Eroon oireista -kirja syntyprosessi kasvatti minusta kirjailijan

Eroon oiresta -kirjani on nyt julkaistu!

Kirjani löytyy nyt kaikista suurista kirjakaupoista sekä kirjastoista kautta maan. Oma tuhannen kappaleen eräni myytiin loppuun hetkessä, mutta onneksi uusi painos on pian painossa. Uusi painos valmistuu joulukuussa.

Kerron heti, kun kirjaa saa taas verkkokaupastani.

Olen signeerannut ja ladannut kiitollisuudella henkilökohtaisesti jokaisen kauttani lähteneen kirjan. Toivon, että energiani tavoittaa sinun vastaanottavaisen sydämesi.

e

Eroon oireista -kirjan syntyprosessi

Kirjan kirjoittaminen on ollut pitkä prosessi, joka on alkanut jo vuosia sitten. Juuri nyt tässä kirjoittaessani muistan, että noin 15 vuotta sitten selvänäkijä sanoi minulle että kirjoitan joku päivä merkittävän kirjan. Olin tuolloin arkkitehtiopiskelija, enkä todellakaan pitänyt itseäni kirjoittajana. Toisaalta, valitsin kuitenkin Teknillisessä korkeakoulussa vapaavalintaisen luovan kirjoittamisen…

Noin neljä vuotta sitten aloitin oman parantumismatkani. Tuolloin elämääni tuli mukaan myös säännöllinen meditaatio. Eräänä päivänä meditaation aikana näin, että mieleni valkokankaalle pläjähti kirja, jossa oli oma nimeni.

Tuo näky sai sydämeni pamppailemaan ja käteni hikoamaan. Ahdistusasteikolla oltiin lähes täysissä lukemissa. Ymmärsin, että tämä stressi- ja pelkoreaktio oli merkki! Omaa voimaani oli ”lukossa” tässä pelossa ja ainut tapa vapauttaa tuo voima, olisi mennä kohti pelkoa.

Ensimmäinen kustannusyhtiö ottaa yhteyttä

Niinpä päätin, että avaudun kirjalle. Ensimmäinen aihe, joka minulle tuli mieleen, oli ”ympäristöyliherkkyydestä parantuminen”. Hahmottelin päässäni kirjaa, jossa yhdistäisin ajatuksia arkkitehtuurista, rakentamisesta sekä ympäristöyliherkkyydestä.

Kuin tilauksesta, eräs kirjakustantamo otti minuun yhteyttä ja ehdotti, että kirjoittaisin kirjan jostain aiheesta, josta olin tänne blogiinikin kirjoittanut. Innostuin aiheesta ja aloin luonnostella kirjaa. Itse asiassa tuo kirja on lähes valmiina pöytälaatikossani….

2017 tulin kuitenkin raskaaksi ja päätin, että raskauden ajan keskityn vain 100% terveyttä ja raskautta tukeviin lempeisiin aiheisiin ja innostuin vauvojen vessahätäviestinnästä. Tästä syntyi ensimmäinen verkkokurssini: Vaipaton vauva. (Kurssi on nytkin käynnissä, suosittelen lämpimästi osallistumista, jos olet raskaana tai jos olet vauvan vanhempi)

Uppouduin vauvojen vessahätäviestintään niin syvästi, että aloin kirjoittaa kirjaa myös tästä aiheesta. Se kun oli niin helppo tehdä verkkokurssini superlaajan tietopaketin ansiosta. Kustannusyhtiön mielestä tämä oli kuitenkin liian kapea aihe, joten kirjaprojekti jäi.

Maria Nordin kirja

Free to Heal ®-menetelmän synty

Valmistautuessani kolmannen vauvani synnytykseen Free to Heal ® menetelmä sai lopullisen muotonsa. Keväällä 2019 eräs ystävämme kysyi, voisinko auttaa häntä vakavan siitepölyallergian kanssa. Opetin hänelle menetelmäni. Ystäväni parani muutamassa viikossa! Päätin että minun olisi tehtävä aiheesta verkkokurssi.

Eroon oireista -verkkokurssin on nyt käynyt yli 7 000 osallistujaa ympäri maailman. Kurssi on saatavillla suomeksi, englanniksi ja espanjaksi. Palaute kurssista on ollut suorastaan uskomatonta!

Viisas elämä astuu kuvaan

Keväällä 2019 tieni kohtasivat Viisas elämä -kustantamon kanssa. Viisas elämä on lähes kaikkien lempikirjojeni kustantaja, joten olin todella ylpeä ajatuksesta, että juuri Viisas elämä haluaisi julkaista kirjani.

Aloitin kirjoitusprosessin käymällä läpi oman kurssini. Kirja noudattaakin verkkokurssin harjoitusohjelmaa, vaikka kirjassa onkin muutama askel lisää.

Kirjan kirjoittaminen vei lopulta yli vuoden, eikä se ollut aina helppoa. Päätin, että kirjoitan kirjaa vain kiitollisuuden tilassa. Niinpä lopetin kirjoittamisen aina, jos tuntui että kirjoitin väkisin. Tein lukuisia visualisointiharjoituksia, joissa olen puhumassa kirjastani ihanalle yleisölle. Myöhemmin kuulin, että myös ystävät ja menetelmää harjoittaneet ovat tehneet samanlaisia visualisointiharjoituksia.

Kirja olikin painettu totena monien ihmisten mieliin, ennen kuin se oli paperilla. Ihana ajatus!

eroon oireista kirja

Eroon oireista -kirja auttaa sinua vapauttamaan oman voimasi

Kirjassa opetan koko Free to Heal ® -menetelmän. Lisäksi kerron oman tarinani siitä, miten sairastuin ja paranin, ja kuinka menetelmäni tarkalleen syntyi. Tärkeä osa kirjaa on myös teoriani, joka selittää mekanismin kaikkien sairauksien ja elämän epäkohtien taustalla.

Kirjan lukeminen ei luonnollisesti paranna ketään. Tärkeintä on tehdä harjoituksia ja omaksua esittämäni ajatukset. Silloin on mahdollista saada suurtakin hyötyä, kuten monet ovatkin jo saaneet. (Jos haluat lukea lisää käyttäjäkokemuksia, Instagram-tilini kiinnitetyistä Stooresista löytyy lähes 700 viestiä menetelmää harjoittaneilta.)

Suosittelen lämpimästi kirjaani, menetelmääni ja sen harjoitusohjelmaa. Verkkokurssi kannattaa myös hankkia kirjan lisäksi, jos tuntuu, että tarvitsee ryhtiä ja inspiraatiota harjoituksiin. Verkkokurssin kautta on myös mahdollista kysyä minulta ja tuhansilta menetelmää harjoittavilta parhaita harjoitusvinkkejä.

Tuntuu aivan ihmeelliseltä olla KIRJAILIJA!

PS: Moni on kysellyt tuleeko Eroon oireista -kirja äänikirjana. Aloitan äänittämään äänikirjaa ensi vuoden alussa. En tiedä vielä, millä aikataululla se olisi tulossa äänikirjapalveluihin.

2 Comments

  1. Harri Vajaste
    15.12.2020

    Katsoin ”Perjantai” -ohjelmaa ja esiintymistäsi. Yllätyin: ”tuohan on keksinyt meditaation ihan itse” – aivan kuten minäkin. Ei hengitysharjoituksia, ei ääneen keskittymistä (TM) eikä mitään mitä ehkä erilaiset meditaatio-oppaat esittelevät (en tosin tunne niitä – en ole tutustunut edes mindfullnessiin).

    (Anteeksi) Suorastaan ihastuin sinuun ja tyyliisi ilmaista, vaikka siinä tuoksuikin suoritushakuisuus – mikseipä tuoksuisi, kun ”telkkarissa” olit. Ennen kaikkea ehkä ihastuin siihen, että olit löytänyt meditaation (hiljaisuuden, itsensä kuuntelemisen/ tarkkailun, itsensä tuntemisen).

    Aattelin googlettaa sut, että löytäisin sähköpostiosoitteen, johon antaisin palautetta. Mitä löysinkään: massiivisen suoritusarsenaalin (https://marianordin.blog). Olin hämmentynyt – ”touhu-petteri” siellä olikin. Ja meditaatio sanakin sieltä kumpusi jo ihan tuttuna asiana.

    Ekaks ajattelin – okei, antaa olla. Mut sit taas tuli mieleeni tukesin uhkasakko-juttu ja viranomaisten nihkeä suhden ns. vaihtoehtomenetelmiin, joihin olen joskus jotain vastineita kirjoittanutkin. Lähinnä tajunnan/mielen ja fysiologian vuorovaikutteisuuden pohjalta. Yksi kait oli jo jotain 30 vuotta sitten. Vaikken ole skepsiksen jäsen, kuitenkin vastasin ikään kuin skepsiksen ”puolesta” johonkin ”ihmeparannusjuttuun”. Ydin siinä, että mielen ja fysiologian välistä vuorovaikutusta ei vaan ole tutkittu eikä lääketehtailla ole paljoa intressiä tutkiakaan sitä.

    Siis katson olevani meditaation ekspertti tuntematta meditaatiomenetelmiä ja samalla tieteen ekspertti tuntematta nimiä ja vuosilukuja, jotka ovat tieteellisen referoinnin ydin (toistettavuus luo tieteen). Eli en ole tiedemies. Joku joskus sanoi, että taiteilija on laiska tiedemies, mutten tiedä olenko edes taiteilija.
    Luulen olevan lähinnä oman tieni meditoija.

    Voisin tietty kertoa paljon enemmänkin kuin tuo johdanto äsken, mutta en tiedä kiinnostaako sua. Multa periaatteessa löytyis argumentteja vastauksiin niin tukesille kuin valvirallekin (et tosin taida olla valviran kontrollissa), mut kait noi duunaa jotain yhteistäkin.

    Tekstii vois jatkaa paljon, mut päädyn infoamaan vaan jotain itsestäni. Olen 68v ns. mitään tekemätön (tää on lähes elämänfilosofiani), arvonimeltäni sosionomi, opiskelin psykologiaa, jonka jätin sitten kesken ns. laudatur-vaiheessa (harjoittelun suoritin Hattelmalan psykiatrisessa sairaalassa). Laiminlöin erilaiset opintovaatimukset ja tein hetken kvalitatiivisia tutkimuksia sijoittaen raha-ahneesti 90-luvun taitteessa velkavivuin, joten laman tultua minusta tuli miljoonavelkainen rahaton ruumis.
    Kokosin sitten itseni uudelleen – jotenkin harjoittuluajan erään buddhalaisen lääkärin sanojen yksi sana kasvoi merkitystään – ”tavoitteettomuus”. Se on kuin ”hiljaisuus”, jonka itsekin tuot esiin Perjantai-ohjelmassa.

    PS:
    Suurin opetusinnovaationi on mielestäni Lorenzin kaavassa:
    E = mc^2, jossa m=”oppilaan” kiinnostus (johon opettaja tuo ainesta) ja c=”oppilaan” innostus (johon opettaja ei koske, vaan tukee) ja kehitys eri alueilla kuvataan avaruudellisena karttana (ei todistuksina / numeroina).

    Vastaa
  2. Nina
    10.5.2022

    Äänikirjat odotellessa… 😊😍

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top