovatko viranomaiset ja virkamiehet manipuloitavissa? Henkilökohtaiset uskomukset, jotka media on syöttänyt, vaikuttavat myös päätöstentekijöihin, joiden pitäisi kuitenkin olla ”neutraaleja” ja toimia oikeudenmukaisesti.
Tukesin virkamies antoi medialle useita haastatteluita, joissa tuntui tekevänsä kaikkensa saakseen minut ja palveluni leimattua vaarallisiksi. Hän jopa puhui ”varottavasta esimerkistä” ja esitti, että ”100 000 euron uhkasakko oli lievin mahdollinen keino”. ( Keino oli kylläkin perusteeton ja laiton. Syksyllä Eroon oireista kirjani ilmestyttyä kirjastot kirjoittivat tiedon (laittomasta) uhkasakosta jopa kirjan tietoihin tietojärjestelmissään. Voit lukea tästä absurdista tapauksesta blogikirjoituksestani.
Edellä mainitut eivät ole viranomaisen normaalia toimintaa oikeusvaltiossa.
Uskoni viranomaisiin sekä mediaan on näiden tapausten myötä haihtunut taivaan tuuliin. Mutta oikeastaan lopulta vain hyvin kiitollinen tästä kaikesta, sillä asioiden todellinen tila on paljastunut: Viranomaisilla sekä medialla voi olla omat lobatut agendansa ja intressinsä, joita ne ajavat. Tästä on jokaisen hyvä olla tietoinen lukiessaan luotettavistakin lähteistä peräisin olevia uutisia. Helsingin Sanomat, Sanoma, Otavamedia, YLE, Suomen kuvalehti, naistenlehdet, iltapäivälehdet ja niin edelleen, ovat kaikki saman Mediapoolin alaisia. Salamyhkäinen Mediapooli päättää etukäteen mitä asiaa ajetaan, ja se tehdään järjestelmällisesti sekä faktoista riippumatta.
Suomen lakiin sen sijaan uskon yhä ja toivon, että jokainen nyt herää ymmärtämään Perustuslakimme puolustamisen tärkeyden. Tämä voi vaatia sitä, että on valmis laittamaan itsensä likoon ( hänkin on valmis ottamaan sakot ja menemään oikeuteen).
Tässä pari vuotta roviolla, inhottavana ja sylkykuppina olleena voin kertoa, että edes julkinen paheksunta ei tapa.
Se vain vahvistaa.
Meidän on pidettävä kiinni omista oikeuksistamme, seistävä selkä suorana ja sydän auki.
Myötätuntoni on vain laajentunut ja tyyneyteni kasvanut.
KIITOS, kiitos, kiitos! Kiitos Tukes, kiitos Knuuti, kiitos virkamiehet, kiitos ASIANAJAJANI, ja Hallinto-oikeus tästä upeasta mahdollisuudesta tuoda ilmi totuus ja rakenteiden mädät kohdat!
Ja SUURIN KIITOS ihan jokaiselle, joka on median minusta luomasta karikatyyristä huolimatta on kuunnellut, kannustanut, jakanut ajatuksiani, suositellut kirjaani, kurssiani ja äänitteitäni. TE OLETTE ROHKEITA!
Ja rohkeus on se mikä vielä palkitaan.
Toivon jokaiselle valoa ja rohkeutta puolustaa sitä, minkä sydämessään tietää oikeaksi.
<3 <3 <3
PS. Tukes voi vielä valittaa Hallinto-oikeuden päätöksestä 5.8. asti.
PPS. Kirjoitin tämän tosi nopeasti, ja en malta olla julkaisematta. Voi olla, että muokkaan ja lisään vielä tärkeitä pointteja. Huomiseen mennessä teksti on saanut lopullisen muotonsa. Käy siis lukemassa uudelleen!
PPPS. Seuraavaksi alkaa varsinainen myyräntyö, kun pitää kaivaa kaikki asiasta tehdyt uutiset ja valvoa, että niihin tehdään tarvittavat oikaisut nettiotsikoita myöten. Journalismin ohjeissa on myös tietääkseni ohje tällaisen tapauksen varalta. Medioiden tulisi uutisoida tästä kumoavasta päätöksestä vähintään yhtä näyttävästi kuin alkuperäisestä virheellisestä tiedosta. Mielenkiintoista nähdä, miten asia etenee.
23.7.2021
Mahtavaa! Ja kiitos videolinkistä!
23.7.2021
En ole seuraajasi, ihailijasi enkä kokeillut tarjoamiasi palveluita. Mutta eilen jouduin lopettamaan erään henkilön seuraamisen instagramissa, koska hän esitti omassa stoorissaan pilapiirroksen, jossa pilkkasi sinua. Minusta on noloa, että aikuiset, koulutetut ihmiset, jotka muutoin ovat niin woke, tiedostavia ja vastustavat somessaan kaikenlaista syrjintää ja kiusaamista, kiusaavat itse avoimesti hyvin hattaraisin perustein Maria Nordinia kuin pahaiset lapset.
(Samalla kun kirjoitan tätä, huomasin tämän hetkisen airbnb paikkani, lääkärin asunto Helsingissä, yöpöydällä pinossa Eroon oireista kirjan 🙂)
23.7.2021
Hieno juttu! Jaksamista sulle tälläisen mylläkän keskellä.. 🙂 <3 Olet valtavan ihana ihminen.
23.7.2021
Totuus ei pala tulessa!
24.7.2021
Hei. Onnitteluni Maria, että selvisit tuosta rumbasta ja totuus tuli julki.
Vaikka Hesari on valtamedia, olen jo monta vuotta kieltäytynyt sitä tilaamasta, juuri sen takia, että vaihtoehtoiset näkemykset eivät saa ”vapaassa” lehdistössä jalansijaa. Ja rahan voima sanelee mikä on lehden linja.
Olen jättänyt huomiotta negatiiviset ja tarkoitushakuiset kirjoittelut. Kiitos että jaksoit Maria taistella totuuden puolesta ja tuoda siten ilmi asioita ja toimintatapoja.
Voimia sinulle!
24.7.2021
Hei,
Itse olen tuolloin vielä uskonut median narratiivia eli pidin menetelmääsi vaarallisena tutustumatta aiheeseen mitenkään itse. Mediaan ja viranomaisiin uskottavuus on kadonnut silti pikkuhiljaa muutamien lääkäreiden lääkärilupien poistamisen tai rajoittamisen myötä, joissa media on näyttävästi uutisoinut näiden hoitojen vaarallisuudesta, joissa todellisuudessa potilaat ovat saaneet apua (vuosienkin oireilujen jälkeen) oireisiinsa. Näissäkään tapauksissa hoitoa saaneita potilaita ei kuunneltu. Lopulta päätin perehtyä sinunkin tapaukseen hiukan enemmän, kun pari ystävääni kertoi menetelmästäsi. Tilasin kirjan ja ymmärsin kyllä hyvin nopeasti, että jälleen kerran media on ”tehnyt tehtävänsä”. Harmittaa niiden ihmisten puolesta, ketkä luottaa mediaan ja heillä jää apu omiin oireisiinsa mahdollisesti saamatta, kun eivät edes vilkaise kirjaasi tai menetelmääsi päin median luoman mielikuvan takia.
24.7.2021
Maria, arvostan korkealle sinnikkyyttäsi oikeuksien puolesta taistelijana ja huikean Free to heal-kurssisi kehittelijänä uskoen kaiken keskellä sinnikkäästi sanomaasi, kaikesta huolimatta🤩🧗♀️🏋️♀️💪✌ Ja tämän teen vaikken itse ole kurssia vielä ehtinyt ostaa kiinnostuksesta huolimatta, mutta tietoa, kokemusta, ymmärrystä on mielen piilevistä voimista NLP kautta😌🙏💓. Siispä suuri kunnioittava virtuaalikumarrus ja kaikki tukeni sinulle, oot ihan huipputyyppi 🙇♀️💥💫💎💕💫
24.7.2021
Hienoa, että jaksat kamppailla.
Parisenkymmentä vuotta sitten vastasin skepsiksen keskustelusivulla erään mielen voimien epäilijälle, joka peräsi lääkäriä vastaamaan.
Vaikken ole lääkäri vastasin ilmiöiden perustuvan ensisijaisesti psykologiseen ehdollistumaan (”Pavlov”in koira”). Taustalla ovat geneettiset valmiudet. Aihetta ei tutkita juurikaan, koska rahoituspiirien intressit ovat päinvastaiset. Skepsis suhtautui vastaukseeni siten myönteisesti, että ilmoitti ”poikkeuksellisesti tähän on skandinaavit korjattu”.
Eräässä ehkä 15 vuotta vanhassa brosyyrissani havainnollistan kutakuinkin seuraavasti:
Jalankulkija ylittää katua suojatietä pitkin. Huomaa yht’äkkiä auton tulevan lujaa suoraan kohti. Mitä tapahtuu? Jalankulkija jähmettyy (sen sijaan, että ottaisi kaksi rauhallista askelta eteenpäin välttääkseen törmäyksen). Hänen elimistössään tapahtuu tuhansia fysiologisia reaktioita salamannopeasti. Renkaat vinkuvat auton jarruttaessa. Kuin ihmeen kaupalla auto pysähtyykin puskuri sentin päässä jalankulkijasta.
Fyysikko toteaa: mitään ei siis tapahtunut. Kuitenkin pelkka mielikuva sai jalankulkijan elimistössä valtavia fysiologisia muutoksia erilaisine puudutusaineineen. ”Jähmettyminen paikoilleen” edustaa geneettistä taipumusta: selviytyminen jotta petoeläin ei erottaisi saalista taustamaisemasta.
[Brosyyri liittyy ”Symbolikehä” -nimiseen ohjattuun itsesuggestiomenetelmään, jossa mielikuvia liitetään ”unisieppari”-metodista laanaamaani ”renkaaseen pujotettavaan kudelmaan”. Brosyyrini sisällön olen tarkistuttanut – psykologi Martti Tenkku.]
Brosyyriä ei ole varsinaisesti julkaistu (muutama kopio on joillakin henkilöillä) – enkä ole Symbolikehää käyttänyt mitenkään. Se on vain paperilla. Annan sinulle periaatteellisen oikeuden käyttää ja jalostaa jalankulkija esimerkkiäni, jos vain kiinnostaa. Varsinkaan psykologisia seuraamuksia brosyyrissä ei ole, koska en niitä tarvinnut.
Itse olen eläkkeellä ja ”elinikäisessä” ulosotossa.
Ja ehkä olen nykyään enemmän kiinnostunut hyvinvoinnista (yleensä) kuin esim. terveydestä. Näkemykseni perustan tietoisen-alitajuisen -olettamaan ja niiden sopusointuun. Harrastukseni on ”omaehtoinen” (”menetelmistä piittaamaton”) meditointi.
25.7.2021
Kiitos, kuulostaa varsin mielenkiintoiselta!
24.7.2021
Voisitko ystävällisesti poistaa minua koskevat valheelliset väitteet blogistasi.
Minä en ole kommentoinut tai perehtynyt kurssiisi ennen TUKESIn yhteydenottoa. Tein sen vain ja ainoastaan TUKESin pyynnöstä ja vasta tämän pyynnön jälkeen. Vasta tässä vaiheessa sain linkin, jolla pääsin tutustumaan kurssimateriaaliin. En ole myöskään itse ollut yhteydessä TUKESiin ennen TUKESin yhteydenottoa minuun. Mämä tosiasiat on helppo tarkistaa kaikkien julkaisujeni päivämääristä ja myös TUKES on sinulle osoittamassaan kirjeessä nämä faktat todennut, joten asian oikean laidan täytyy olla sinulla tiedossa. Siten väitteesi voidaan katsoa olevan tahallista valehtelua ja panettelua, joka on Suomessa sanktioitua.
Mitä tulee itse hallinto-oikeuden päätökseen, olisi ollut rehellistä kertoa mitä hallinto-oikeus asiasta lausui. Päätöksessä hallinto-oikeus katsoi, että ennakoivaa uhkasakkoa ei voi nykylainsäädännön puitteissa asettaa. Se EI todennut, etteikö kurssissa olisi ollut ongelmia.
Päätöksen teksti tässä: ”Hallinto-oikeus katsoo, että vaikka lain tarkoituksena on ennaltaehkäistä kuluttajapalveluista aiheutuvia terveysvaaroja, Tukesin antama kielto ei ole kohdistunut päätöksentekohetkellä olemassa olevaan kuluttajaturvallisuuslain 10 §:ssä tarkoitettuun terveyteen kohdistuvaan vaaraan, vaan ennakollisesti toiminnasta jatkossa mahdollisesti aiheutuviin vaaroihin. Hallinto-oikeus toteaa ratkaisussaan, että Tukesin pyrkimyksenä voidaan sinänsä katsoa olleen lain tarkoituksen mukaisesti ennaltaehkäistä kuluttajapalvelusta aiheutuvia merkittäviä terveysvaaroja, jotka kohdistuvat myös heikossa asemassa oleviin ihmisiin. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoo ratkaisussa, että annetun kaltaista ennakollista päätöstä ei voi antaa nykylainsäädännön puitteissa. Hallinto-oikeus ei siis kiistä palvelun aiheuttamaa terveysvaaraa, mutta toteaa, että palveluntarjoaja on tehnyt korjaavat toimet selvitysprosessin aikana. ”
25.7.2021
Hei Juhani, en väitä että olisit tutustunut kurssiini ennen Tukesin selvitystä. Olet kuitenkin avoimesti arvostellut minua ja aihepiiriä, johon palveluni liittyy julkisesti jo tätä ennen.
Uhkasakko kumottiin, koska päätöksessään Tukes oli todennut palveluni turvalliseksi.
25.7.2021
Kerrotko, milloin olen arvostellut sinua tai kurssiasi ennen TUKESin pyyntöä? TUKESin kirjallinen pyyntö on päivätty 10.9. 2019 ja ensimmäinen yhteydenotto asiaan liittyen TUKESilta tuli elokuussa (kysyttiin suostunko arvioimaan kurssia lääketieteellisen turvallisuuden näkökulmasta), jonka seurauksena asiaan perehdyin.
Näytön taakka väittettesi perusteena on sinulla.
25.7.2021
Juhani, ollaan vanhoja tuttuja Twitterissä. Älä viitsi.
Olet arvostellut ja solvannut aihepiiriä, johon kurssini ja ajatusmaailmani liittyy jo ennen selvityspyyntöä.
Esimerkiksi tässä kun selvitys on vasta kesken, olet kommentoinut täysin epäasiallisesti ja virheellisesti luoden mielikuvaa vaarallisuudesta: https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f613516f-a47e-48fa-8455-baca46da0924
Et ole missään tuonut ilmi, että kurssilla on selkeät turvallisuus- ja käyttöohjeet. Kurssilla sanotaan selkeästi, ettei kurssi ole lääketieteellistä hoitoa ja ettei se sulje pois tai korvaa lääketieteellistä hoitoa. Ohjeissa sanotaan myös selvästi, että vakavien reaktioiden ollessa mahdollisia, harjoittelu suoritetaan mielikuva-altisteilla. Näin ollen nämä maalaamasi ”vaarat” ovat täysin epärealistisia.
Tämä tosiasioiden vääristely ja oman vääristyneen uskomusmaailman värittäneen näkemyksen puolustaminen henkeen ja vereen ei vaan kuulu puolueettoman asiantuntijan kuvaan. Mutta ei se mitään. Uskon, että olemme molemmat oppineet paljon tämän yhteisen matkan aikana. Kiitos!
Toivon sinulle (ja Pikku-Juhanille, joka halia kaipaa) aurinkoa ja rakkautta, koko sydämestäni.
25.7.2021
Jee, loistouutinen! Jakakaa kaikki tätä ilosanomaa, sillä oikeus tapahtui! Ihanaa kesänjatkoa Maria ja kiitos kaikesta mitä teet! 🙂 PS. Kyllä Knuuti oli mainittu monissa Iltalehden ja muiden medioiden julkaisuissa Mariaa vastaan ja inhottavasti häntä lytätään Twitterissä. Samaa Knuuti tekee lääkäri Antti Heikkilää kohtaan, vaikka ihmiset oikeasti parantuvat. Tälle Pikku-Juhanille voimia ja rohkeutta avata silmät ja tarkastella asioita korkeammasta perspektiivistä. On ala-arvoista kiusata Mariaa näin. Jos kurssia katsoit, Maria on itse esimerkki kurssinsa upeista tuloksista. Marian tekemä työ on auttanut tuhansia (ja tulee auttamaan varmasti pian kymmeniä, satojatuhansia…) ja näistä asioista on puhuneet ihmiset ympäri maailmaa. Marialla on täysi oikeus myydä oppejaan ja metodiaan kurssin muodossa halukkaille. Onneksi tässä ajassa nämä negatiiviset hyökkäykset transformoituvat meille positiivisiksi siunauksiksi tavanomaista nopeammin, Marialle näen suurta kasvua ja menestystä tulossa. Kiitos, kiitos, kiitos!
28.7.2021
Nyt olet ansainnut huomioni tolla sun tekopyhyydellä ja korruptiolla. Olet kansan petturi, joka myi oman sielun levittämällä vaarallista propagandaa lahjuksia ja maineesi vastaan. Olet lääkäriliiton ja yhteiskunnan orja, jolla ei ole sananvapautta. Olet epävarma itsestäsi ja sen takia tarvitset kehuvaa huomiota valemedioilta. Et varmaan halua tajuta, että kyseinen agenda mitä ajat, tulee tuhoamaan sinun ja tulevan sukupolven olemassaolon, mutta onneksi totuus ja rakkaus voittaa, joten sinun valheet vain pahimmassa tapauksessa hidastat uuden sivilisaation nousua, jossa sinun kaltaisia ei tulla koskaan näkemään. Mutta paljastamalla korruption (niin kuin Mikael Kivivuori teki) ja valitsemalla rakkauden, saat kaikki tekosi anteeksi! Ensin valehtelet Ylen artikkelissa, että ”Keuhkoissa ei ole mitään sellaista mikrobia, kuten suolistossa, jota maski voisi häiritä. On selvästi mielikuvituksen tuottama väite.” ja sitten väität Mariaa tahallisesta valehtelusta, joka rangaistaan sanktiolla. Kuinka säälittävän tekopyhä valelääkäri olet! Uskon kuitenkin, että kun lääkikseen lähdit, oli sinulla silloin puhdas sydän, mutta valta, raha ja egoismisi korruptoi sinun sielusi nykyiselle tasolla. Sinä se todellinen puoskari olet, joka kirjoittaa myrkkylääkkeittä potilaille, joka ei paranna sairautta vaan peittää sitä ja samaan aikaan haluat todennäköisesti artikkelin vihjailun mukaan kieltää laissa luonnonlääketieteen https://www.kymensanomat.fi/uutissuomalainen/4224006
Olet lääkäri ja et tiedä (tai halua tietää, kun korruptio rahat virtaa taskuusi) mitä haittaa maskit aiheuttavat pitkällä tähtäimellä. Tässä kaksi linkkiä maskien haitoista tuhansien muiden tutkimusten tukemana, mutta sinä jo varmasti tiedät tästä, mutta kun lahjukset tuntuvat houkuttavimmilta kun totuuden puhuminen. https://europepmc.org/article/med/11760479
https://www.advancesinpd.com/adv01/21Figueiredo.htm
Tiedätkö mitä lääkäreille käy, kun jakaa ihmisten terveyttä tuhoavia neuvoja vielä tietoisesti? Lääkärinluvat viedään nopeammin, kun ne on saatu ja sinun kohdalla se tulee käymään joku aurinkoinen päivä tolla meiningillä.
Sinulle voisin kommentoida vaikka koko päivän miten tekopyhä ***** olet, mutta säästän energiani paremman manifestoimiseen Maria Nordinin kiitollisuus meditaatioilla :).
Olen muuten todella kiitollinen sinulle Maria, yksi parhaista ostoksista elämässäni, äänesi on kun suloisella enkelillä, tarinasi tehokkaita ja taustamusiikki kruunava. Minä olen katsonut monia podcasteja, jossa kerroit tulleesi maalitetuksi valemedian toimesta ja vaikka tiedän kuinka korruptoitunut tämä maa onkin, niin en silloin tajunnut kuinka paljon olet joutunut kokemaan, ennen kun aloin lukemaan blogejasi jossa täsmensit yksityiskohtia. Luin myös vähän instagramin kommentejasi, niin sielläkin olet joutunut tietämättömien vihapuhujien hyökkäyksen kohteeksi.
Olen lopettanut pikkuhiljaa vihassa elämistä, niitä ihmisiä kohtaa, jotka orjuuttavat tätä maailmaa ja tekevät siitä helvettiä muille, mutta kun näin tekopyhän Knuutin täällä kommenttikentässä puhumassa potaskaa sinusta, minun oli pakko päästä purkamaan paineeni. Sinun kiitollisuusmeditaatiot ovat auttaneet minua niin paljon, että otin valelääkärin (Knuuttin) kommentit täällä sinun omassa turvallisessa blogin kommenttikentässä henkilökohtaisena hyökkäyksenä itseäni kohtaan. Olet kirkas valosielu ja rakkaudellinen kiitos loistaa minulta sinulle kaikesta työstä, jonka olet tehnyt ihmisten eteen.
Kirjoittaisin vielä paljon enemmän kehuja sinusta, mutta siitä tulisi liian pitkä tähän hetkeen, ehkä joku päivä tapaamme kasvotusten ja voin kiittää täydellisesti. Toivottavasti et poista tätä kommentia vaikka se onkin maustettu räikeällä totuudella, mutta minä en pelkää totuutta.
17.8.2022
Kiitos <3
24.7.2021
Onnea. Vaikka tätä mieletöntä valtaa joutuu vastustamaan niin se kyllä kannattaa.
25.7.2021
Maria, miten kehtaat jatkaa valehtelua siitä, että olisin sinua ja kurssiasi jo arvostellut ennen TUKESin yhteydenottoa? Asiahan selviää helposti tarkistamalla faktat. Nimenomaan en ole sitä tehnyt kuin vasta yhteydenoton jälkeen. Lausuntoni jättämisen jälkeen TUKES ilmoitti minulle, että voin asiaa vapaasti käsitellä muuten mutta en voi kertoa itse TUKESin prosessista ennen päätöstä (enkä ole sitä myöskään tehnyt).
Todisteeksi linkkaamasi IS-haastattelu oli lokakuulta ja TUKESin yhteydenotto oli jo elokuussa ja lausuntoni kirjoitettu jo syyskuussa. Myös oman blogini kirjoitukset kurssistasi olivat vasta lokakuussa.
Laita nyt näyttöa kehiin tai muokkaa kirjoituksesi valheellisia väitteitä totuuden mukaiseksi. Olisi nyt fiksua korjata nuo virheelliset väitteet kirjoituksestasi, sillä en todellakaan ole etukäteen kurssiasi kommentoinut. Toki ilman muuta saat olla eri mieltä muista asioista, eivät ne minua haittaa.
Suoraan sanottuna väitteesi ja kurssisi eivät minua edes kiinnostaneet kirjoituksen arvoisesti ennen TUKESin yhteydenottoa.
26.7.2021
[…] Nordin on kommentoinut asiaa hiljattain blogikirjoituksessaan. Hänen mukaansa uhkasakkotapaus lähti käyntiin maalituskampanjasta. Tukesin toimia […]
26.7.2021
[…] Maria Nordinin oma näkemys Tukes-prosessista Hallinto-oikeus kumosi uhkasakkoni – Lobattiinko Tukes tekemään laiton päätös? – Ma… […]