Pihkasalva on loistotuote eläinten haavojen hoitoon. Oma periaatteeni on, että käytän luonnon antimia paranemisen tukena aina kun mahdollista. Ja lähes aina se on mahdollista, eikä vain mahdollista, vaan myös parempi vaihtoehto kuin apteekin hyllyltä saatava tavara. Haavojen hoidossa sataprosenttinen luonnontuote, pihka, on todettu jopa paremmaksi kuin antibiootit, joilla on monia haittavaikutuksia niin eläimille kuin ympäristölle. (Pihkan lisäksi minua kiinnostaa naavan antibioottiset vaikutukset, joita tutkin muutamia vuosia sitten).
Pihka on puun valmistamaa kultaisen keltaista aromaattisten ihanalta tuoksuvaa superainetta, jonka ominaisuuksista hyötyvät myös ihmiset ja karvaiset (ja karvattomatkin) eläinystävämme, kuten kissat, koirat, hevoset, kanat, lehmät ja niin edelleen. Luonto on suunnitellut pihkan suojaamaan vaurioitunutta puun runkoa. Iho no ihmisen kaarnaa ja pihka auttaa sitäkin parantumaan haavoista, nirhaumista ja muista vaivoista. Pihka sisältää bakteeri- ja mikrobikasvua estäviä aineita sekä aineita, jotka edistävät haavojen umpeutumista – mikä täydellinen yhdistelmä!
Jo muinaisessa Egyptissä käytettiin pihkaa vaikeisiin haavoihin ja ihovaurioihin. Suomessa kansa on käyttänyt haavanhoitoon erityisesti kuusenpihkaa. Pihkaa on todennäköisesti käytetty ihmisten lisäksi ihmisten selviytymisen kannalta tärkeiden eläinten, kuten hevosten ja muiden eläinten hoidossa satojen vuosien ajan. (Itselle ja lapsille olen käyttänyt pihkaa muun muassa asfaltti-ihottumaan, tikkuihin, ientulehdukseen, leikkaushaavaan, hyttysenpistoihin, palovammoihin…)
Ensimmäinen kirjallinen maininta pihkan käytöstä Suomessa on 1500-luvulta, jolloin pihkaa suositeltiin lääkärikirjassa käyttämään säärihaavoihin. Muun muassa tulehtuneita paiseta, palovammoja, ihottumia ja märkiviä haavoja hoidettiin pihkalla.
Pihkavoide valmistetaan kuusen pihkasta, vaikka esimerkiksi mäntykin tuottaa pihkaa. Kuusenpihkan on todettu olevan antimikrobisilta ominaisuuksiltaan ylivoimaista. Päättelen tämän johtuvan kenties siitä, että kuusi elää luonnostaan kosteammassa elinympäristössä, jossa sen täytyy puolustautua homeita ja muita mikrobeja vastaan.
Tiede ja pihka
Tutkimusten mukaan pihka edistää haavojen parantumista estäen haitallisten mikrobien kuten bakteerien ja homeiden kasvua. Tämän lisäksi on näyttöä siitä, että pihka itseasiassa edistää haavan ihon umpeutumista. Pihkavoidetta on käytetty sairaaloissa jopa pahamaineisia MRSA-infektioita vastaan, joihin ei tiedetä moniakaan hoitokeinoja. Pihkavoidetta käytetäänkin nykyään menestyksekkäästi useissa yliopistollisissa- ja keskussairaaloissa ympäri Suomen. Kun ihminen kulkee lääketieteellistä polkua, pihkasalvaan tartutaan usein vasta viimeisenä apukeinona, kun antibiootitkaan eivät enää tehoa.
Hyvää pihkavoiteen käytössä on sen edullisuus, tehokkuus sekä turvallisuus. Pihkavoide on yksi ase taistelussa antibioottiresistenttejä superbakteereja vastaan. Antibioottien tehon hiipumista ja resistenttien bakteerikantojen syntyä pidetään yhtenä yhteiskunnan suurimmista kauhukuvista.
Perinteisen pihkasalvan käyttö eläimille
Pihkasalva soveltuu koirien lisäksi käytettäväksi monille muillekin eläimille. Pihkaa on perinteisesti käytetty edistämään puhtaan haavan paranemista tai parantamaan tulehtunutta haavaa, sieni-infektiota tai ihottumaa. Koirien ja muiden eläinten haavoihin ja etenkin eläinten puremiin kannattaa laittaa pihkavoidetta mahdollisimman pian, jotta tulehdusta ei pääse syntymään lainkaan, vaan haava alkaa samantien parantua.
Koirasalvaa käytetään suoraan haavaan sekä sen ympärille. Pihka tyrehdyttää verenvuotoa eikä kirvele. Sieni- ja bakteeri-infektioissa pihkaa on perinteisesti levitetty suoraan hoidettavalle alueelle, silloin hoidettavan kohdan päälle on tarvittaessa laitettu laastarin tai taitos.
Pihkaa voidaan käyttää hoidettavaan kohtaan useita kertoja päivässä kunnes haava on parantunut ja hoitoa ei enää tarvita.
Sopon Perinteinen Pihkasalva30% on klassikko
Sopon Perinteinen Pihkasalva30% on pitänyt suosionsa. Vuodesta toiseen tämä ihana tuoksuinen, tummanvihreä, helposti levittyvä pihkasalva on ollut yksi Sopon suosituimmista tuotteista. Pihkasalva kannattaa olla jokaisen eläimenomistajan lääkekaapissa ja se kannattaa myös pakata mukaan, kun lähdet lomalle tai kisamatkalle eläimen kanssa.
Rönnin Koirasalva sopii koirien lisäksi monien muidenkin karvaisten ja karvattomien lemmikkien ja eläinten haavojen hoitoon.
Sopon Perinteinen Pihkasalva30% on valmistettu käsin Suomessa, suomalaisista raaka-aineista. Sopon Perinteinen Pihkasalva30% on sataprosenttinen luonnontuote. Monet markkinoilla olevat pihkavoiteet nimittäin sisältävät maaöljypohjaista mineraaliöljyä sekä muita lisäaineita. Sopon Perinteinen Pihkasalva30%ssa pihkapitoissuus on 30%, mutta koostumus on helposti levittyvä. Tätä voi siis käyttää myös karvaisiin eläimiin.
Sopon Perinteinen Pihkasalva30% sisältää
- Lapissa kasvaneesta kuusesta käsin passiivisella keräysmenetelmällä kerättyä pihkaa (tämä tarkoittaa, että puita ei ole vaurioitettu keräämistä varten). Pihkan keräämisessä käytetään paikallista pihkayrittäjää.
- Kotimaista luomuhampusta valmistettua hamppuöljyä
- Mehiläisvahaa, jonka on tuottanut suomalainen pienmehiläisfarmari
Kokemuksia pihkasalvan käytöstä eläimille
Kana
Itse olen käyttänyt Sopon pihkasalvaa esimerkiksi kanan haavaan. Kanaa puri naapurin koira, joka pääsi vapaaksi. Kanalle tuli kohtalainen haava, johon levitin pihkasalvaa päivittäin. Haava huuhdottiin, ja päälle laitettiin paksu kerros salvaa. Kana parani nopeasti, eikä parvitoverit nokkineet tai syrjineet sitä lainkaan.
Koira
Pihkasalva on loistava tassusalva korille, kun kehi rasittaa anturoita. Suolaus, hiekotus ja jää laittaa anturat koville. Pihkasalvaa kannattaa laittaa tassuja suojaamaan ja hoitamaan mahdollisia ärtyneitä ja kovettuneita kohtia.
Hevonen
Olen käyttänyt pihkasalvaa myös hevosen laitumella saamiin haavoihin sekä nirhaumiin. Haavat, joihin olen laittanut pihkasalvaa, ovat parantuneet nopeasti ja tulehtumatta, mätäkuusta huolimatta. Pihkasalvan soveltuvuus omalle lemmikille kannattaa aina testata pienelle alueelle.
Lue lisää:
Yle Uutiset – Pihkasta tuli huippulääke
