Marian kirjasuositukset paranemisen tueksi ja mielen voiman ihmeelliseen maailmaan

maria nordinin lukuvinkkejä

Sisältää affiliate-linkkejä*

Olen kerännyt tähän listan kirjasuosikeistani vuosien varrelta. Tämä lista karttuu sitä mukaa kun luen hyviä kirjoja, tai kun muistan hyviä kirjoja, joita olen lukenut. Suurin osa kirjoista on suomeksi, mutta joukossa on myös muutamia, joita ei ole käännetty, ja joita olen lukenut englanniksi tai espanjaksi.

Monet näistä kirjoista löytyy myös äänikirjoina, joita voit kuunnella esimerkiksi BookBeat-äänikirjapalvelussa. Kokeilujakson aikana saa kokeilla BookBeatia maksutta 30 päivän ajan, ja kuunteluaikaa on yhteensä 20 tuntia, eli tuossa ehtii kyllä kuuntelemaan kirjan jos toisenkin.

👉 Kokeile BookBeatia 30 päivää maksutta 👈

Huom. se että suosittelen jotain kirjaa, ei tarkoita että olen 100% samaa mieltä kirjan kanssa.

Tietokirjat, jotka ovat saaneet minut ajattelemaan uudesta näkökulmasta

Eroon oireista – Opi vapauttamaan parantava voima, Maria Nordin, Viisas Elämä 2020: Eroon oireista -kirja kulkee samaa matkaa kurssini kanssa. Se, että sama asia tulee eri sanoin ja eri aistien kautta tehostaa oppimista. Kirjan avulla voit oppia parantamaan itsesi mielesi avulla ja palata menetelmän pariin milloin ja missä tahansa.

Aivot ja paranemisen ihme Norman Doidge, Viisas Elämä 2018: Lue tämä kirja, jos haluat oppia lisää aivoista ja neuroplastisuudesta ja paranemisesta! Luin tämän paranemismatkani alussa, ja sain valtavasti inspiraatiota. Aivot ovat muokkautuvat, ja meillä jokaisella on voima ohjata ajatuksiamme ja sitä kautta muokata aivojamme.

Aivojen ääretön tarina, David Eagleman, Atena 2022: Kuuntele tämä, jos haluat oppia lisää aivoista ja neuroplastisuudesta. Mukavasti ja ymmärrettävästi kirjoitettu kirja, josta sain itsekin hyviä oivalluksia.

Ajatuksen biologia Bruce Lipton, Viisas Elämä 2015: Lipton on solubiologi, joka avaa kirjassaan todella helposti ymmärrettävällä tavalla sen, miten ajatuksemme ja tunteemme vaikuttavat konkreettisesti solutasoon. Lipton avaa myös kurssilla käytyjä käsitteitä rakkaus ja pelko solujen näkökulmasta.

Kuolema antoi minulle elämän,  Anita Moorjani, Viisas Elämä 2023: Upea tarina syövästä parantumisesta ja itsensä löytämisestä rajakokemuksen kautta.

Luo itsesi uudelleen, Joe Dispenza, Viisas Elämä 2018: Klassikko, joka kannattaa lukea. Tämä on opas mielen rajoitteiden purkamiseen. Kirja inspiroi meditoimaan ja murtautumaan itseä rajoittavien uskomusten läpi.

Läsnäolon voima, Eckhart Tolle, Viisas Elämä 2016: Jokaisen henkisestä kasvusta kiinnostuneen tulisi lukea tämä kirja. Tämä auttoi minua murtautumaan mielen kuorikerrosten läpi.

Hevospoika: Isän ja pojan yhteinen matka, Rupert Isaacson, Tammi 2011: Ihana kertomus amerikkalaisperheen matkasta Mongoliaan, jossa shamaanit auttavat autistista poikaa laskeutumaan tähän todellisuuteen.

Hypertodellisuus,  Johanna Blomqvist, Basam Books Oy 2021: Upea teos, jossa tarkastellaan todellisuuden rakennetta tieteen näkökulmasta.

Hypnobirthing The Mongan Method, Marie F. Mongan: Tämä kannattaa jokaisen raskaanaolevan lukea ja ennenkaikkea sisäistää. Luin tämän ennen kolmannen lapseni syntymää. Harjoittelin säännöllisesti ohjeiden mukaan ja sain ihanan kotisynnytyksen, josta kerron täällä.

Kaikkeuden sylissä, Eben Alexander. WSOY 2017: Neurokirurgin kuolemanrajakokemus herätti tutkimaan tietoisuuden luonnetta.

Luovuus ja olemisen taito, Rick Rubin, Like 2024: En ole vielä lukenut tätä, mutta tämä on seuraavana lukulistallani. Uskallan suositella jo etukäteen, sillä ystäväni jolla on kanssani samanlainen kirjamaku, on hehkuttanut kirjaa.

Mielen voima, Harri & Ilkka Virolainen, Viisas Elämä 2019: Ihanan selkeästi kirjoitettu kirja, jossa on lukusia todella inspiroivia tutkimusesimerkkejä siitä, miten mielen voima, kiitollisuus ja ajatukset voivat vaikuttaa paranemiseen ja fyysiseen kehoon.

Mies joka luuli vaimoaan hatuksi, Oliver Sacks: Luin tämän jo teini-ikäisenä. Kiinnostuksen siemen neuroplastisuutta ja aivoja kohtaan istutettiin minuun tämän teoksen myötä. Kirjassa neurologian professori Sacks esittelee kertomuksia potilaistaan, joiden aivot ovat tehneet outoja temppuja. Myös Sacksin toinen teos, Antropologi Marsista kannattaa lukea.

Mindset: Menestymisen psykologia, Carol S. Dweck, Viisas Elämä 2021: Ajattelutavan voimasta ja siitä, miten uskomukset omista kyvyistämme vaikuttavat oppimiseen, menestykseen ja rohkeuteen kohdata haasteita. Kasvunhaluisille!

Miten opetan pienen lapseni lukemaan, Glen Doman, WSOY 1991: Luin tämän odottaessani esikoista. Naapurini oli käyttänyt menetelmää aivovammaiselle tyttärelleen, joka oppi lukemaan muutaman vuoden ikäisenä. Kirja opettaa mullistavan menetelmän, jonka avulla lukemisen taidot voidaan opettaa pienille lapsille.

Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja, Michaeleen Doucleff, Siltala 2022: Kirja esittelee alkuperäiskansojen kasvatusoppeja. Suosittelen jokaiselle vanhemmalle, joka haluaa kasvattaa lapsistaan aktiivisia ja osallistuvia.

Naiset jotka kulkevat susien kanssa, Clarisa Pinkola Estés, Viisas Elämä 2013: Klassikko, jossa sukelletaan arkkityyppien maailmaan. Kouluikäiset lapsenikin ovat nauttineet kirjasta, kun olen lukenut heille kirjan tarinoita ja kertonut satujen hahmojen syvemmistä merkityksistä.

Puiden salattu elämä, Peter Wohlleben, Gummerus 2017: Metsän ja puiden tietoisuudesta, tunteista ja viestinnästä. Upea teos ja paljon uutta ajateltavaa myös meille suomalaisille.

Reality, Peter Kingsley, Catafalque Press 2020: Tämä kirja avasi minulle antiikin mysteeriperinteen aivan uudella tavalla ja johdatti ymmärtämään, kuinka syvä merkitys länsimaisen filosofian, tieteen ja koko sivilisaatiomme juurilla on.

Rikastumisen tiede, Wallace D. Wattles, Viisas Elämä 2018: Todella herättävä klassikko, joka on kirjoitettu jo yli sata vuotta sitten. Silti se on ajankohtainen ja opettaa ymmärtämään vaurauden lakien ymmärtämistä ja soveltamista. Suosittelen, jokaiselle joka haluaa elämästä runsaampaa ja merkityksellisempää.

Reality Transsurfing, Vadim Zelan, Createspace Independent Publishing Platform 2016: Tämä on minulla parhaillaan kuuntelussa. Kiinnostava teoria, jonka mukaan todellisuus heijastaa havaintojamme ja tietoisella aikomuksella voimme siirtyä kohti niitä elämän vaihtoehtoja, jotka haluamme kokea.

Valitsin elämän, Saana Martinrova, I am Books 2024. Teoksessa avataan matkaa toivosta, paranemisesta ja luonnonmukaisten hoitojen etsinnästä parantumattoman syöpädiagnoosin jälkeen.

Äitini Tuuli, Bear Heart, Gummerus 2001: Luin tämän kirjan sen jälkeen, kun olin osallistunut amerikan alkuperäiskansan peyote-seremoniaan. Merkityksellinen teos.

Sunrise in The Desert, Waris Dirie. Tästä somalialaissyntyisen huippumallin omaelämäkerrallisesta kirjasta luin ensimmäistä kertaa vauvojen vessahätäviestinnästä. Hän kertoo kirjassa, kuinka pakeni somaliyhteisöstä ja päätyi mallimaailman huipulle.

Romaanit, jotka ovat herättäneet minut näkemään elämän ihmeen

Appelsiinin tuoksu, Joanne Harris, Suuri suomalainen kirjakerho 2002: Äidille puhkeaa kammottava päänsärky aina kun hän haistaa appelsiinin… Jotain on tapahtunut menneisyydessä ja appelsiinin tuoksu on yhdistynyt kauhuun.

Auringon pimeä puoli, Marisha Rasi-Koskinen, WSOY 2019: Tieteiskirjallisuuden elementeillä ja suhteellisuusteorian arvoituksilla luotu nuorten jännitystarina, jossa pohditaan myös ajan luonnetta.

Kaikki se valo, jota emme näe, Anthony Doerr, WSOY 2016: Ihana romaani, joka pysäytti muistamaan, että keskelläkin pimeyttä ihmisessä elää valo. 

Maamaa, Strefanie Tuurna, Otava 2025: Nuortenkirja änkytyksen juurisyyn etsimisestä.

The Hatchet, Gary Paulsen. Nuortenkirja, joka saa näkemään, miten valtava potentiaali meissä jokaisessa voi olla, kun olosuhteet pakottavat.

Anastasia-kirjasarja, Vladimir Merge. Tämä on aivan varmasti eri Anastasia-kirja, josta olet kuullut. Lue ensimmäinen osa, ja päätä sitten haluatko sukeltaa syvemmälle. Osa kirjoista käsittelee Venäjän historiaa ja politiikkaa, joka ei itseäni niin kiinnosta. Mutta toisaalta jokaisessa kirjassa oli myös jotain ihmeellistä.

Jumalan katkennut kynä, Sanna Vaara, Viisas Elämä 2024: Ihana kertomus jumalsuhteen etsimisestä ja haastamisesta.

Salaisuuksien salaisuus, Dan Brown, WSOY 2025: Pitkä ja koukuttava romaani, jossa on paljon tutkimustietoa tietoisuudesta ja neuroplastisuudesta. Kuuntelimme äänikirjana yhdessä puolisoni Reinon kanssa.

Salainen puutarha, Frances Hodgson Burnett, Art House 2020: Romaani siitä, miten suuri merkitys mielen voimalla, muiden asenteella ja ympäristöllä on paranemisessa.

Siskonpeti, Sanna Vaara, Viisas Elämä 2021: Romaani siskon kuolemasta. Vakava aihe, josta voi silti kirjoittaa hauskasti.

Viesti oikeiden ihmisten maailmasta, Marlo Morgan, Otava 1995: Uskomaton tarina amerikkalaisnaisen matkasta australialaisen alkuperäiskansan matkasta Australian halki. Jos haluat lukea jotain, lue tämä! Tämä on kirja, jonka haluan että koko perheeni lukee myös.

Lue tai kuuntele – ja muuta käsityksesi maailmasta

Monet suosikkikirjoistani löytyy BookBeat äänikirjapalvelusta tai Finlandia-kirjasta* uutena tai käytettynä. Itselläni on monet näistä teoksista hyllyssä, sillä haluan, että perheenikin lukee ne.

👉 Kokeile BookBeatia 30 päivää maksutta 👈

Sinussa on enemmän voimaa kuin tiedätkään! Yli 60 000 asiakastani Suomessa ja maailmalla ovat hyötyneet Free to Heal® menetelmästä, meditaatioistani sekä workshopeista. Opetan sinulle mielen tehokkaimmat työkalut Eroon oireista -kirjassa tai Free to Heal 2.0. -verkkokurssilla. Tule mukaan ja löydä oma voimasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top