Ensimmäinen pipi ja sen hoito

DSCF5796
”SE ON PUNAINEN!” huutaa kaksivuotias ihastuneena polveaan katsoen. Punainen (ja vaaleanpunainen) on hänen, mega super hyper, ”kaikkein paras lempiväri”.
Olimme retkellä ja uskomatonta kyllä, vilkas pienimmäisemme sai ensimmäisen oikean pipin vasta nyt!
Retkellä mukana oli pullollinen vettä, jolla huuhdoin haavan. Ajattelin, että kotona sitten heti desinfioin ja laastaroin haavan oikein perusteellisesti.
Kuten kuka vaan äiti, googlailin hetken ennen toimintaa. Ja yllätyin!
WP_20140525_15_34_28_Pro

”Haavanpuhdistuksessa kannattaa käyttää vettä – juomakelpoinen vesi on riittävää peruspuhdistukseen. Mikäli haavan syntytilanteessa haavaan joutuu epäpuhtauksia, voi ensimmäisessä puhdistuksessa käyttää antiseptista liuosta, mutta jatkossa vesi riittää.
Näin vältetään resistenttien kantojen syntymistä, ja varmistetaan, että antibiootit tosi tilanteessa toimivat.” kertoo apteekkari Juha Keskitalo.
Olen kirjoittanut käsidesien ja antibioottien turhan käytön huonoista puolista, mutten koskaan ole ajatellut, että sama pätee haavanhoitoon. Mutta niinhän se on, desinfiointiainetta ei kannata käyttää turhaan.
Pinnallisten haavojen ja nirhaumien hoito-ohje:

  • pese kädet saippualla
  • puhdista haavan ympäristö saippuavedellä
  • tarvittaessa harjaa lika pois, vaikkapa puhtaalla hammasharjalla
  • puhdista haava runsaalla juoksevalla viileällä vedellä
  • (jos haavassa on selkeästi likaa, voi käyttää desinfiointiainetta)
  • jos haava vuotaa, painele sitä kevyesti sidetaitoksella
  • laastaroi tai laita rasvataitos (itse olen ollut tyytyväinen hopealaastareihin, lapsille olen laittanut pienen tarran laastarin päälle)
  • tarvittaessa huuhdo haavaa päivittäin

Pipin sattumisesta lähtien lapsi on käyttänyt vain mekkoja. Pipiä pitää voida nopealla aikataululla näyttää kavereille, opettajille, ohikulkijoille, oravalle, naapurin koiralle, playmobil-intiaanille…
Vaikka eihän siinä polvessa enää mitään näy. Tämä haaveri kun sattui (mutta ei kyllä sattunut, vaan nauratti tyttöä) jo pari viikkoa sitten.
Hyvää viikonloppua!
 

4 Comments

  1. rosa
    6.6.2014

    ratamon lehti vaan laastariksi ja eteenpäin! 🙂 Pitkään on säästänyt teidän neiti haavoilta!

    Vastaa
  2. ulla vm66
    8.6.2014

    Taitaa olla korkea kipukynnyskin!Ole ylpeä noin reippaasta likasta!

    Vastaa
    1. maria
      9.6.2014

      Olen tosi ylpeä! Pakahdun ihan!

      Vastaa
  3. […] Ensimmäinen pipi ja sen hoito […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top