Slime eli leikkilima on ollut jo pitkään lasten ykkösvillitys. Mutta onko limojen valmistamisesta ja slimellä leikkimisestä syntyvä kemikaalikuorma haitallinen terveydelle? Olin eilen lasten kanssa slime workshopissa, jossa tietenkin valmistettiin leikkilimoja. Alkuun olin ajatellut jättää lapset vain keskenään kokkailemaan nuljaskoita, mutta kun näin valmistusaineet, ajattelin että itseasiassa olisi kiinnostava nähdä miten lima tehdään. Todella monet...
DNRS-harjoituksia: kosmetiikkaa, pesuaineita ja lasinpesunestettä haistelemassa
Ah, mikä ihana päivä! Olen tänään tehnyt pari työkeikkaa ostokohteissa ja käynyt puhelimitse muutaman neuvontapuhelun. Parasta tänään oli, kun työpäivän päätteeksi ennen lasten hakemista koulusta menin DNRS-treffeille ystäväni ja entisen asiakkaani kanssa. Menimme siis kävelylle tekemään yhdessä DNRS-harjoituksia*. DNRS on menetelmä, jolla voidaan opettaa aivot pois ylireagoinnista erilaisille altisteille. Itselläni on haasteena muun muassa monikemikaaliyliherkkyys (MCS) ja homeyliherkkyys, joista olenkin...
Paranenko home- ja monikemikaaliyliherkkyydestä tällä menetelmällä?
Olen ollut muutaman viikon niin innoissani, että hihkun kaikesta ja kaikkialla. Olen tehnyt jo monta vuotta töitä sisäilman parissa ja olen erikoistunut homeyliherkkien, monikemikaaliyliherkkien, sähköyliherkkien sekä valoyliherkkien asiakkaiden palvelemiseen. Kaikki edellä mainitut ovat ympäristösairauksia. Myös itse sairastan homeyliherkkyyttä sekä monikemikaaliyliherkkyyttä. Nyt olen halukas ja valmis parantumaan niistä. Muutama vuosi sitten tajusin, että minulla on ollut lapsesta...
ARVONTA: Kemikaalipihi siivous Sinituotteilla
Tein pienen videon tämänpäiväisestä pikasiivouksestani. Käytin muun muassa Sinituotteen Kaakelisetistä löytyvää kuivainta. Sinituote on mukana Roosa nauha -kampanjassa ja näin ollen tutut siivousvälineet löytyvät kaupoista vaaleanpunaisina. Roosa nauha -kampanjaan liittyvät näkyvästi myös vaaleanpunaiset rintanauhat. Tämänvuotisen nauhan on suunnitellut Michael Monroe. Kamppiksen tuotot lahjoitetaan Syöpäsäätiölle suomalaisen syöpätutkimuksen ja neuvonnan hyväksi. Osallistu arvontaan! Kirjoittamalla kommenttikenttään kemikaalipihin siivousvinkin osallistut Sinituotteen Kaakelisetin arvontaan....
Sänkykriisi: Mistä hajuton sänky?
Rakastan nukkumista. Yllätys. Kukapa äiti ei arvostaisi yhtenäisiä kuuden tai jopa kahdeksan tunnin yöunia. En olisi koskaan uskonut, mutta olen saanut unenlahjani takaisin vauva-ajan silppuisten öiden jälkeen. Jossain vaiheessa vauva-aikaa sänky aiheutti kauhua. Kärsin unettomuudesta, koska pelkäsin että minut herätetään aivan kohta. Nykyään nukahdan hetkessä ja nukun aamuun asti sikeästi kuin pieni murmeli. Herään virkeänä siitä asennosta, jossa...
Uudella uralla: KEMIKAALITUTKA
Olen nyt kirjoittanut blogia lähes neljä vuotta. Tiesin jo blogia aloittaessani, että kirjoitustyölläni on jokin päämäärä. En ihan hahmottanut sitä itsekään aluksi, mutta matkan aikana tavoite on piirtynyt selkeäksi eteeni. Toisin sanottuna, haluan jakaa tietoa minulle tärkeistä asioista. Olen oman kokemukseni, opiskelujeni ja sisäilma-asiantuntijatöiden kautta hahmottanut ison kokonaisuuden, joka koskettaa meitä kaikkia. Kyseessä on siis ympäristön...
Terveyssiteiden turvallisuutta selvitetään
Hajustetut terveyssiteet ovat aiheuttaneet vakavia terveysoireita. Oireita ovat saaneet tuotteiden käyttäjät sekä kauppojen asiakkaat ja henkilökunta tuotteita hyllyihin laittaessaan. Kamalia oireita ”Sain noin viikon jatkuneesta käytöstä todella rajun allergisen reaktion, joka alkoi epämukavalla kirvelyllä ja polttelulla. Virtsaaminen sattui ja iho tulehtui. Alapäähäni ilmestyi kipeitä paiseita.” ”Sain koko vartalon kattavan nokkosihottumaa muistuttavan allergisen reaktion. Mainitsin...
Professori tyrmää tunnetun astianpesuaineen
Mikrobiologi, emeritaprofessori Mirja Salkinoja-Salonen kertoo Kanarialinnut-dokumenttielokuvassa olevansa huolissaan tunnetusta tiskiaineesta, Fairysta, sen sisältämän metyyli-isotiatsolinonin takia: ”Se on kaikkein herkistävin aine mitä maa päällään kantaa”. Kyseinen säilöntäaine on tuttu kosmetiikasta ja muun muassa sisämaaleista. Moni on herkistynyt aineelle. Allergiaa aineelle on kuvailtu epidemiana, sillä yliherkkyys on levinnyt räjähdysmäisesti. Käytä varoen Astioiden peseminen kyseisellä astianpesuaineella aiheuttaa...
Kookos kosmetiikassa – myrkynkeittäjä tekee kookosöljystä haitallista
Luonnontuotteina markkinoidaan paljon erilaisia ainesosia, joiden vaikutus voi olla tarpeen lisäksi myös erittäin haitallista ihmiselle. Eräs näistä aineista on kookoksesta valmistettu ”Cocamide DEA” (kokamidi dietanolamiini), jota löytyy myös erittäin monesta Suomessa myydystä kosmetiikkatuotteesta. Tämä koskee myös eläimille myytyä kosmetiikkaa (esim. koirashampoo). Kosmetiikassa esiintyy paljon ihmisen terveydelle haitallisia ainesosia, mutta niiden käyttö sallitaan määräämällä niiden pitoisuuksille...
Näin poltat kynttilöitä oikein
Otsikko kuulostaa lukijaa aliarvioivalta. Kuka tahansa nyt osaa polttaa kynttilää! Vaan ei, jos sen haluaa tehdä omaa ja lastensa terveyttä vaarantamatta. Kynttilöihin ja niiden polttoon liittyy monta kinkkistä ongelmaa. Usein kuvitellaan, että kaikki mitä on tehty ennenvanhaan, kuten kynttilöiden poltto, on turvallista tai jopa terveellisempää kuin sen moderni vastine. Jopa isäni on sanonut minulle polttavansa...