Ah, elämä on ihanaa! Olen niin innoissani tästä uudesta mahdollisuudesta jonka olen saanut tämän menetelmän avulla. Tuntuu, että vaikutukset näkyvät monilla muillakin elämän osa-alueilla. Kun olo on hyvä, olen läsnäoleva vanhempi ja parempi puoliso.
Eilen juhlimme Reinon uutta levyä ja biisiä. Levyn nimikkobiisi Antaudun saa kyyneleet silmiini joka kerta. Söimme koko Gaijinin listan läpi ja kertasimme pitkän polkumme parhaita kohtia. Niitä on!

Tänään pojat suuntasivat ”jääbalettia” katsomaan, kun Jokerit pelasi KHL-liigassa. Iskä taisi kannustaa laulamalla Maamme-laulun ennen matsia. Minä ja tytär kävimme katsomassa Joutsenlampi-balettia Oopperassa.
Oopperassa olen käynyt viimeksi neljä vuotta sitten. Hajusteet ja ihmispaljous tekivät kokemuksesta silloin erilaisen. Tällä kertaa nautin tapahtumasta täysillä. Oli ihana tuntea olevansa aivan tavallinen. Epäilijöille tiedoksi, että jo parin päivän treeni voi tuottaa tulosta!
Joutsenlammen jälkeen kävimme tyttären kanssa ostoksilla R/H-storessa, joka on kyllä ehdottomasti lempikauppani. Voisin ostaa kaikki vaatteeni sieltä.
Uudet paidat R/H-studiosta päälle ja vieraita odottelemaan!
Ihanaa lauantaita kaikille <3
27.2.2017
Keskitytäänkö harjoituksissa jotenkin johonkin tiettyyn asiaan, riippuen siitä mitä koittaa korjata? Mietin että paraneeko samalla kerralla monta juttua, kuten ibs ja masennus vai täytyykö tehdä harjoitukset kumpaakin varten erikseen?
27.2.2017
Hei,
Itse asiassa itse olen miettinyt samaa! Nyt olen tehnyt niin, että liitän yliherkkyyteni yhteen ja hoidan samalla myös kolmatta vaivaa, jota myös hoidan tällä. Lisäksi olen ennen harjoitusta ottanut nämä kaikki haasteet myös mukaan. Toisaalta, kunhan saan lapset takas kouluun ja enemmän rauhaa, niin aion hoitaa noita myös erikseen.
28.2.2017
Milloin voisit kertoa meille malttamattomille :), minkälaisia harjoitukset ovat? Olisi kiva päästä harjoittelemaan ja kohentamaan oloa ilman dvd-pakettiakin..