Tukholmalainen ruokakauppa on siirtänyt tavanomaisesti tuotetut viinirypäleet pois hevi-osastolta.
Kauppiaan mielestä viinirypäleet sisältävät niin paljon torjunta-aine-jäämiä, että viinirypäleet kuuluvat muiden haitallisia aineita sisältävien tuotteiden viereen. Viinirypäleet on sijoitettu ilmanraikastinten ja pesuaineiden joukkoon siivoushyllyyn.
Yleensä kauppa myy vain luomutuotettuja viinirypäleitä. Kauppias toivoo, että tavallisten viinirypäleiden siirto uuteen hyllyyn saisi asiakkaat alkaisivat pohtia ruuan sisältämiä epäpuhtauksia. Kauppias kertoo saaneensa hyvää palautetta rypäleiden sijoittelusta.
Viinirypäleiden torjunta-ainejäämistä löytyy tietoa esimerkiksi Eviran sivuilta.
Eteläiseltä pallonpuoliskolta tulevien rypäleiden kuljetuslaatikoissa käytetään yleisesti natriumvetysulfiittia homehtumisen estämiseksi. Tästä tulee rypäleen pintaan rikkihapoketta, joka voi aiheuttaa oireita sulfiitille herkille henkilöille, esimerkiksi astmaatikoille.
Peseminen vähentää sulfiittien määrää, mutta ei poista sitä kokonaan.
Lähde ja kuvakaappaus:
Aftonbladet
1.3.2016
Upeaa, että jossain on jo valaistuneita kauppiaita! Jotka haluavat ”educate the customer, to make better choices”, ollen asiakkaan puolella, haluten käyttää informaation epäsymmetriaa asiakkaan ja hyvinvoinnin hyväksi eikä vain saman vanhan huonon tarjoamiseen korkeilla katteilla, jos kerran tietämätön asiakas sellaisiin tykkää sortua… Nostamalla standardeja luodaan hyviä suhteita, varsinkin tänä päivänä. Caring Matters. Hyvä Maria <3 Ja kiitos loistavista sitruunahappo-selvityksistä Kemikaalitutkassa. <3
Iso peukku kaikille jotka tekee kauppaa ja bisnestä asenteella ja ihmisenä, eikä ainoastaan kylmänä geneerisenä rahaliikenteenä. Karkista saatu euro EI OLE yhtä arvokas kuin asiakkaan valaisemisesta saatu euro. Asiakaskunnan hyvinvointi, sen nouseminen ja siitä välittäminen, on paras strategia rakentaa bisnekselle kestävä tulevaisuus. Asiakkaiden hidas tappaminen, ympäristön ja kulttuurin tuhoaminen ja yleinen välinpitämättömyys ei ole enää ainoa malli, ja siksi se tulee pian häviämään kilpailussa hauskemmille, arvokkaammille, asiakasta arvostavammille tavoille. Ei mennäkään sieltä missä aita on matalin, vaan nostetaan yhdessä tasoa. Jos myy samaa shittiä kuin muut ilman mitään omaa asennetta tai sydäntä, joutuu lopulta asemaan jossa ei voi kilpailla enää kuin hinnalla (ja sitten itkeä kun Lidl tuli ja rikkoi laiskojen aatelisto-monopolin). Bisneksessä – ei lobbaamiseen ja korruptioon perustuvassa monopolileikissä vaan oikeassa markkinataloudessa – kannattaa tavoitella erottuvuutta, erityislaatuisuutta, ja sen saa ilman mitään kikkailuitakin ihan vaan olemalla ihminen ja näyttämällä mitä sä aidosti ajattelet ja tekemällä ne poikkeavatkin teot jotka lähtee siitä mikä on sulle aidosti tärkeää.
Rahassakin on valtavat laatuerot. Rahaa voi saada huonoilla ja rumilla tavoilla, tai upeilla ja kauniilla tavoilla, ja kaikkea siltä väliltä. Arvaat varmasti, kumpi johtaa kestävästi kasvavaan, laadullisesti upeaan tulevaisuuteen ja unelmahommiin myös omalla uralla. Do what you actually believe in.
2.3.2016
Evira sais tehhä jottain mobiilisivuilleen, niillä rahoilla mitä veronmaksajilta saa, ei tulisi tekstin hävitä joka kerta kun sivuja luureilla selaa!
3.3.2016
Minusta voisit Maria pysytellä kellareiden suunnittelun parissa ja jättää terveyteen liittyvät asiat koulutetulle väelle. Jos olet saanut muutaman tunnin ohjauksen asetyylisalisyylihapon käytöstä, se ei riitä kovinkaan pitkälle. Tapasi tehdä totuuksia on liian mututuntuista ja hyvin arveluttavaa. Joku voi jopa uskoa.
http://nyt.fi/a1456972272042