Liikuttava joulukuusi


Tässä tällainen pikakirjoitus. On ollut kova kiire, taas. Mutta nyt en selittele. Paitsi sen verran, että tuntuuko teistäkin, että kaikki ylimääräinen aika menee pipojen,  hanskojen ja haalareiden etsimiseen, kuivatteluun ja pukemiseen?
Oi, eilen oli leikkikoulun joulujuhla. Pojan ryhmä esitti tanssivia joulukuusia. Voi hyvä luoja, kuinka suloisia kaikki lapset olivat. Meidän pojalla taisi olla suurimman osan esitystä sormi nenässä ja selkä yleisöön päin, mutta oli se silti ihmeellistä katsottavaa!
Toiseksi suurin ihme taisi olla, etten itkenyt pisaraakaan. Unohdin! Olin pakannut nenäliinatkin taskuun. Eläydyin ilmeisesti niin kovin jännitykseen, etten päässyt tunteilufiilikseen. Ja niin meni lapseni ensimmäinen joulujuhla kyyneleettömästi ohi.
Lupaan kirjoittaa taas huomenna.
Haluan esitellä teille joululahjavinkkini ja uudet kolmosvauvani. Monien outojen vaihdeiden kautta sainkin kolme jouluseimeä.
Ja vielä kerran selkeällä suomen kielellä: En ole raskaana, vaan odottelin (ja etsin kuumeisesti) Jeesus-vauvaa ja jouluseimeä.
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top