Meidän piti lähteä matkalle joululomalla, mutta emme lähteneetkään, sillä ilmastoahdistus ja lentohäpeä iski. Meidän piti lähteä matkalle joululomalla, mutta emme lähteneetkään, sillä ilmastoahdistus ja lentohäpeä iski. Olen ollut kahtena vuonna peräkkäin tammikuun Thaimassa. Tästä voisi saada käsityksen, että matkustelen usein, mutta se ei pidä paikkaansa. Matkustan taatusti moninkertaisesti vähemmän kuin suurin osa samankaltaisessa elämäntilanteessa elävistä...
Ekologinen elämäntapa ja lapsen saaminen ovat ristiriidassa – Miksi ekoihmiset hankkivat lapsia?
Kun kirjoitin aiheesta ekologinen elämäntapa, kaukomatkailu ja lentäminen sain hyvin kriittistä palautetta. Osa oli sitä mieltä, että olen aivan feikki, eikä päivittäisillä pienillä valinnoillani, kuten palasaippuan käytöllä ei ole mitään merkitystä, kun lennän lomalle maailman toiselle puolelle (olemme tehneet perheenä neljä ulkomaanmatkaa 10 vuoden aikana). Joku elämäntavastani vielä enemmän närkästynyt veti esiin myös lapsikortin:...
KAINO – Kotimaisia neuleita kesäksi alekoodilla!
Kaupallinen yhteistyö KAINO* Olen vieläkin välttynyt melkein täysin raskausvaatteiden ostamiselta. Yhdet luomupuuvillaiset mustat legginsit oli pakko ostaa, mutta onneksi sain samana päivänä postia Säkylästä, missä KAINO vaatteet valmistetaan. Ihastuin KAINOn neuleisiin kun näin niitä yhdessä Helsingin suosikkiliikkeissäni, Nudgessa. Siellä esillä oli legginsejä, pitkiä villatakkeja ja neulemekkoja revontulien väreissä. Revontuli-legginsit olivat menneen talven pelastus. Olen...
Vanha kodinkone kesti 30 vuotta, uusi meni viikossa rikki – Onko tämä tuttu ilmiö?
Vuosi sitten ennen marraskuussa tapahtui (ainakin melkein) pahin, mitä voi lapsiperheessä tapahtua: astianpesukone meni rikki. Juuri kun minulla oli tuhat ruuanlaittoprojektia ja muutenkin paljon töitä, jouduin tiskialtaan äärelle. Tilasin tietenkin ensin huollon, kävi ilmi että Länsi-Saksassa 30 vuotta sitten valmistettu Miele-astianpesukoneemme oli itseasiassa ihan kunnossa, yksi pieni muoviosa oli vaan kulkenut tiensä päähän. Tätä...
Emma Gaalan ekologinen asu ja meikki
Voihan, kirjoitin pitkän postauksen jossa lurittelin kaiken asustani ja se hävisi jonnekin! Ilmeisesti kadotus johtuu Kaksplussan sivu-uudistuksesta, mutta hienohan tästä uudesta lookista nyt tuli. Kokeillaan, saanko vielä puristettua asian uudelleen. Olin siis viime viikonloppuna Emma Gaalassa. Tulimme tiistaina Thaimaasta, mutta sain oksennustaudin lentokoneesta. Sängyssä meni aika monta päivää, sillä olo oli varsin ällö. Gaala-asun...
Saako ekologisia valintoja kannattava matkustaa lentäen?
Sain todella kipakkaa palautetta, siitä, että kehtaankin puhua ekologisten valintojen puolesta arjessa, mutta olemme silti lomamatkalla lentäen. Ärsytystä herätti siis edellinen postaukseni, jossa kerroin palasaippuan eduista verrattuna nestemäisiin pesuaineisiin. Samanlaista palautetta ovat saaneet muutkin, jotka yrittävät arjen pienillä valinnoilla vaikuttaa elämisen aiheuttamaan ympäristökuormaan. Ja palaute herätti minussa kyllä tosi ristiriitaisia ajatuksia! Aiemmin olisi ollut täysin...
Rantapäivän varusteena etikkaa, arvaatko miksi?
MAINOS SAFKANET* Kiitos raskausonnitteluista, niitä on ollut kiva lukea kaikista somekanavista! Täällä loma jatkuu. Olemme siis Thaimassa ja asumme ihanassa pienessä bungalowipaikassa, jossa on vain neljä palmunlehväkattoista bungalowia. Alue on ihan meren rannalla, eikä lähellä ole oikeastaan muita resortteja tai hotelleja. Saamme siis viettää päivät lähes autiolla rannalla. Tänään aloitin aamun odottaville äideille tarkoitetulla...
Harmittaa pukea lapset Kiinassa valmistettuun muovipussiin
Mutta yhteen asiaan emme voi vaikuttaa. Suomen talvessa jokainen vanhempi joutuu pukemaan lapsensa kiinassa valmistettuun muovipussiin. Muovinpohjaisten materiaalien käyttö lasten talvivaatteiden materiaalina yleistyi ainoastaan siksi, että se on halpaa. Muovipussitalvihaalarien valmistaminen on kannattavaa yrityksille, mutta kalliiksi se tulee yhteiskunnalle. Keinokuidun ominaisuus on se, että sen saa helposti näyttämään ”tekniseltä” eli kalliilta, siihen on helppo...
Suomalainen Lovia valmistaa luksuslaukkuja sohvanjämistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ LOVIA Joulun alla kaikki kuluttamiseen liittyvä alkaa jossain vaiheessa mietityttää, eivätkä nousevat ajatukset ole pelkästään positiivisia. Se määrä (turhaa) tavaraa, mikä tuolla markkinoilla taas liikkuu pukinkonttiin on aivan jäätävä. Itseäni kauhistuttaa erityisesti muovin määrä. Tuntuu, että kaikki on muovia: vaatteet, laukut, koristeet. Jopa monet ympäristöystävällisinä pidetyt vegaanituotteet ovatkin muovia. Niin, sitä vaan...
Upea uimapuku kierrätysmuovista
Olen täällä jo niin monta kertaa tuskastellut ulkoilu- ja urheiluvaatteiden epäekologisuudesta. Lähes kaikki ulkoilu- ja urheiluvaatteet ovat muovia ja ulkoiluvaatteiden pesu aiheuttaakin mikromuovipäästöjä vesistöihin. Itse olen käyttänyt urheilussa muovin sijaan täysin ongelmitta luonnonmateriaaleja, kuten puuvillaa, villaa ja silkkiä, enkä ymmärrä miksi esimerkiksi jumppa- tai salipaiden pitäisi olla muovia. Yksi urheiluvaate kuitenkin on jonka kohdalla...