Viimeiset postaukset ovat kertoneet eläimistä, joten why not. Jatketaan sillä linjalla. Tänään kävimme kampaajalla sekä markkinoilla Khao Lakissa. Olimme jo syöneet markkina-alueella ihanat tikkuun tehdyt ranskikset, kana-kasvisvartaat ja superhyvät hedelmäshaket. Mutta juuri kun olimme lähdössä pois, näin pienen kojun, jossa myytiin erilaisia hyönteisiä.
Ajattelin että lapsille pitää näyttää kun äiti syö ötököitä ilmekään värähtämättä. Sen jälkeen ei voisi kukaan sanoa minulle että tarjottu ruoka olisi ällöttävää.
Olen sitä mieltä, että hyönteisproteiini on kiinnostava ekologinen vaihtoehto perinteiselle lihantuotannolle, joka aiheuttaa valtavat päästöt. Koska ajattelen näin, oli minun välttämättä maistettava kupillinen heinäsirkkoja, silkkiperhosen toukkia ja mitä lie öttiäisiä.
Kojun pitäjä heitti ötökät öljyyn, jossa ne porisivat herkullisen rapeiksi. Ongelmallisin osuus tuli uppopaistamisen jälkeen: ötökkäkojun pitäjä tupsautteli valkoisesta purkista vaaleaa jauhetta ötököiden päälle. Tässä vaiheessa minulta meni ruokahalu: en halua syödä lisäaineita. Luulen nimittäin, että purkissa oli natriumglutamaattia. Valkoise jauheen jälkeen hän suihkutti kieltämättä herkullisen näköisten ötököiden päälle soijakastiketta.
Natriumglutamaattia lisätään Aasiassa yleisesti ruokiin tuomaan herkullista makua. Vielä viisitoista vuotta sitten tuota ainetta lisättiin jopa tuoreiden hedelmien päälle. Onneksi tällä kertaa vastaan ei ole tullut suolaisia ananaksia. Silloin viimeksi meinasin yökätä, kun raikas hedelmä maistuikin ällöttävän kemikaalimaisen suolaiselle.
Entäs ne ötökät? Söin muutaman ja ne olivat oikein hyviä! Mutta tosiaan en tiedä tuliko maku siitä oudosta aineesta, mitä niihin sekoitettiin, vai mistä. Siksi kupillinen jäi minulta syömättä. Mutta raaka-aineen rakenne oli ainakin lupaava.
Tällä kertaa ötökkäaterialla yököttivät vain kemikaalit, eivät ötökät – tavallaan siis lupaava tilanne. Eläinten oikeuksia toisaalta pohdin myös, toukkaa pureskellessa muistin, että minuahan pyydettiin mukaan tammikuun vegaanihaasteeseen…
Voisin syödä ötököitä ihan säännöllisestikin, jos ne ovat luomua ja jos ne on höystetty aidoilla mausteilla. Ötökkäruuan terveysaspektit toisaalta kiinnostavat myös. Onkohan aiheesta tutkimuksia?
PS. Tutut älkää huolestuko. Täällä missä me ollaan ei ole tulvia. Tänään on satanut vähän – onneksi, meinasin jo läkähtyä paahteeseen. Tai on täällä kuuma sateessakin – juuri sopivan kuuma.
7.1.2017
Yök, ei menisi alas…onko vatsa kestänyt kaikkea vierata?Oletteko ottaneet maitohappokuuria tms ennen reissua.Miten rokotukset?Jos tulisi mahdollisuus lähtisin varmasti minäkin reissuun, vaikken kyllä välitä kuumuudesta niin paljoa..varmasti elämys lapsille.
8.1.2017
Oksensin toisena päivänä, luulen että söin pilaantuneen katkaravun. Muuten ei mitään, lapsilla ei mitään. Kotona syödään maitohappobakteereita säännöllisesti, laitan aina smoothieen. Tätä matkaa varten ei olla otettu rokotuksia eikä muutakaan. Täällä ei olla pesty käsiä sen kummemmin, melkeinpä vähemmän kuin kotona, jos edes mahdollista. Käsidesiä ei todellakaan ole mukana, eikä aurinkovoidettakaan lapsille.
7.1.2017
Ihanaa että rohkaistuit maistamaan ötököitä, minusta ei siihen ollut taannoisella thaimaan matkallamme.
Pakko kysyä että miten pystyt olemaan neule päällä, koska itse palasin samasta kohteesta pari viikkoa sitten ja neule tai mikään pitkähihainen ei olisi tullut kysymykseenkään?
Hauskaa reissun jatkoa! 🙂
8.1.2017
Kuumahan täällä on! Neule on siis tuollainen puuvillainen reikäneule, suojaa hyvin auringolta ja on viileä kun on vaalea.
8.1.2017
Vuosi sitten Thaimaassa ostin ananasta katumyyjältä ja ihmettelin suolaista makua. Luulin, että se on vaan Thaimaassa tapa maustaa suolalla, mutta varmaan oli sitten juuri natriumglutamaattia :s ei kyllä ollut hyvää!
8.1.2017
:/ todennäköisesti juuri sitä!
11.1.2017
Kiitos näistä matkaraporteistanne, on mahtavaa saada Thaimaasta vähän erilaiselta kantilta tietoa ja kuulumisia! Onko sellaista juttua vielä tulossa, missä kertoisit matkastanne monikemikaaliyliherkän näkökulmasta, sellainen olisi hyvin tervetullut? Erityisesti hajusteet kiinnostavat – lentomatkanne sujui ymmärtääkseni hyvin hajujenkin suhteen, ja pääasiassa varmaan oleskelette ulkona, jossa mahdolliset hajut eivät ole niin iso pulma, mutta mitenkä majapaikkanne? Onko esim. petivaatteet pesty tai vessaa puunattu tujun tuoksuisilla pesuaineilla? Toivottavasti ei ole, ja olette saaneet nauttia puhtaasta ilmasta niin ulkona kuin sisätiloissakin!:)
22.9.2017
Täältä löytyy myös juttua sirkkojen kotikasvatuksesta! https://uusavuliaat.blogspot.com/
24.9.2017
Joo, kiitos linkistä! Hauskaa että sirkkoja saakin kohta kaupoista ihan laillisesti!