Espanjalaisten sukujuurteni luonteeseen kuuluisi pumpata viiniä suoraan maaperästä. Välillä minulla on tunne, että minut on revitty juuriltani ja haukon tyhjää. Viini on vieläkin osa kulttuuri-identiteettiäni.
Viini on osa espanjalaisten elämää lapsesta saakka. Olen juonut viiniä ruokajuomana ensimmäisen kerran varmaankin jo alle viisivuotiaana. Kyllä. Espanjassa on ollut aivan tavallista antaa lapsille vedellä laimennettua viiniä ruuan kanssa. Isäni opetettiin juomaan viiniä minuakin nuorempana. Hänelle annettiin jo kolmevuotiaana pala leipää kastettavaksi sokerilla makeutettuun viiniin.
(Selvyyden vuoksi. Vaikka minulle on käynyt näin, ei alkoholin antaminen alaikäiselle mielestäni ole ok.)
Ostan Alkosta aina kotimaista (espanjalaista) luomuviiniä, mutta toissapäivänä minut talutettiin kädestä pitäen vieraaseen viinimaahan, Italiaan. Käynti tuohon ihmeelliseen maahan tapahtui Ruttopuiston viinikellarin kautta.
Muistatteko Iholla-ohjelmassa olleen Saaran, joka unelmoi elämänmuutoksesta ja Italiasta? Sain häneltä kutsun viinimaistajaistilaisuuteen. Saara teki sen: muutti perheineen pieneen italialaiseen merenrantakylään ja perusti viinibisneksen!
Saara on miehensä ja italian parhaimpiin lukeutuvan viiniasiantuntijan, Fabio Cagnettin, kanssa kiertänyt Italian hienoimmat luomuviinitilat ja valinnut Vinonostrum-nettikauppaansa vaikuttavan valikoiman. Kriteereinä on Fabion sanojen mukaan ollut ensimmäisenä maku ja viimeisenä maku, mutta valituilta viineiltä on edellytetty muutakin. Listalle päässeet viinit on tuotettu eettisesti niin luontoa, kuin ihmisiäkin kohtaan.
Fabio toimi illan oppaana ja luotsasi meidät läpi yhdentoista erilaisen ja ihmeellisen artesaaniviinin. Oli todella kiinnostavaa löytää viineistä hänen kuvailemat maut: appelsiininkuorta, metsämansikkaa, eukalyptusta, ruusua, orvokkia, nahkaa… Rypäleiden kasvupaikka maistuu viinissä, ihmeellistä mutta niin loogista!
Moni viini teki illan aikana vaikutuksen: kuplivat, valkoiset, yksi oranssi ja punaiset viinit. Yksi erikoisuus on kuitenkin mainittava erikseen: illan jälkiruokaviini. Oro di Caiarossa 2010 tehdään alueella, joka on vanhaa merenpohjaa. Jollain tavalla makea ja aromaattinen viini tuoksuu myös merelle!
Vinonostrum.net -sivuston kautta voi ostaa viiniä Suomeen aivan laillisesti. Hintoihin sisältyy alkoholiverot sun muut. Itse en osta netistä muuta kuin lentolippuja, joten viinin ostaminen ei tunnu ainakaan vielä luontevalta. Tosin viinilasillisen avulla pääsee myös Italiaan tai Espanjaan, joten ehkä tätä on kokeiltava.
Suosittelen!
29.1.2015
Aiotko sinä tutustuttaa lapsesi viinien pariin jossain vaiheessa? itse en ole vielä oppinut viinien saloja, olen 20v.
30.1.2015
No en ainakaan silloin kun he ovat lapsia! Paitsi tietenkin näyttämällä esimerkkiä kohtuukäytöstä. Voihan heidän ehkä antaa haistaa viiniä. Tästä pitäisi kirjoittaa postaus!
21.4.2015
Ja tästä askel kohti eteläeurooppaa…
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1136