Tukkoinen nenä on hyvin yleinen vaiva vauvoilla ja pienillä lapsilla. Etenkin päiväkoti-ikäiset lapset kärsivät sitkeästä nuhasta jopa useita kertoja vuodessa. Pienillä lapsilla on taipumusta kehittää tulehdus nenän limakalvoille ja nenäonteloihin. Tulehdus johtuu usein nenän limakalvojen reagoinnista ympäristön epäpuhtauksiin, kuten sisäilman homeille, hiivoille, kemikaaleille, pienhiukkasille ja huonepölyyn sekä muihin allergeeneihin.
Ehkäise korvatulehduksia, vältä turhia antibiootteja
Jos lapsen oiretta, eli nuhaa, ei hoideta ajoissa, lima muuttuu sitkeäksi. Sitkeä lima tukkii nielun kapeat putkistot ja antaa mikrobeille, kuten bakteereille ja viruksille hedelmällisen kasvualustan. Kun nielun ja korvien käytävät eivät tuuletu kunnolla, voi lapsella pian ilmetä monenlaisia vakavampia oireita, kuten keskikorvan-, poskionteloiden- ja keuhkoputkien tulehduksia.
Vauvat eivät osaa niistää, ja pienten lasten väärä niistämistekniikka saattaa jopa pahentaa tilannetta. Jos nenää niistää kovaa, saattaa lima kulkea nenäonteloon syntyvän paineen mukana väärään suuntaan eli poskionteloihin tai korviin päin.
Imemällä nenä niistämisen sijaan, voidaan välttyä edellä kuvatulta ikävältä tilanteelta ja lima epäpuhtauksineen virtaa ainoastaan nenästä ja pään onteloista ulos päin.
Auta pientä hengittämään
Vastasyntyneille ja pienille lapsille hengittäminen on luonnollisinta nenän kautta. Jos nenä on täynnä räkää ja hengittäminen nenän kautta on mahdotonta, voi lapsen hengitys muuttua hyvin vaivalloiseksi. Suun kautta hengittäminen voi olla epämukavaa isommillekin aikuisille. Lapsen vaikean hengittämisen kuunteleminen tekee myös vanhemman olon epämukavaksi.
Nuhan aiheuttamaa epämukavuutta ja hengitystieongelmia voi vähentää poistamalla ylimääräisen liman lapsen nenästä. Vastasyntyneet ja taaperot eivät pysty itse niistämään nenäänsä, kuten aikuiset tai vähän vanhemmat lapset. Vauvalta ja pieneltä lapselta räkä on mahdollista poistaa vain imemällä lima pois.
Usein ja tehokkaasti mutta turvallisesti
Kuinka monta kertaa niistät nenäsi jos olet flunssassa?
-Yhtä usein tulisi vauvan nenä imeä tyhjäksi, jotta lapsen olo olisi mukava ja ikäviltä jälkitaudeilta vältyttäisiin mahdollisimman tehokkaasti.
Nenäimurilla, eli Baby-Vacilla, liman imeminen on vaivatonta, turvallista ja miellyttävää.
Nenäimuria käytetään tavallisen kotitalouspölynimurin avulla. Baby-Vac asennetaan pölyimurista tulevaan taipuisaan putkeen ja imuri käynnistetään. Baby-Vacin toisessa päässä oleva kynämäisen muotoinen suulake sopii lapsen nenään.
Baby-Vac säännöstelee imurin tehokkaan imun lapselle sopivaksi. Nenään tarkoitettu suulake asetetaan lapsen sieraimeen. Lapsen suu pidetään auki imemisen aikana. Nenän imurointi lopetetaan, kun säiliöön ei enää tule limaa.
Baby-Vac-nenäimuri on niin hellävarainen, että sitä voidaan käyttää aivan vastasyntyneestä alkaen. Nenäimurista pitävät myös monet kouluikäiset lapset, sillä pahan flunssan yllättäessä niistäminen ja yskiminen saattavat väsyttää vatsalihakset. Nenäimurilla nenä tyhjenee niistämistä tehokkaammin ja mukavammin.
Nenäimurilla imeminen ei satu tai vahingoita nenän limakalvoja. Käytettäessä nenäimuria tulee imuri pysäyttää, jos nenäimurin kerääjään ei tule limaa. Turvonneet limakalvot voivat aiheuttaa myös tukkoisuutta, mitä ei tietenkään voida poistaa nenäimurilla.
Jos kyseessä on kuume, joka kestää enemmän kuin muutaman päivän, tulee kääntyä lääkärin puoleen allergioiden, kitarisojen tai muiden komplikaatioiden pois sulkemiseksi ja arvioimalla antibioottien tarpeen.
Baby-Vac Safkanetin verkkokaupassa €31,90!
Lue käyttäjien kokemuksia:
Kotitalouskriisi / Baby-Vac -nenäimuri taistelussa korvatulehduksia vastaan
Voikukkapelto / Baby-Vac Jotain ihan muuta
Saippuakuplia olohuoneessa / Baby – Vac vauvojen ja taaperoiden nenäimuri – helpotus vauvan nuhaan
Raparperipolkua pitkin / Testissä: Baby-Vac nenäimuri