Ei voi olla totta.
Eräänä päivänä otin kuvia omenapuun suloisista nupuista ja itsestäni, sillä jostain syystä olen alkanut käytää punaista huulipunaa.
Tarkoitukseni oli sinä iltana kirjoittaa teille siitä, kuinka hämmästyin huomatessani vaaleanpunaisen värin vallanneen tyttöni vaatekaapin .
Nyt juttu kääntyy takaisin omenapuuhun. Kukinta on ohi.
NYT JO!
Kukinta hujahti ohi, kuten pojan ensimmäinen kouluvuosikin.
Tänään vietettiin huikeaa keväjuhlaa, karnevaalia nimeltä ”Kermess”. Ja arvatkaapa, selvisin juhlasta kyyneleittä! Koululuokat ihan pienimmästä lähtien esittivät hurjia sirkusnumeroita. Ihanaa.
En olisi kestänyt haikeaa kevätjuhlaa, jossa leskenlehdiksi pukeutuneet lapset laulavat vapisevin äänin hämähämähäkkiä ja suvivirttä.
Oikeastaan huijasin teitä juuri vähän, sillä olen itkenyt varastoon. Joka päivä mennellä viikolla viedessäni ja hakiessani poikaa koulusta olen turvautunut nenäliinaan. Olen ollut niin kiitollinen pojan opettajalle kuluneesta vuodesta ja surullinen siitä, että hän palaa Ranskaan. Eikä siis jatka pojan opena syksyllä.
Syy siihen, etten ehtinyt kirjoittamaan nuppujuttua silloin kun omenapuu oli vielä kukassa, on se yksi tosi jännä työ… Josta en voi kertoa enempää.
Iltapäivisin olen juuri ja juuri ehtinyt kastelemaan kasvit. Taimia on tullut paljon lisää. On salaatteja, kurkkua, kesäkurpitsaa, tomaattia, chiliä, erilaisia papuja…
Ja sen yhden syvennyksen kohtalo jäi aika ankeaksi. Rumien tuolien tilalle löysin vielä rumemmat, joista viritin ”tuolitaimiston”.
Ja nyt ärsyttää. Olen huolella lisännyt kuvat tänne aivan kuten ennenkin. Jostain syystä kuvat näkyvät kuitenkin postimerkin kokoisina. Klikkailkaa, olkaa hyvät!
Palaan pian!
