Pääsiäinen raskaana – Ajatuksia odotuksen pyhyydestä

Pääsiäinen on niin ihana juhla. Pääsiäiseen liittyy toki kuolema, mutta myös hedelmällisyys, syntymä ja uudelleensyntymä: elämän syklit kaikkineen. Lapset kyselivät, miksi pääsiäinen on tänä vuonna samana päivänä aprillipäivän kanssa ja tietenkin se piti selvittää. Tiesin kyllä, että pääsiäinen juontaa juurensa osin kevätpäiväntasauksesta, mutta sitä en vielä tiennyt tai muistanut, että ensimmäistä pääsiäispäivää juhlitaan aina...

Bileissä lasten kanssa

Vappu on aivan mahtava juhla, sillä silloin voi bilettää lasten kanssa. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta minusta on aivan superkivaa mennä bileisiin omien lasten kanssa. Minulle ei tullut mieleenkään hankkia lapsille hoitajaa vapuksi. Minusta vappu on juuri sellainen juhla, jolloin lapset saavat olla juhlissa mukana tasavertaisina. Yksi iso syy tähän on varmaankin se, että vappuna...

Kaksplus-kesäjuhlat

Kaksplussan bloggaajat järjestivät ihanat kesäjuhlat, jonne olivat tervetulleet niin Kaksplussan omat bloggaajat, kuin yhteisöblogien kirjoittajat. Täytyy sanoa, että itse en ole kovin ahkera blogien lukija, joten minua suorastaan jännitti hieman ennen juhlia. Tiedättehän tunteen, kun on menossa juhliin, josta ei tunne ketään. Asun Etelä-Helsingissä ja täytyy myöntää, ystäväpiirini koostuu enimmäkseen ihmisistä, jotka ajattelevat monista...

Kemikaalipommi, kirjaimellisesti

Ilotulitteiden loistavat värit saadaan aikaiseksi käyttämällä alumiinia, kuparia ja raskasmetalleja. Räjähdyksessä kemikaalit leviävät ympäristöön ja aiheuttavat pitkäaikaista haittaa luonnolle sekä ihmisille. Paikoissa, joissa on räjäytetty ilotulituksia usein, on havaittu kohonneita raskasmetallipitoisuuksia maaperässä. Rannan tuntumassa ammuttujen pommien, rakettien ja ilotulitteiden sisältämät raskasmetallit valuvat ennen pitkää vesistöön. Ruuan kautta saadut raskasmetallit vaikuttavat ihmisten terveyteen monin tavoin....

Kissanristiäiset ja Leijonajuhlat

 Kaikenlaisissa juhlissa sitä on tullut istuttua, mutta kissanrisiäisissä en ole koskaan ennen ollut. Kissamme sai tänään virallisen kasteen ja nimen Coco Nordin. Cocon juttuja voi seurata Instagramissa tunnisteella #cocothecat. Joudun jatkuvasti pidättelemään, etten postaisi liikaa kuvia kissasta. Ja kyllä Kotitalouskriisikin pyrkii olemaan vielä äitiys- ja kulutuskriittinen blogi, eikä kissablogi. Antakaa anteeksi alkuhuuma! Tänään kutsuimme ystäviä kylään....

Yrttiarkkitehtuuria lasten katubileissä

Viimeiset työt ennen Menorcan lomaa on nyt tehty! Loppukevennyksenä sisäilmatöille pidin tänään arkkitehtuurityöpajan lasten katubileissä Vallilassa. Pahoittelut, etten kutsunut teitä mukaan. Tai oikeastaan parempi niin, sillä tapahtuma oli aivan täynnä! Työpajaan osallistuneet lapset tekivät yhteensä 70 talotyyppiä viherkatolla. Yrttitalon voi onneksi tehdä kotonakin. Ohjeet alinna.   Tarvikkeet: pesty maitopurkki talojen kuvia lehdistä tai teeman mukaan...

Raaka synttärikakku

Kuva Robert Lindström Olen järjestänyt syntymäpäiväjuhlat itselleni joka ikinen vuosi. Minusta on hauskaa näyttää lapsille, että minäkin olen synttärijuhlien arvoinen. Lapsista on hauskaa nähdä, kun omalle äidille lauletaan. Ja äidistäkin on hauskaa puhaltaa kynttilät kakun päältä. Jos joku pahoittaa mielensä siitä, ettei hänen syntymäpäiväänsä ole huomattu, ajattelen ”oma vika, mitäs et muistuttanut”. Kutsu kakkukesteille...

Juhannus muumien tassunjäljissä

 ”Minun saareni on kuin kokonainen maailma, josta löytää mitä tahansa. Ja se on juuri parhaiksi iso, täsmälleen. Kyllä minä olen onnellinen – tuntuu kuin pitäisin käpälässäni koko maailmaa!” Muumipappa ja meri Tove Jansson   Vietimme juhannuksen Söderskärin majakalla. Viikonloppu oli kuin sadusta, en keksi miten sen muuten kertoisin. Selvää on, että tarina jäi kesken. Pianomme...

Överit

Huh huijaa, anteeksi hiljaisuus. Tässä on ollut liikaa, kaikkea. Aloitetaan toissaviikonlopusta. Lapset olivat ensimmäistä kertaa yökylässä! ENSIMMÄISTÄ KERTAA! Valmistelimme retkeä lukemalla Santtu yökylässä -kirjaa uudelleen ja uudelleen. Pakkasimme reppuihin tietenkin tärkeimmät: pupun (kunten Santtukin teki), keksejä, pari lego-ukkelia ja uudet vilkku-Crocsit. Sekä jotain vähän vähemmän tarpeellista, kuten hammasharjat ja yöppärit. Vapaudesta soikeina Reino ja minä menimme Tomi Björkin ja...

Joulushow ja kuvaongelma

Eiiii! Mielikuva itsestäni äitinä jatkaa romuttumistaan. Eilen oli meidän lasten leikkikoulun joulujuhla. Istuin viime hetken supatteluja kuhisevista penkkiriveistä taaimmaisessa. Reino tuli täpötäyteen saliin viime hetkellä ja soitti ovelta paikantaakseen minut. Heilutteltin puhelimen näyttöä, jotta mieheni löytäisi minut loisteen avulla. Siinä ennen varsinaisen esityksen alkua istuessamme, koin juhlan liikuttavimman hetken. Lastemme äiti ja isä pitämässä...

Scroll to top