Kesän menoa & syksyn satoa

kuva 3 kopio
Pahoittelut lyhyestä kirjoittelutauosta. Sitä on oltu töissä, leikkikoulussa ja sienimetsässä. Vuodenaikakin on vaihtunut. Tuuli ja elämäni ovat muuttaneet suuntiaan. Siltä todella tuntuu nyt, kun yllättävä työ uudella alalla on purkissa.
Tänään loppuneen kesätyöni takia olen käynyt aamuisin ennen ”toimistolle” menoa meikissä kampaamo Dandyssä. Kampaajalla käyminen on parasta sielunhoitoa. Tällaista jälkeä saa aikaiseksi intensiivinen, kahdeksantoistakertainen kampaamotuoliterapia.
IMG_4819_low
IMG_4818_low
Perhesuhteet ja lapsuudentraumat on vähintäänkin käsitelty. Ja sen kyllä huomaa!
Jos kalenterini mukaan mennään, niin edessä on valkoinen syksy. En tiedä ollenkaan, mitä on tulossa. Toisin sanottuna lapset on hoidossa ja minulla ei ole uutta työtä tiedossa. Vielä.
Ensi viikon lapset ovat tuttuun tapaan leikkikoulussa ja minä vain olen, mutten enää kotihoidontuella. Oleilun lisäksi pähkäilen, mille polulle tai uralle seuraavaksi lähtisin. Off-pisteä on nyt ainakin kokeilu, kiinnostavaa kieltämättä oli.
Teille hyvä uutinen on, että blogia aion ainakin kirjoittaa ahkerammin. Esimerkiksi juttu tytön kouluun sopeutumisestakin on vieläkin kirjoittamatta… Se piti tulla jo kaksi viikkoa sitten.
kuva 2
kuva 3
kuva 2 kopio
kuva 1 kopio
Sienimetsäänkin pitää ainakin päästä vielä muutaman kerran ennen uutta uraputkipätkää!

Pannunalunen on lahja Pikkulinnun Kaupasta

 

12 Comments

  1. vilma
    31.8.2013

    Sykähdyttävän kauniita kuvia, Maria!

    Vastaa
    1. Maria
      31.8.2013

      Kiitos. Mutta jostain syystä puhelimella katsottuna ylin kuva on ihan venynyt. Tekniikka!

      Vastaa
  2. Mii
    31.8.2013

    Olet kyllä upean näköinen!!

    Vastaa
  3. Nimetön
    1.9.2013

    Maria
    Ulkonako on Kylla tarkea tekija kontakteja luoidessa
    MIelestani olet loytanyt Oman klassisen. Tyyliisi
    Olet muuten taitava valokuvaaja’
    ulla

    Vastaa
    1. Maria
      1.9.2013

      Kiitos Ulla. Olet aina niin kannustava!

      Vastaa
  4. Nimetön
    1.9.2013

    Ihania kuvia, Maria!
    Mihin kannattaisi lähteä sienimetsään, jos asuu Helsingin kantakaupungissa, eikä omista autoa? Meillä viisivee on kovasti lähdössä sienestämään, mutta äiti ei ole käynyt sienessä sitten lapsuuden. Poika sai juuri sienikirjan lahjaksi ja miettii jo kovasti mitä sieniä aikoo sitten kerätä.

    Vastaa
    1. Maria
      1.9.2013

      Poikasi on suloinen! Totta kai viet hänet sienestämään. Keskuspuistossa tiedän monien olleen sienestämässä. Mutta yksi helppo paikka on Espoon Suvisaaristo, jonne pääsee bussilla kampista. Me on käyty omalla autolla, muttei sinne mene bussilakaan kauaa. On menty tarhapäivänkin jälkeen, oltu tunti metsässä ja tultu sienimuhennosainesten kanssa kotiin. Suosittelen!

      Vastaa
      1. Nimetön
        2.9.2013

        Kiitos vinkistä! Keskuspuistossa tulee käytyä, mutta en ole aiemmin sitä katsellut sienestäjän silmin 🙂 Suvisaaristoon täytyy myös ehdottomasti tehdä retki!

  5. Heippa! Piti tulla vielä kurkkaamaan Netflixin tilaisuudessa tavattujen tyyppien blogeja, täälläkin on tosin tullut pyörähdettyä jo joskus ennenkin. 🙂
    Ihania mättääseen tutustumiskuvia!

    Vastaa
    1. Maria
      2.9.2013

      Hyvä kun tulit! Lueskelen sun blogia nyt!

      Vastaa
  6. Tupu
    2.9.2013

    Pienet suojellut metsäläntit saaristossa eivät kestä suurta yleisöryntäystä. Tuossa kohtaa tien molemmin puolin olevat metsäalueet ovat luonnonsuojelualuetta, jossa on rikas ja monipuolinen eläimistö, jonka elintila kapenee vuosi vuodelta kävijöiden lisääntyessä. Näin ollen suositellumpaa on suunnata sieneen keskuspuistoon, Nuuksioon ja esim. samalla tutustumaan luontokeskus Haltiaan. Kaupunki suosittelee saaristossa poluilla pysymistä, joka ei taas tue sienestystä/marjastusta. Nyt suojelualueen/-alueiden kyltit ovat vanhentuneet ja vanhojen suojelualuiden rajoilla.

    Vastaa
    1. Nimetön
      4.9.2013

      Ok, hyvä tietää myös tämä! Nuuksiokaan ei ole onneksi mahdottoman matkan päässä. T. Sen viisivuotiaan sienimetsään haluavan äiti

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top