Pasta carbonara kasviksilla eli pekonipasta lautasmallin mukaan

Pastaruuat eivät yleensä toteuta lautasmallia ja se on minusta harmi. Usein pastalautasella on eniten vehnää tai gluteenitonta pastaa, vaikka viranomaistenkin suositteleman lautasmallin mukaan lautaselta suurin tila pitäisi varata kasviksille. Lautasmallissa vain neljäsosa lautasesta on viljaa, perunaa, riisiä tai pastaa ja puolet lautasellisesta täytetään kasviksia. Meillä syödään viljaa syödään varsin vähän, yleensä ruokana on kasviksia...

Vegaaninen pasta bolognese eli kasvisbolognese

vegaaninen pasta bolognese Maria Nordin

Tein eilen lounaaksi meidän perheen lempiruokaa. Kirjoitin reseptin blogiini illalla ja arvaatteko mitä tapahtui? Reseptini osoittautui hitiksi! Sain jo eilen paljon kiitosta reseptistä, mutta tänään olen saanut pitkin päivää ylistäviä viestejä ihmisiltä, jotka ovat kokeilleet ohjettani. Aika kiva fiilis! Lisäksi näin koko yön unta pasta bolognesen vegaaniversioista ja minulla oli vielä aamulla vesi kielellä! Tänään...

Onko maitoa juova lapsi outo?

Maito on ollu terveystietoisten ja ravitsemussuosituksia noudattavien kiistan keskiössä jo pitkään. Osa vanhemmista on täysin vakuuttuneita siitä, että maito ja maitotuotteet aiheuttavat korvatulehduskierteitä ja limaisuutta. Senpä takia osa lapsista juo tavallisen lehmänmaidon sijaan koko ajan suositumpia kasviperäisiä juomia, joita kasvimaidoiksi kutsutaan. Osa kaura-, soija tai mantelimaitoa juovista ja juottavista perustelee valintaansa myös eläinoikeusnäkökulmalla sekä...

Ravintola Ora, vastaus rukouksiin

Ikäväksemme Suomen harvoihin Michelin-tähdellä merkittyihin ravintoloihin kuuluva Chef & Sommelierin suljettiin keväällä. Olemme olleet jo vuosia vakioasiakkaita.  Onneksi ei tarvinnut harmitella pitkään, sillä ravintolan mestarikokki Sasu Laukkonen avasi samoissa mutta täysin uusituissa tiloissa Ora-nimellä kulkevan ravintolan. Uusi sisustus erikoisine pöytineen onkin ihana! Itselleni Ora-sanan tuo mieleen Ave Maria -rukouksen, joka loppuu: ”Ora pro nobis peccatoribus”. Mikä tarkoittaa ”Rukoile meidän, syntisten puolesta”....

Mustikka-valkosuklaa raakakakku – Terveellisempi kakku lasten synttäreille

Olen itse hurahtanut raakakakkuihin jo kauan sitten. Vaikka yleensä lapset tutustuvat ja ihastuvat uusiin makuihin ja ruokiin hitaasti, raakakakut upposivat heti ensimmäisestä maistelukerrasta. Itse asiassa meidän lapset ovat raakakakkujen maistamisen jälkeen olleet aika ronkeleita tavallisten sokerikuorrutteisten synttärikakkujen suhteen. Tänä vuonna meillä pidetään lasten kaverisynttärit elokuun lopussa, ensimmäistä kertaa niin että molempien lasten juhlat on...

Sammuta valot ja syö keitetyt kasvikset kynttilänvalossa

Olen osallistunut WWF:n Earth Hour -tapahtumaan jo tosi monena vuonna, joten tämähän menee jo rutiinilla! Osallistu sinäkin sammuttamalla valot tänään kello 20.30-21.30! Tänä vuonna haluan, että ilmastoteema näkyy myös valaistuksen lisäksi lautasillamme. Aion siis illalla laittaa perheelleni mahdollisimman ilmastoystävällisen illallisen. Itseasiassa tänään lounaskin kestää päivänvalon: söimme päivällä Tervens-kikhernepastaa sekä vegaanista pestoa. Olin jo kerran aiemmin tehnyt lapsille kikhernepastaa,...

RANSKIKSIA EI TEHDÄ UUNISSA

Muistan, miten järkytyin lapsena kun jäin perjantaina yökylään kaverin luo. Kaverini oli kertonut, että heillä syödään perjantaisin nakkeja ja ranskiksia. Olin innoissani, ranskalaiset perunat ovat lempiruokaani! Olin ihmeissäni, kun kaveri sitten avasi pakastimesta ottamansa muovipussin ja lahtasi tikun muotoon leikatut jäiset perunat UUNIIN. Olin aivan hämmentynyt, siis miksi tuollaiset pakastetut perunat laitettiin uuniin? Missä...

DNRS-harjoituksia: kosmetiikkaa, pesuaineita ja lasinpesunestettä haistelemassa

Ah, mikä ihana päivä! Olen tänään tehnyt pari työkeikkaa ostokohteissa ja käynyt puhelimitse muutaman neuvontapuhelun. Parasta tänään oli, kun työpäivän päätteeksi ennen lasten hakemista koulusta menin DNRS-treffeille ystäväni ja entisen asiakkaani kanssa. Menimme siis kävelylle tekemään yhdessä DNRS-harjoituksia*. DNRS on menetelmä, jolla voidaan opettaa aivot pois ylireagoinnista erilaisille altisteille. Itselläni on haasteena muun muassa monikemikaaliyliherkkyys (MCS) ja homeyliherkkyys, joista olenkin...

Melkein viikon ruokaostokset

Lukijalta tuli pyyntö kirjoittaa postaus viikon ruokaostoksista. Itsekin katselen aina ruokakaupan kassalla, mitä edellä oleva liukuhihnalle laittaa. Joten ymmärrän täysin tällaisen postauksen jujun! On hauskaa arvailla ruokaostosten perusteella, millainen tyyppi on kyseessä. Hauskaa on, kun Timo Soinin näköinen rönsykäs lataa hihnan täyteen vegaanisia tuotteita ja lehtikaalia, tai siro rakennekynsitipu nostelee korin tyhjäksi sipsiä ja maitorahkaa. Maanantaina olin Tallinnassa, joten...

Lemppari lounaspaikka Mat

Olen tällä viikolla päättänyt kuvata kaikki ruokaostokseni. Huomaan, että niitä on aika vähän, kun ottaa huomioon, että olemme kuitenkin nelihenkinen perhe. Yksi syy siihen taitaa olla se, että me aikuiset syömme lounaamme ja joskus myös aamupalamme ravintoloissa. Teen töitä enimmäkseen kotona ja lounaalle lähteminen on usein parasta työpäivässäni. Näen silloin ihmisiä. Joskus näen lounaalla...

Scroll to top