Ihmiset tervehtyy, tykkäsi kaikki siitä tai ei – maailmalta tulevalta tutkimustiedolta ei voi sulkea ovia

Enpä olisi arvannut toukokuussa Eroon oireista -verkkokurssini ensimmäisiä videoita kuvatessani, kuinka jännittäväksi elämä kurssin myötä muuttuu!

Sittemmin Free to Heal -menetelmäksi nimeämäni harjoitus ja sen vaikutuksia tukevat periaatteet olivat rakentuneet mielessäni parin viime vuoden aikana, mitä olen tutustunut ja opiskellut neuroplastisuutta ja siitä tehtyä tieteellistä tutkimusta. Olen vuosien ajan tutustunut lukuisiin vastaaviin menetelmiin ja lukenut paljon aiheesta. Kaikki tieto ja oivallukset ovat rakentuneet toistensa päälle ja kolmatta vauvaa odottaessani aloin tosissaan pohtia, miten tätä kaikkea tietoa voisikaan entistä tehokkaammin yhdistää. Menetelmiä on paljon, tutkimusta niistä on paljon – voisiko kaikkien parhaita puolia ja tutkimuksessa vaikuttavimmaksi todettua yhdistää? 

View this post on Instagram

Neuroplastisuus tarkoittaa aivojen kykyä muuttua ja muokkautua. Neuroplastisuus koostuu kahdesta sanasta – neuro, joka kuvaa neuronia – hermokudoksen solua, sekä sanasta plastisuus, joka tarkoittaa muovautuvuutta. Neuroplastisuus on aivojen toimintaa, jossa luodaan uusia hermoyhteyksiä tai jätetään käyttämättä vakiintuneita hermoyhteyksiä. Neuronit välittävät informaatiota sähköisten impulssien avulla ja muodostavat monimutkaisia verkostoja keskenään. Neuroplastisuus on vielä monille vieras käsite, joka on viimeaikoina esitetty ihmelääkkeenä erilaisiin elämän ongelmiin. Neuroplastisuus ei itsessään ole itseisarvo. Neuroplastisuus on ilmiö, joka on koko ajan läsnä aivojen normaalissa toiminnassa. On hyvä tiedostaa, että sairastuminen on yhtälailla neuroplastisuuden ansiota. Tällöin aivot ovat luoneet opittuja yhteyksiä, jotka eivät tue terveyttä vaan aiheuttavat sairautta. Neuroplastisuuden ansiosta voimme sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ympäristöstä tehtyjen havaintojen perusteella. Se tapahtuuko muutos hyvinvointimme ja tavoitteidemme kannalta edulliseen, tai epäedulliseen suuntaan on neuroplastisuuden itsensä kannalta yhdentekevää. Yleensä elämässämme neuroplastisuuden mahdollistamat muutokset tapahtuvat meidän itsemme täysin tiedostamatta ja hallitsematta. Kun ymmärrämme neuroplastisuuden periaatteet, voimme ottaa tämän vahvan luonnonvoiman käyttöön ja tuottaa muutoksia, jotka ovat eduksemme. Neuroplastisuuden periaate: neuronit jotka ovat kytkeytyneet yhteen, myös aktivoituvat yhdessä. Altistumme jo kohdussa äidin kokemalle stressille. Puolustusjärjestelmä tunnistaa uhkan ja etsii sille syyn – se voi tulkita uhkaksi minkä vaan asian kehon sisällä tai ympäristössä, vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä alkuperäisen stressireaktion kanssa. Aivomme kuitenkin luovat yhteyden näiden asioiden välille. Useimpien ongelmiemme juurisyy on, että aivot ovat yhdistäneet jonkin satunnaisen tekijän vaaraan ja tämän takia keho-mieli -vastustaa sitä. Oireissa on kyse sisäisestä vastustuksesta. Menetelmäni perustuu tälle ilmiölle. Kurssilla opetan purkamaan sinulle epäedullisia yhteyksiä ja luomaan uusia, terveyttä edistäviä yhteyksiä. 🦋🧠🦋

A post shared by Maria Nordin (@marianordin.freetoheal) on

 

Tästä pohdinnasta todella alkoi uusi lehti elämässäni! Kirjoitinkin jo aiemmin tarinastani miten arkkitehdistä tuli hyvinvointivalmentaja. Aloin kehittää omaa menetelmää, jossa oli kaikki oppimani ja oivallusteni kautta syntynyt uusi tiet. Pyysin tuttaviani testaamaan menetelmää, jolla ei tuolloin ollut vielä nimeäkään.

Palaute kaikilta oli mieletöntä: Maria, sun täytyy alkaa jakaa tätä osaamistasi!

Vaikka monet ystävistäni olivat harjoittaneet meditaatiota ja tutustuneet erilaisiin tietoisiin harjoituksiin ja oppeihin, kaikki kokivat saaneensa menetelmästä hyötyä. Kun sitten yksi vuosikymmeniä allergiasta kärsinyt ystäväni kertoi keväällä saaneensa menetelmästä muutamassa päivässä apua pahoihin siitepölyoireisiinsa, päätin ottaa idean tosissaan ja tuottaa ajatukset verkkokurssiksi, jotta mahdollisimman moni voisi saada saman avun.

Jos minulla olisi ollut kristallipallo, olisin saattanut miettiä tuota päätöstä kahdesti. Onneksi ei ollut. <3 Verkkokurssilla on nyt jo yli 3 600 osallistujaa ja päivittäinen palaute on ihan  mieletöntä!

Olen alkanut koostaa kurssilaisten lähettämää palautetta tänne sivulle. Mukana on vasta pienen pieni osa palautteesta, sillä palautetta tulee koko ajan ja monet ihanat palautteet ovat jo hautautuneet sähköpostin perukoille.

Sivua lukiessa pääsette muutkin jakamaan sitä iloa, miten monenlaisiin asioihin ihmiset ovat kokeneet kurssin auttaneen heidän elämässään. Keväällä uskalsin unelmoida, että jos muutama satakin ihmistä löytäisi kurssin ja saisi apua, se olisi jo hienoa. Mutta näin moni. Niin mahtavaa!

Uskonkin, että kurssin suosioon on vaikuttanut se, että niin moni, yli 90 % osallistujista, on kokenut saaneensa selvää apua kurssista. Heidän toipumisensa innostaa varmasti monia kurssille. Monet ovatkin kertoneet tulleensa mukaan juuri ystävän tai perheenjäsenen hienojen tulosten perusteella.

 

Ajatus omasta voimasta monelle vielä uhka

Toki kaikki uusi ja varsinkin uudenlainen näkökulma kehon häiriöiden ja oireiden syihin aiheuttaa aina myös vastustusta. Ajatus siitä, että ihminen itse voisi vaikuttaa ratkaisevasti omaan terveyteensä sotii monella vastaan erilaisista syistä. Aiempaa tietoa järisyttävä uusi näkökulma voi joillekin olla kuin pensaan varjosta hyökkäävä leijona, joka saa aikaan luontaisen taistelureaktion. Jos uusi tieto ja näkökulma poikkeavat vanhoista uskomuksista tai aiemmin opitusta tiedosta, se saattaa tuntuakin uhalta – erityisesti, jos oma ammatti-identiteetti, elanto tai maailmankuva on vahvasti rakentunut vanhan tiedon varaan.

Olenkin saanut huomata, että kurssin suosio ja sen myötä yhä voimakkaammin esiinnoussut ajatus ihmisen omista mahdollisuuksista vaikuttaa kehonsa tasapainottamisen ja hermoston rauhoittamisen kautta omaan terveyteensä ja oireisiinsa on herättänyt monissa jopa taistelutahtoa.

Esimerkiksi osa lääkärikunnasta näyttää ottaneen tehtäväkseen kieltää ja vähätellä maailmalla yliopistoissa tehtävää tieteellistä tutkimusta. Esimerkiksi stressin vaikutuksesta erilaisten sairauksien puhkeamiseen ja oiren aktivoitumiseen, ajatuksen ja tunteiden tuottamista hormonaalisista ja hermostollisista mekanismeista tai kiitollisuuden tunteen vaikutuksesta parasympaattiseen hermostoon on lukuisia tutkimuksia. Omaa asemaa tunnutaan puolustavan nimeällä kansainvälisesti arvostettujen tutkijoiden työtä tieteellistämiseksi tai kielletään kontrolloitujen tutkimusten olemassaolo väittämällä, että menetelmien terveysväitteet ovat höpöhöpöä. 

Toivon sydämestäni että nämä perehtymättömyyttä osoittavat kommentit johtuvat todella vain perehtymättömyydestä. Huolestuttavampaa olisi, jos tietoa tahallaan Suomessa vääristeltäisiin ja ihmisiä estettäisiin oman agendan ajamisen vuoksi saamasta apua.

Jotta näkökulmien avartaminen olisi helpompaa, olen alkanut koota sivua, mistä menetelmän ja kurssin taustallakin olevaan tutkimukseen on helppo sukeltaa. Tänne olen koonnut muutamia kiinnostavia tutkimuksia – ja ennen kaikkea linkkejä tutkijoiden, lääkäreiden, yliopistollisten tutkimuslaitosten sivuille, mistä avautuu polkuja tieteelliseen tutkimukseen, mitä maailmalla tehdään.   

Poliisikin jo kuitannut kurssin

Harmillisinta tässä liikehdinnässä on selkeä vääristely ja sen ihmisille tuottama turha huoli. Esimerkiksi joitain vuosia vanhoja viestejäni on leikattu asiayhteyksistä ja jaettu niitä kuvakaappauksina ilman päivämäärä- ja kontekstitietoa antaen ymmärtää niiden olevan markkinointiani tai liittyvän kurssiini. 

Myös kurssin nettisivuilla selkeästi kurssilaisten kokemuksista keräämääni listaa heidän saamistaan höydyistä on haluttu tulkita paranemislupauksena.  Kirjoitan: Kurssilaiset ovat kertoneet saaneensa kurssin opeilla helpotusta muun muassa näihin”. Tämän on moni, jopa aiemmin arvostamani valtakunnallisen median toimittaja, on halunnut selvästi tarkoituksellisesti tulkita väitteenä sairauksien hoitamisesta. Tästähän kurssilla ei ole kyse, enkä lupaa näihin mitään, vaan näihin ihmiset ovat kertoneet harjoitusta tehtyään apua. Esimerkiksi syöpähoitojen kohdalla ei ole kyse siitä, että kurssia käytettäisiin syöpähoitojen sijaan, vaan että ihminen on kokenut hoidot mukavampina ja elämänlaatunsa parempana harjoittaessaan kurssin menetelmää hoitojensa aikana. Yleisin kysymys kurssista kiinnostuneilla kun on, voisiko menetelmästä olla hyötyä tässä ja tässä. Olen tehnyt avuksi heille; näihin kurssilaiset ovat kertoneet saaneensa apua.

Harmillista tahallisessa väärinymmärtämisessä ja virhetiedon jakamisessa on tosiaan se, että moni huolestuu turhaan. Pari viikkoa sitten avasin hämmentyneenä kirjekuoren poliisilta. Kirjeessä oli poliisilta esitutkintaselvityksen, jossa kerrottiin erään henkilön tehneen aluehallintovirastoon kantelun Eroon oireista -kurssista ja sen markkinoinnista. Henkilö oli ollut kuulema huolissaan kirjoituksesta jossa sanon että lääkkeillä on usein sivuvaikutuksia ihmiselle ja luonnolle (ilmoituksen tekijällä taitaa olla yhteuksiä maalituskeissiini, joten huolen taustalla lisäksi olla myös tarkoitus tehdä kiusaa). Aluehallintovirasto oli todennut, ettei asia kuulu heille ja siirtänyt sen Helsingin poliisilaitokselle. Poliisi puolestaan toteaa lähettämässään selvityksessä, ettei esitutkintaa ole tarpeen toimittaa, koska asiassa ei aineiston perusteella ole syytä epäillä rikosta. Eroon oireista -kurssi näyttää kuuluvan tietoisuustaito-kategoriaan eikä sellaisen järjestämistä ole rajoitettu minkään ammattiryhmän yksinoikeudeksi, eikä asiassa muutoinkaan ole mitään syytä epäillä rikosta, poliisi toteaa selvityksessä. 

Toivoisinkin viestejä muokkaavien, yhteyksistään asioita irrottavien ja sanoja tarkoituksellisesti vääntävien pohtivan hetken myös tätä, että nämä voivat aiheuttaa joillekin täysin tarpeetonta huolta ja työtä, sekä kustannuksia yhteiskunnalle.

 

Ovi auki maailmalle!

Kuten viisas alan asiantuntija minua tässä yhtenä päivänä muistutti: Be like a water.

Ja se on juuri niin! Vesi kiertää kivet.

Maailma aukeaa yksi ovenraotus ja uusi oivallus kerrallaan. Saan joka päivä kuulla ja lukea niin monia upeita kokemuksia sekä suoraan kurssilaisilta että kurssilaisten Facebook-ryhmistä, missä ihmiset ympäri maailman kertovat toipumisestaan ja oivalluksistaan ihmisyydestä. Itsensä tervehdyttäminen todella muuttaa maailmaa! Ensin ihminen, joka löytää oman voimansa auttaa itseään, mutta pian vaikutus leviää lähipiiriin. Ja siitä myös yhteisöön. Kuten kurssin leviämisen kanssa on käynyt.

Nyt olen julkaissut uudet, kesällä kuvaamani kurssivideot ja julkaissut kurssin myös englanniksi. Tämän kuun aikana julkaisen myös espanjankielisen kurssin. Tällainen kurssi oli alun perin keväisissä suunnitelmissani, mutta kurssin suosion ja yhtäkkisen työmäärän moninmoninkertaistumisen myötä energia on mennyt kurssilaisten asiakaspalveluun. Nyt olen kuitenkin saanut palkattua myös tiimiä avuksi, joten kehittäminen on ollut taas mahdollista.

Pienimuotoisen maailmanvalloituksen myötä on auennut ovi myös suurimpaan haaveeseeni: olen saanut kansainvälisen yhteistyöehdotuksen lääkäriltä, joka on erikoistunut neurotieteen hyödyntämiseen erilaisista sairauksista toipumiseen. Kokenut lääkäri on tutstutunut kurssiini perin pohjin ja pitää kurssia loistavana sovelluksena joka tukee tutkimustietoa. Hän pitää oivalluksiani nerokkaina ja sanoo näkevänsä opeissani syvällistä viisautta. Huomenna aloitamme yhteistyön, vaikka olemmekin kirjaimellisesti maapallon eri puolilla. 

Olen tästä todella otettu, innoissani ja kiitollinen! Tulette varmasti kuulemaan tästä yhteistyöstä pikapuoliin.

Rakkautta!

Maria

PS. Tarkennuksena vielä sitä kaipaaville: Verkkokurssini EI OLE HOITO, minä en hoida kurssilla ketään. Kurssi ei myöskään sulje pois mitään lääketieteellistä hoitoa eikä se tai sen periaatteet ole ristiriidassa lääketieellisen tutkimuksen kanssa.

Kurssi koostuu videoluennoista, joilla kerron tutkimustietoa, omista paranemiskokemuksistani sekä tietoisuustaitojen perusteita. Näytän kurssilla etenevän Free to Heal -harjoituskokonaisuuden, joka auttaa tasapainottamaan kehoa ja rauhoittamaan hermostoa. Harjotusten lisäksi kerron periaattet, joiden noudattaminen on vähintään yhtä iso osa prosessia. En lupaa kurssin parantavan mitään sairautta, kaikki kurssin tulokset ovat kurssilaisten kokemuksia siitä, miten kurssin menetelmä on auttanut heitä.

Kurssiin voi tutustua täällä https://marianordin.fi/eroonoireista

Kuvat -Iinu Torniainen Iinuphoto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top