Testissä puinen hammasharja

IMG_9157

IMG_9162
Lasten vanhat harjat

Ostin meidän lapsille kesällä puiset hammashajat. Lasten mielestä ne ovat olleet tosi hyvät ja harjatessa (mitä nyt käsituntumaa voi päätellä) ne ovat tuntuneet minusta tosi hyviltä.
Sain koko perheelle samanlaiset puuharjat EcoBoothista. Aikuisten harjat ovat toki lasten harjoja isommat. Heitin innoissani kaikkien vanhat hammasharjat pois.
Mies oli jonkin verran järkyttynyt illalla, kun huomasi harjansa vaihtuneen. Hän ei todellakaan pitänyt uudesta harjasta. Voi kun muistaisin, miten hän kuvaili harjaa. Ehkä juuresharjaksi helvetistä. Taisi sanoa, että harja sopisi paremmin vessan yksityiskohtien hinkkaukseen. Tai purjeveneen vaijeriholavitkuttimien harjaukseen paremmin kuin suuhun.
FVSU1728
Hammasharjoista tulee paljon turhaa muoviroskaa

Itsekin oli hieman kauhuissani. Puinen harja tuntuu jättimäiseltä suussa. Lisäksi harjakset ovat kyllä varsin kovat, vaikka harjan pitäisi olla soft. Tosin tämä on kyllä yleinen vika hammasharjoissa. Kaikki markettien hammasharjat ovat mielestäni liian kovia. Oikeasti pehmeitä olen löytänyt vain hammaslääkäriasemien vitriineistä.
Ensimmäisillä kerroilla hammasharjan puu myös maistui oudolle, jotenkin sienimäiselle! Nyt kun olen käyttänyt harjaa muutaman viikon, maku on lähtenyt ja harjaustekniikka ehkä kehittynyt niin, että harjakset eivät tunnu niin koville.
Lapsille harjat ovat kyllä olleet taas tosi hyvät. Ja itsekin olen valmis käyttämään puista hammasharjaa vaikka loppuelämäni asti. Minulle muoviroskan vähentäminen on tärkeää ja olen valmis nipistämään mukavuudesta sen eteen. Mahtavaa olisi, jos näihin harjoihin saisi vielä yhden extra extra soft -version minulle ja muille herkkäsuille. Hammasharjamukiin ilmestyisi yksi puinen hammasharja lisää miehellenikin.
Meillä muuten harjataan hampaat koko joulukuu ylenensä kynttilänvalossa. En ole kynttiläihminen, sillä en tykkää pienhiukkaista, joita kynttilöiden poltossa syntyy. Mutta kylppärissä on poistoilmahormi, joten hiukkaset lentävät siitä taivaan tuuliin.
Eco Boothista sain hammasharjojen lisäksi ihanan palasaippuan. Meidän magneetilla toimiva palasaippuateline on juuri nyt tuunauksessa. Laitan ohjeet taas kun uudistettu versio valmistuu.

IMG_9155
Ruusushampoota en vielä ole kokeillut, sillä olen pessyt hiukset viimeaikoina Meine Basella tai pelkällä vedellä!

IMG_9174
Nämä annoin lahjaksi, sillä meillä ei käytetä mitään rasvoja

IMG_9518

*Tuotteet saatu EcoBoothista

Oletko jo kokeillut puista hammasharjaa? Kerro rehellinen mielipiteesi!

18 Comments

  1. Irkku
    5.12.2015

    En ole kokeillut puista, koska olen löytänyt pehmeimmän harjan markkinoilta. Voiko sen sanoa? Sanon. Clean Between. Tämä tuntuu todella hellältä sen jälkeen, kun on käyttänyt mukapehmeää. En uskalla enää edes kokeilla muita, koska muut softit eivät ole lähellekään yhtä softeja. Ja vaikka hampaat tulisi harjata aina vain pehmeästi painaen, niin käytännössä tulee hinkattua liian kovaa. Tällä meidän käyttämällä ei satu vaikka painaisi vähän kovemminkin.
    Puinen harja näyttää tosi kauniilta, mutta en halua enää omaan enkä lasteni käyttöön kovaa harjaa, ettei ienraja vetäydy. Ekoilen enemmän muissa jutuissa. Tai yritän.
    P.S. Olen vaihtanut MeineBaseen. Hiusten tullessa likaisiksi likaisuuden tunne on miellyttävämpi kuin soodapesun jälkeen. Ja hiukset pysyvät ehkä hieman pitempään puhtaina MB:lla.

    Vastaa
  2. Iris
    5.12.2015

    Kiinnostaisi kyllä kokeilla puista hammasharjaa, mutta kiillevaurion omaavana en uskalla jos on kovat harjakset. ? Harmi! Olen nyt tässä lähiaikoina kiinnostunut enemmän luonnonkosmetiikasta, ekologisista tuotteista yms. Kemikaalit huolestuttavat, varsinkin nyt vieläkin enemmän kun on pieni lapsi. Äidinvaisto kertoo, että tulee suojella mahdollisimman hyvin lasta kemikaalikuormalta. Mieheni on tulkinnut ajatukseni hieman hörhöilyksi, miten saisin vakuuttuneeksi, että se ei sitä ole? ? Ainiin, toimiiko tuo Meine Base tosiaan noin hyvin? Kuulostaa todella hyvälle! Olen nyt itse pidentänyt hiusveden(dr. Hauschka) avulla hiusten pesuväliä. Olen myös tehnyt päätöksen etten värjää enää ikinä!

    Vastaa
    1. Maria
      5.12.2015

      Muita on tosi vaikea saada valtuutetuksi. Itselläni kiinnostus lähti ensin ympäristön kannalta. Käytämme arjessa paljon tuotteita joiden materiaalit on haitallisia ympäristölle. Vasta oma sairastuminen kemikaaleista avasi silmäni. Nyt onneksi on ihan valtakunnan uutisissa ym. puhuttu paljon kemikaalien vaikutuksista terveyteen. Miehet varmaan saa kiinnostumaan kemikaaleista jotka aiheuttaa miesten naisistumista, manboobseja ja spermanlaadun heikkenemistä…

      Vastaa
  3. Sanni
    5.12.2015

    Hei, voisikohan lähiaikoina odotella sitä jossain kohtaa vihjailemaasi kynttiläpostausta? Omat kynttilät on taas tulllut kaivettua kaapista ja mietityttää, kuinka paljon ne oikeasti vaikuttavat sisäilmaan. Olisi mukava myös tietää, maillaisia vaihtoehtoja steariini- ja parafiinikynttilöille on olemassa.

    Vastaa
  4. Annika
    5.12.2015

    Mä ostin lapselle tämän puisen hammasharjan ja oli kuulemma pahan makuinen eikä tullut yhtä kokeilua enempää käytettyä, harmi!

    Vastaa
  5. Milma
    6.12.2015

    Maria,monet aikuiset pesevät hampaansa liian isoilla harjoilla. Voisitko kokeilla olisiko lastenharja sullekin hyvä,jos se kerta on pehmeämpikin?
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    Vastaa
  6. Terhi
    6.12.2015

    Mielenkiintoinen tuo puu hammasharjassa, ehdottomasti aion kokeilla ja koko perheelle.olikohan se puu käsitelty jollain aineella? Kiitos vinkistä ?

    Vastaa
  7. iiu
    6.12.2015

    Eikös nuo puiset hammasharjat ole bambua? Mietin vaan sellaista, kun on monesti tullut vastaan sellaista tietoa, että bambu ei oikeasti olisi ekologinen vaihtoehto (vaan päinvastoin), vaikka sitä sellaisena markkinoidaan. Mutta koskeeko se sitten lähinnä bambusta valmistettuja vaatteita?

    Vastaa
  8. Rm
    6.12.2015

    Hei. Mainitsit, että teidän perheessä ei käytetä rasvoja. Käytättekö mitään korvaavana tuotteena tilalle? Itse haluaisin kemikaalikuormaa vähentää vielä lisää ja olen miettinyt kemikaali rasvojen käytön luopumisesta. Decubalia tulee käytettyä päivittäin. Jokunen viikko sitten yritin vaihtaa kookosöljyyn, mutta sen kosteutus ei riitä iholle. Olisiko jotain muita vaihtoehtoja olemassa? Rasvaamatta ihoa kun ei pärjää, muuten tulee haavaumia jne käsiin.

    Vastaa
    1. Maria
      6.12.2015

      Me ei tosiaan käytetä mitään. Lapsille en ikinä ole laittanut mitään rasvaa. Iho-ongelmat harvoin johtuvat ihon ongelmista, vaan pitäisi miettä, mikä aiheuttaa iho-ongelmia.
      Itselläni oli kuiva iho silloin kun asuimme hometalossa. Taipeet ja sormien iho aukesi ja tuli täyteen pieniä näppyjä. Sisäilman homeongelman lisäksi ihon kuivuutta ja ihottumaa voi aiheuttaa hajustetut pesu- ja huuhteluaineet. Tai huono/sopimaton ruokavalio. Tai kosmetiikkatuotteet!

      Vastaa
      1. iiu
        6.12.2015

        Kokemukseni mukaan ihon kuivuutta aiheuttaa myös talvi, ja sille ei paljon muuta mahda, kuin rasvata tai raapia kutisevaa, kuivaa ihoa…

      2. Maria
        7.12.2015

        Varmasti myös näin. Mutta monet sisäilmaongelmat myös pahenevat talviaikaan.

      3. Rm
        8.12.2015

        Hmm.. joo hometausta ennestään löytyy… nykyisessä paikassa on iholla oireilevan lapsen krooninen ihottuma kasvoista helpottanut. Mutta kyllä hänellä on täälläkin iholla niitä ”nystyjä” mitä atopiaan yleisesti liitetään. Olen kyllä miettinyt, että nykyisessäkin paikassa olisi jotain häikkää. Sen huomaa oireina etenkin kun uunia lämmittää ikkunat kiinni (painovoimainen ilmanvaihto, ilman selkeitä ilmanvaihtoaukkoja, että todennäköisesti rakenteissa on jotain vikaa… sitä kun tällä hetkellä on taloudellisesti siinä tilanteessa että muuhun ei ole varaa. Koska kotihoidontuki, kahden vanhan talon lämmitys jne kulut, asuntokauppa riita, asuntolainankulut jne. Asumme siis anoppini luona, joka itse ei enää täällä asu meidän tilanteen vuoksi. Voi kun olisikin varaa lähteä vuokra asuntoa etsimään (jos nyt edes jostain terveen löytäisi) täällä sentään oireet ovat siedettäviä. Ja pahoin pelkään, että sukuriita puskee päälle jos lähdetään täältä sillä verukkeella että tämä on todennäkösesti homeessa. Kuulostaa varmaan ihan pöljältä miksi ei lähde yrittämään elämää jossain uudessa vuokra asunnossa. Siihenkin tarvitsisi jonkun potkun varmaan takalistoon. Voi olla myös, että on edelleen joitain tavaroita meillä täällä sijaisasunnossa hometalolta mitkä oireiluttaa. Ne on siis puhdistettu ohjeiden mukaan, mutta minkään en selvästi paikanna oireiluttavan.
        Ainoat kemikaalit siis mitä käytän on lactolainen vartalon pesuaine, käsienpesuaine, hammastahna ja decubal. Meikkejä ja muita kosmetiikkaa ei enää tule käytettävän. Uskomatonta että joskus olen itse jossain hajustepilvessä kulkenut, kun nykyisin pahaa tekee valtaosa hajusteista.
        Nämä on kyllä hankalia asioita ja vaikea ottaa selvää… hammastanha on nykyisin alkanut muuten käymään kurkkuun kuivattamalla ja jättämällä ikävän tunteen. Varmaan jokin ainesosa on alkanut oireiluttamaan… Oletteko te löytäneet mitään kemikaalivapaampaa hammastahnaa? Meillä käytössä aikuisilla xylitol pepsodent ja lapsilla hiiri Pepsodent.

      4. Rinkeli2
        16.12.2015

        Osta apteekista Salutem-hammastahnaa ja lapsille Lasten Salutem! Ei turhia mömmöjä, kuten Pepsodentilla. Hyvin mieto maku voi vaatia vähän totuttelua, jos on tottunut ärtsyn makuisiin tahnoihin.

      5. Maria
        16.12.2015

        Kiitos vinkistä!

  9. hme
    8.12.2015

    Meillä oli lapsilla nämä hammasharjat, mutta oli valitettavasti siirryttävä takaisin muovisiin, sillä lapset eivät kertakaikkiaan antaneet harjata tällä harjalla. Ehkä olisitten ikävän makuinen tai liian kovat harjakset.

    Vastaa
  10. nonae
    8.12.2015

    Meillä lapsi valitsee mielummin bambuharjan muovisen sijaan 🙂 itsekin pidän enemmän tuosta puisesta! Hyvin ovat toimineet meillä paitsi mies herkkä. Eli ei toimi sille. Suomesta vaikea löytää tosipehmeää harjaa..

    Vastaa
  11. Oikeastivihreäävaihtoehtoaetsimässä
    28.6.2018

    Minä olen vielä skeptinen sen suhteen, että muovin vaihtaminen bambuun pelastaisi maailman. Tarvitsisin enemmän tietoa asiasta, sillä en halua joutua viherpesun uhriksi. Muovia on turhemmissakin asioissa kuin hammasharja ja meillä käytetään samoja harjoja pitkään, siten että saatetaan kiehauttaa välillä. Jos kaikki vaihtaisi muovin bambuun, niin olisiko se ekologisesti kestävä ratkaisu? Välillä etsiessä muoville vaihtoehtoja on tehty isojakin virheitä, esim. Maissilla muovin korvaaminen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top