Suurperheen aamupuuro

puurot
Loma-aikoina saamme iloita isovelipuolen seurasta. On kiva kurkistaa kymmenvuotiaan elämään. Siihen kuuluvat tietenkin jo olennaisesti ystävät ja paras kaveri. Lapsen ystävät ovat aina tervetulleita meille yökylään. Sen päättelen sen siitä, etten muista koskaan kieltäneeni yökyläilyä, vaikka nykyään oletus on että kaverin yökyläily sisältyy jokaiseen isovelipuolen vierailuun.
Viikonloppuna kahden kymmenvuotiaan lisäksi meillä nukkui ja söi aamupalaa naapurin kaksi- ja nelivuotiaat. Lapsia oli siis sunnuntaina aamupalapöydässä puoli tusinaa.
Kymmenvuotias yökyläilijä on perheensä ainoa lapsi. Näin hetken itseni lapsena. Muistan, millaista oli olla yökylässä kavereiden luona, jossa istui pöydän ääressä sisaruskatras. Oli hauskaa sulautua joukkoon ja kuvitella olevansa vain yksi lapsista.
DSCF8463Nyt aikuisena on hauska saada silloin tällöin leikkiä suurperheen äitiä. Huomaan, että kun lapsia on yli kolme, on oltava todella järjestelmällinen. Lapset onneksi huomaavat mitättömän asemansa lapsikoneiston osana: kitinää on selvästi vähemmän kuin tavallisesti.
Puuro on silti tehtävä armeijan keittäjän ottein. Sitä tehdään paljon. Yksilöllisiä toiveita saa esittää vain vaihtoehtojen puitteissa: Tavallinen vai suklaapuuro? Sekoittaako suuräiti vai sekoitatko itse?
Tiedän vastaukset etukäteen.
Kolmistaan-blogin Karoliina teki hyvän huomion lapsille brändätyistä sokeripitoisista tuotteista. Aikuisille markkinoidut vastaavat tuotteet sisältävät huomattavasti vähemmän sokeria kuin lapsille suunnatut tuotteet. Tässä yksi syy, miksi vältän viimeiseen asti lapsille brändättyjä tuotteita. Ihmettelen myös, miksi lapsille syötetään niin paljon vehnää, kun kauran hyödyistä tiedetään jo niin paljon.
Yökyläilyn jälkeisenä päivänä naapuri kyseli, mistä ihmeen suklaapuurosta heidän lapsensa oikein puhuvat. Epäili, että meillä keitellään valmista suklaa-mannapuuroa… Ei tietenkään! Maukkaan suklaapuuron saa väännettyä myös itse, kaurasta.
Resepti on tässä:
DSCF8500
Kaura-suklaa puuro

  • 0,5 litraa vettä
  • 0,5 litraa kauramaitoa
  • 3 dl luomukaurahiutaleita
  • 1 tl himalajasuolaa
  • 1 tl chian siemeniä

 
Paras puuro syntyy, kun kaurahiutaleet laittaa veteen likoamaan jo edellisenä iltana. Puuronkeitossa tärkeintä on, keittää hiljalleen ja mahdollisimman pitkään. Vettä kannattaa lisätä aina, kun puuro alkaa tuntua liian jähmeältä. Suola ja chian siemenet lisään viimeiseksi.
Puuroannoksen päälle tulee:

  • 1,5 tl raakaruokosokeria
  • 3 tl kaakaojauhetta
  • voita
  • hampunsiemenöljyä
  • mustikoita tai mustaherukoita

 
Annan lasten itse sotkea sokerin ja kaakaojauheen puuroon. Lisukkeet laitetaan puuron päälle vasta kun ainekset ovat sekoittuneet.
Mitähän oikeat suurperheen äidit sanovat puuro-ohjeesta ja oletuksestani? Onko kuuden lapsen kanssa vähemmän kitinää kuin kolmen?
Yheteistyonostokuva_pohja
732
 

4 Comments

  1. Minna
    28.10.2014

    Kiitos! En ole koskaan ajatellut, että kaurapuurosta voisi tehdä suklaapuuroa. Huomenna kokeilluun!

    Vastaa
  2. Ulla
    9.11.2014

    Itse heitän pari palaa tummaasuklaata kuuman kaurapuuron päälle,,, namnam….. nautinto on valmis.. ja aamun paras hetki !!!! 🙂

    Vastaa
    1. maria
      9.11.2014

      Oooh! No johan oli vinkki!

      Vastaa
  3. Hipsu
    11.11.2014

    Oletko kokeillut luomu kookospalmusokeria? Vielä matalampi GI kuin hunajassa, meillä siirrytty kokonaan siihen. Kiitos puuroreseptistä, pitää kokeilla 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top