Uusi reviiri ruohonjuuressa

IMG_6862
Hurraa! Syksyn ensimmäisestä viimeisestä on selvitty! Kevään tiellä on vain joulu odotuksineen. Marraskuu on onneksi ollut todella lempeä otteissaan.
Lapset ovat ihmeellisiä kapistuksia. Niiden kautta tulee elämään kaikenlaisia uusia juttuja. Niin kuin vaikka harrastukset ja niiden mukana tulevat rutiinit. Olen sellainen kotikissa, että harvoin liikun oman asuinalueen rajojen ulkopuolella. Tietenkin töissä ja tuttujen luona kylässä käyn, mutta en ikinä lähde kaupungille muuten vaan shoppailemaan.
Tähän mennessä olen pärjännyt oman kylän antimilla, eli asuinalueemme kivijalkakauppojen valikoimilla. Täällä on kaikki tarpeellinen. Melkein.
Meidän korttelissa sijaitseva lähi-luontaistuotekauppa suljettiin muutama vuosi sitten. Pienen putiikin sulkeminen oli iso menetys. Olin vakioasiakas. Myyjien kanssa oli kiva vaihtaa kuulumiset. Palvelu oli tosi henkilökohtaista, koska kauppias tunsi minut, mieltymykseni ja tarpeeni hyvin. Ostin sieltä Molkosania ja kvinoaa kauan ennen kuin ne olivat muotia.
Lasten harrastusten takia olen tänä syksynä opetellut viettämään aikaa keskustassa. Oikestaan on ollut ihan kiva hengailla kaupungilla pitkästä aikaa. Olen alkanut käydä kaupoissa!
Lapsilla on peräkkäiset harrastustunnit tunnit, joten ehdin käymän asioilla kahteen kertaan. Toisen lapsen kanssa rutiiniksi on muodostunut käynti Kampin Pür-Kaupassa. Toisen lapsen tunnin aikana käyn aina Ruohonjuuressa.
IMG_6868 IMG_6872 IMG_6888
Täytyy sanoa, että olen kuluttajana todella turvallisuudenhakuinen. Tartun vuosikaudet samaan tuttuun tuotteeseen. Tällä kerralla ostoskoriin päätyi hamppuöljyä, Molkosania, (maitoheravalmiste joka sisältää probiootteja) ja muutama luomuhedelmä, joita ei ole lähikaupassamme. Uusia näkyjä ostoskorissani ovat mantelitahna ja härkäpapupasta.
Ruohonjuuri on luvannut antaa minulle uusia kiinnostavia tuotteita kokeiltavaksi. Mutta koska olen niin huonosti perillä uutuustuotteista, en keksi mitä se voisi olla!
IMG_6885IMG_6892
Kerro sinä mitkä uudet superfoodit tai luomutuotteet kiinnostavat juuri nyt! Tai oletko kokeillut lähiaikoina jotain superherkullista (gluteenitonta ja maidotonta), jota voisit suositella myös minulle?

4 Comments

  1. mutsi
    26.11.2015

    On hyvä tehdä laatikot itse. Ostaen juureksia.
    Jouluruokalaatikothan on vallan super ruokaa. Ja riittoisia kun ne tekee kunnolla itse.
    Jos haluaa tehostaa terveys vaikutuksia sinnehän voisi jopa lisätä erilaisia macajauheita yms. jos haluaa. Mutta ihan perus luomujuurekset, maito, mausteet. Niillä saa kyllä hyvät super ruuat.

    Vastaa
    1. Maria
      26.11.2015

      Hyvä idea! Maidon tosin jätän pois.

      Vastaa
  2. Tiina
    1.12.2015

    Hei, kerrotko tuosta molkosanista lisää? Miten sitä esimerkiksi käytetään?

    Vastaa
    1. Maria
      1.12.2015

      Molkosan on maitohappokäynyttä maitoheraa. Eli se sisältää hyviä probiootteja. Käytän sitä juomana (tilkka vesilasiin). Ja joskus laitan sitä iholle tai hiuspohjaan. Tästä saa apua myös hiivatulehduksen….

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top