No niin. Pahoittelut. Ja kiitos, olen niin otettu, että olette täällä huhuilleet minua. Tuntuu lämmittävältä. Harmittaa vaan, etten ole voinut kirjoittaa aikaisemmin.
Ensin hyvät uutiset. On ollut kaikenlaisia hauskoja juhlia.
Olin esimerkiksi Kultainen Venla-gaalassa. Näin pitkästä aikaa kaikki Iholla-ystävättäret yhtäaikaa. Ihan hauskaa oli, vaikka osaltani ilta jäikin vähän kesken lastenvahdin aikataulujen takia.
Viikko sitten olin Reinon kanssa Vuonna 85-elokuvan ensi-ilta-gaalassa Tampereella. Siellä oli ihan huikean hauskaa. Jos ei ota huomioon toimittajia, joiden kanssa juttelee niitä näitä ja jotka sitten kirjoittavatkin juttuun jotain aivan muuta. No, sen vielä kestää.
Tähän väliin pitää tietenkin suositella leffaa. Se oli hauska ja hellyyttävä. Menkäähän katsomaan!
Mutta. No. Muuten on ollut jär-kyt-tä-vää säätöä.
Meillä sattui uuden vuoden tienoilla vuotamaan kylpyhuoneen hanan kylmävesiputki. Muutimme asunnosta pois, kun ajattelin, että taloyhtiö varmasti korjaa asian pian. En halua olla lasten kanssa enää ikinä remontin keskellä.
Muutenkin olimme suunnitelleet muuttoa isompaan asuntoon ja ajateltiin, että nyt olisi hyvä hetki.
Noh. Uudessa, ihanassa vuokra-asunnossa meitä odottikin tuttu juttu. Kun laskimme yhteen sängyn viereen yön aikana muodostuneen nenäliinakasan, lasten yskän ja minun käsiin ilmestyneen ihottuman, tulokseksi saimme hometta.
Soitin edelliselle asukkaalle ja hän kertoi olleensa sairas koko ajan asuessaan kyseisessä asunnossa. Muutimme viikko sitten uuteen asuntoon. Tarvitseeko edes kertoa enempää. Paitsi, että muutimme tästä uusimmastakin asunnosta pois -samasta syystä. Tai, no tavarat pitäisi vielä hakea.
Nämä asunnot ovat esittelyssä viikonloppuna. Tervetuloa uuteen kotiin vuokralaiset!
Onnea Suomi.
30.1.2013
Ei voi olla totta! Kylläpä teillä on ollut huonoa tuuria asuntojen kanssa. Eli te olette kuukauden sisään muuttaneet kolme kertaa. Voin vain kuvitella, kuinka stressaavaa tuollainen tilanne voi olla! Voimia sinne muuttorumbien keskelle!
Missä te sitten nyt asutte? Ja onko nykyisen asunnon tarkoitus olla pysyvämpi koti?
Harmittaa vietävästi, ettei Iholla voittanut Kultaista Venlaa. Sarja olisi sen kyllä ehdottomasti ansainnut! Oletko ehtinyt seuraamaan uutta kautta? Mitä mieltä olet? Henkilökohtaisesti en saa samaa tuntumaa uuden kauden naisiin, kuin mitä teihin viiteen sain. Ja mielestäni eräs II kauden naisista yrittää tehdä itsestään sinun kaltaista…
30.1.2013
Voihan home! :((
Ihanat Iholla – naiset! Voi että, toivottavasti kaikille kuului hyvää. 🙂 Äänestin sarjaa yleisön suosikki -kategoriassa.
31.1.2013
Näin jossain täällä surffatessani (en enää muista missä) viimeisimmän blogipostauksesi linkin. Klikkasin ja ajattelin, et mä ihan vähäsen vaan kurkkaan, millainen tarina löytyisi. Oon nyt istunut x tuntia tässä persuksillani ja lukenut koko blogin. Varpaissa pistelee ja kännykkä herättelee 4h päästä… mut ei haittaa yhtään.
Tsemppiä arkeen ja toivottavasti saan puudutella varpaitani vielä useana yönä ihastuttavien elämää pursuavien tekstiesi äärellä.
”Aina se tuloo se hetki,
ku elämä potkaasoo palleaan.
Sitä putuaa polvillensa,
itköö hetken,
suivaantuu prkl:sti,
nousoo ylähä ja potkaasoo takaasi
niin notta tuntuu.
Ja sitte sitä mennähän taas hetken matkaa,
mut joka kerta
potkun verran vahvempana
ja viisaampana.”
2.2.2013
Kiitos potkuista persiiseen, nehän tuo onnea!
31.1.2013
Voimia teidän koko perheelle <3 Muutto ruljanssit lapsiperheessä ei ole mitään helppoja, ja vaisinkin kun sattuu huomamaan homeongelmat sun muut.. :/ Minulla on sama homma uuden iholla-kauden kanssa.. en saa siitä samanlailla irti mitä ensimmäisestä.. Sinä ja Reino olitte niin aitoja <3 Teidän perhe oli ehdoton suosikki sarjassa..
2.2.2013
Kiitos!
2.2.2013
Oho en voi olla sanomatta että kylläpä Esin näyttää erilaiselta tässä kuvassa, oikein positiivisessa mielessä siis, niinkuin te kaikki 🙂 Ja niinkuin sanonta kuuluu niin kyllä se päivä paistaa riskukasaankin, tsemppiä.
3.2.2013
Voi mitä epäonnea!
Taitaa Esin uupua kuvasta, eikö tuo Marian vieressä ole se kolme lapsen kirjailijaäiti…
Ja kiitos Maria mitä mainioimmasta blogista. 🙂