Kumpparikoru

Keskittymistä vaativalla näpertelyllä saadaan viikonlopun sekoilut nippuun. Kädentaitodot eli näpertely on rikkaus, jonka haluan välittää lapsilleni. Ystäväni Lauran tytär esitteli meille Tallinnan matkalla kuminauharannekkeiden maailman. Viisivuotiaamme on nyt muutaman viikon näperrellyt rannekkeita. Koruja on jaeltu ystäville ja naapureille. Tässä pikaohje:   Aloituksessa laitetaan yksi kumilenkki kahdeksikoksi Kahdeksikon päälle laitetaan kaksi lenkkiä Kahdeksikon silmukat vedetään keskelle päällä...

Raskaustesti

Tänä päivänä, tasan kuusi vuotta sitten tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Ajattelin kahta punaista viivaa käsilaukussani ja kävelin lankakauppaan. Ostin kahdeksan kerää vaaleanvihreää luomupuuvillalankaa. Kotona tulostin kauneimman netistä löytämäni vauvan neulepuvun ohjeen. Loin silmukat tunnustellen jokaista nipistystä vatsanpohjassani. Aloin neuloa. Tällainen puvusta piti tulla: Sain neuleen tänään valmiiksi. Potkupuvun ainoasta lahkeesta tuli mekko kolmivuotiaan kuopuksen nukelle. Enpä...

Syksyn suudelma

RAKASTAN syksyn värejä. Kerroin vuosi sitten neuleprojektistani. Se oli mekko tytölle. Kätevissä kätösissäni neule muotoituikin  tunika-liiviksi! Meinasi käydä, kuten käsitöille yleensä, eli hautautua ikuisesti salaiseen neulelaatikkoon. Se on karmea kohtalo kauniille langoille. Aamulla syksystä inspiroituneena otin kuitenkin neulan käteen ja kiinnitin olkasaumat yhteen napeilla. Tyttö sai mennä leikkikouluun sävy sävyyn luonnon kanssa. Todella helpon...

Elossa!

Anteeksi. Ei hätää, kaikki hyvin! Lupasin kirjoittaa joka päivä tällä viikolla. Pojan leikkikoulun vieressä on kuitenkin lankakauppa. …ja syksy tekee lankakaupasta vastustamattoman. Tässä hiki hatussa (en osaa neuloa rauhallisesti, vaan aina täysillä) neuloessani toki pohdin edellisen kirjoituksen kommentteja. Tahattomasta lapsettomuudesta puhuminen tai kirjoittaminen ei olekaan ihan helppoa. Rauhallista perjantaita....

Scroll to top