Lapsettomuus nousi koko Suomen puheenaiheeksi eilen, kun presidenttipari kertoi onnellisen raskausuutisen ja sitä edeltäneistä surullisista vuosista. Vauvauutinen oli muotoiltu kauniisti: ”Näihin vuosiin on lukeutunut monia vastoinkäymisiä. Siksi onnen ohella on raskauden alkuun sisältynyt herkkyyksiä, mutta nyt voimme asiasta kertoa”. Presidenttiparin tiedote toi mieleeni oman lapsettomuuskokemukseni, voin vain kuvitella, kuinka monta hoitokiertoa ja pettymystä plussaa on edeltänyt.
Tiedän tarkkaan, miten ahdistavaa raskauden yrittäminen voi olla. Kymmenen vuotta sitten toivoin vauvaa, mutta en tullut raskaaksi. Jokainen kuukausi päättyi itkuun. Vuoden yrityksen jälkeen päädyimme yksityiselle lapsettomuusklinikalle. Lopulta kävimme läpi kaikki mahdolliset hedelmällisyyshoidot, jotka nekin epäonnistuivat, jok’ikinen. Tunsin pelkoa, tuskaa ja epätoivoa aivan jokaisella solullani.
Sain usein kuulla saman kommentin, joka sai minut melkein hulluksi: ”Lopeta yrittäminen” tai ”Rentoudu niin tulet varmasti raskaaksi”. Se että minua pyydettiin rentoutumaan tai ajattelemaan positiivisesti keskellä lapsettomuuden pelonsekaista surua tuntui käsittämättömän tökeröltä.
Kaikkien turhien hormonihoitojen jälkeen minulta löydettiin fyysinen syy lapsettomuudelle: lapsuudessa sairastettu umpisuolentulehdus oli tehnyt kiinnikkeitä. Kiinnikkeet poistettiin ja seuraavassa kuussa tulinkin raskaaksi luonnollisesti, ilman mitään hormonihoitoja.
Lapsettomuuden pelon hoito
Nyt DNRS-matkan läpikäyneenä näen asian niin eri tavalla kuin ennen! Ymmärrän mielen voiman lapsettomuusvyyhdin osana. Lapsettomuuden pelko on pahinta, mihin lasta yrittävä voi ratketa. Vaikka lopulta kävisikin ilmi, että lasta ei ole mahdollista saada, on pelko tunteena itsessään hyvinvointia rajoittava.
Mutta näen asian toisenkin puolen. Se, että toiselle sanoo ”rentoudu” tai ”älä mieti sitä” ei lainkaan edistä asiaa. Eikä sekään vielä auta, että päättää rentoutua, päin vastoin. Se saattaa vaan lisätä stressiä. Stressin vähentämiseen ja poistamiseen tarvitaan oikeita työkaluja ja sen eteen pitää tehdä töitä. Harva parantuu vain tsemppaamalla tai vain päättämällä olevansa positiivinen ja rento. Minun tapauksessani tarvittiin järeät mutta lempeät aseet: oikea rentouden ja hyvänolon protokolla päästäkseni eroon tiedostamattomastakin pelosta ja stressistä.
Itse tunnistan entisestä itsestäni sen, että jotenkin oudosti kuvittelin, että jos pelkäisin jotain oikein paljon, olisi todennäköisyys tapahtumalle pienempi. Toisaalta myös ajattelin, että jos uskaltaisin heittäytyä, luottaa elämään ja unelmoida raskaudesta ja vauvasta, pettyisin katkerasti jos se ei toteutuisikaan.
Hedelmällisyysmeditaatio
Hormonit ovat terveyden ja hyvinvointimme kannalta avainasemassa. Raskaaksi tulemisen kannalta niiden merkitys on helppo ymmärtää: ovulaatio, alkion kiinnittyminen ja raskauden jatkuminen edellyttävät hormonitoimintaa. Aivot ovat hormonitoiminnan kapelimestari, ne lähettävät käskyt valmistaa tiettyjä hormoneja tiettyyn aikaan. Mutta aivot eivät toimi yksinään, hormonitoimintaan vaikuttavat tunteet. Erilaiset tunteet, kuten ahdistus, suru, onnellisuus tai kiitollisuus aiheuttavat kehoon aivan omanlaisensa hormonicocktailit. Ja miten arvata saattaa: tyyni onnellisuus ja kiitollisuus on se tila, jossa muu hormonitoiminta toimii optimaalisesti.
Monesti sitä sortuu syyttämään muita omista tunteista: puoliso on riidanhakuinen, työ on liian stressaavaa tai raha-asiat ahdistavat. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut, että vaikka ympärillämme tapahtuisi mitä tahansa, voimme itse vaikuttaa tunteisiimme, jos vaan opimme oikean tekniikan.
Yksi hyvä keino vaikuttaa omiin tunteisiin tietoisesti on meditaatioharjoitus. DNRS-menetelmän jatkeena elämääni on tullut luonnolliseksi päivittäinen meditaatio sekä hengitysharjoitukset. Koska en enää harjoittele aktiivisesti DNRS:ää, ehdin vallan hyvin meditoida arjenkin keskellä tunnin päivittäin.
Youtubesta löytyy paljon hyviä saneltuja meditaatoita. Eilen etsiskelin tätä juttua varten hedelmällisyysmeditaatioita ja huomasin, että niitähän on paljon. Kokeilin huvin vuoksi muutamaa ja näitä esimerkiksi voin suositella:
Harmi, että kaikki löytämäni hedelmällisyysmeditaatiot ovat englanniksi. Voisin ottaakin haasteeksi sanella yhden suomenkielisen hedelmäsllisyysmeditaation teille Kaksplussan lukijoille!
Meditaation ei ole missään nimessä tarkoitus syrjäyttää lapsettomuuden lääketieteellistä hoitoa. Ennen hoitoon pääsyä tai hoitojen rinnalla suosittelen omien kokemusteni perusteella ehdottomasti tekemään säännöllistä meditaatiota. Meditaatio ei maksa mitään eikä sillä ole mitään tiedettyjä haittavaikutuksia. Etenkin, jos syynä on hormonaalinen ongelma tai selittämätön lapsettomuus.
Kuten muissakin taidoissa, meditaatiossa voi kehittyä. Meditaation tavoite on saada aivojen EEG-sähkökäyrät tietynlaisiksi (theta-aallot), tämä ei välttämättä tapahdu aivan ensimmäisellä kerralla. Kehityksen kannalta olisikin tärkeää, että meditoi joka päivä, vaikkapa puolen vuoden ajan.
PS. Kertokaa, mitä erilaisia keinoja te olette käyttäneet hedelmällisyyden parantamiseksi. Ja laittakaa linkkejä kommenttikenttään, jos löydätte hyviä hedelmällisyysmeditaatioita!
Kerron ylihuomenna vielä toisen erilaisen keinon lapsettomuuden hoitoon. Pysy siis linjoilla!
PPS. Tässä vielä kiinnostuneille linkkejä uusiin tutkimuksiin, joissa on muun muassa todettu äidin stressin lieventämisen parantavan IVF-alkioiden kiinnittymisen todennäköisyyttä.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28987245
10.10.2017
Itselleni toimi aikoinaan vyöhyketerapia. Vuosi yrittämistä, jonka jälkeen kaksi käyntiä vyöhyketerapeutilla ja seuraavasta kierrosta raskaus onnistui. Hoitokertojen jälkeen oikein tunsi kuinka veri kiersi kropassa. Veri kuljettaa hormoneja, siinä lienee syy onnistumiseen.
10.10.2017
Kiitos, hyvä vinkki! Oon kans kuullut että joillain se on auttanut.
10.10.2017
vaginal steam aka pimppahöyrytys 😀 keho puhdistui jemmaan jääneestä verestä, menkkakivut hävisi, ja raskaus sai alkunsa. :p
10.10.2017
Jasso! Tästä edes minä en ole kuullut! Pitääpä huvin vuoksi tutustua.
11.10.2017
Mikähän pätevyys sinulla on hoitaa lapsettomuutta ja miten olet tutkinut näitten hömppiesi tehoa tieteellisesti? Onhan se kiva hakea itselleen huomiota esiintymällä milloin minkäkin alan asiantuntijana, ja ehkäpä sillä rahaakin irtoaa. Minun suositukseni sinulle taas on, että haet ammattiapua ylimitoitettuun itsetuntoon, huomionkipeyteen ja besserwisserismiin.
11.10.2017
PubMedistä voi löytää paljon teoriaani tukevia tutkimuksia.
Tässä muutamia uusimmista:
Äidin stressin lieventäminen paransi IVF-alkioiden kiinnittymistä https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28987245
Linkki stressin ja hedelmättömyyden välillä: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28938425
11.10.2017
Kahdelle ystävälläni on auttanut akupunktio ?
11.10.2017
Stressihormoni kilpailee samasta kiinnittymispaikasta keltarauhashormonin kanssa. Mitä enemmän stressiä sitä korkeammaksi Estrogenitasot pääsevät. Keltarauhashormonia taas tarvitaan munarakkulan kehittymiseen. Näihin on olemassa aivan selkeät fysiologiset perusteet, ei tarvitse ajatella että itse meditaatio tekisi mitään ihmeitä.
11.10.2017
Kyllä! Ei ole kyse mistään ihmeratkaisusta tai auroista, vaan aivan fysiologisesta syystä, johon voidaan vaikuttaa meditaation avulla.
20.10.2017
Tytti, wau, kiinnostava tieto! Onko näin? Siis tottahan osa selityksestä on juurikin samaa kuin Marialla mutta tuossa on varmaan taustalla myös erilaista tietoa siitä miten tämä mekanismi toimii. Olisipa kiinnostava tietää lisää, voitko linkata jonkun artikkelin tai antaa vinkin kirjasta tms? Tää on varmaan alakirjallisuutta mutta jaksan kaivella:D
11.10.2017
Ainahan lapsettomuus ei ole sitä, etteikö raskaus saisi alkuaan, vaan toistuvia keskenmenoja. Niihinpä ei taida meditaatiot auttaa. :/
11.10.2017
Taidankin tuolla aiemmin mainita, että myös raskauden jatkuminen edellyttää oikein tapahtuvaa hormonitoimintaa. Hormoneihin taas tunnetusti vaikuttavat tunteet. Uudessa tutkimuksessa on mm. todettu stressihormonien vaikeuttavan alkion kiinnittymistä, varmasti myös vaikuttaa kehitykseen ja raskauden jatkumiseen. Kaikella rakkaudella ja hyvää toivottaen, Maria
13.10.2017
Voihan se olla. 🙂
12.10.2017
Vuoden yrittämisen jälkeen aloitin macajauheen käytön ja parin kierron jälkeen tulin raskaaksi. Ehkä sattumaa, ehkä ei.
13.10.2017
Kiinnostava kuulla! Meillähän on muuten macaa Safkanetissä: https://safkanet.fi/kauppa/superfood/maca-jauhe-100-g/
16.10.2017
Moi! Tää on nyt ihan asian vierestä mut mitä roskapusseja käytät?
17.10.2017
😀 Mä yritän parhaani mukaan käyttää kierrätyspusseja: siis tyyliin jotain mihin joku parsakaali tms. on jo pakattu. Tai taco-pussi tsm.
19.10.2017
[…] luonnollisena jatkeena olen kiinnostunut meditaatiosta, josta vähän kerroinkin jo viimeisessä postauksessani. Olen nyt pari kuukautta meditoinut aika säännöllisesti, mutta kuitenkin hieman haparoiden. […]
20.10.2017
Meillä oli selvä fysiologinen syy, miehen kromosomipoikkeama. Kaikki keinot lisätä IVF-alkion kiinnittymistä kuitenkin kiinnostavat koska tottahan toi munasolukypsyttely laittaa oman hormonitoiminnan heittämään häränpyllyä.
Meillä lähti juuri viimeinen alkio (3/3) pakkasesta ja valitettavasti se ei kiinnittynyt joten vielä mietinnässä mitä nyt.
Ramppasin itse ennen raskautumista pakastetusta alkiosta vyöhyketerapiassa (+homeopaattiset) ja akupunktiossa akuutin unettomuuden vuoksi. Tuo oli siis pääsyy mutta eittämättä nosti stressitasot melkoisiksi kun unetonta ja todella vähäunista aikaa oli ollut takana jo tovi.
Pidän tärkeänä lisätä tietoa lapsettomuuden eri syistä joten kiitos tästä tekstistä.
20.10.2017
Hei auta nyt uunoa, miten tuohon pubmedin artikkeliin pääsee kiinni, yritän vaihtaa näkymän pois abstractista mutta koko artikkeliin en pääse kiinni! Tai onko linkkiä itse artikkeliin?
1.11.2017
[…] aikaisemmin tunteiden merkityksestä hormonitoiminnalle. Tekstin kommenttikenttään tulikin vihjeitä muistakin kiinnostavista keinoista, joilla voi tukea […]
17.3.2019
Hei Maria,
Haaveissa on vauva ja tovi jo yritetty raskautta tuloksetta. Minua kiinnostaisi tuo hedelmällisyysmeditaatio varsinkin stressitasojen laskemiseen, mutta en jotenkin saa tarpeeksi kiinni noista englanninkielisitä meditaatioista. Olisiko sulla vinkkejä mitä voisin esimerkiksi visualisoida tällaisen meditaation aikana tms? 🙂