Kouluruokaa koskevat uudistukset kiehuttavat muutakin kuin kumiperunoita. Monet vanhemmat ovat jo vuosia toivoneet kouluihin lisää luomuruokaa ja nyt vihdoin jotain alkaa tapahtua. Suomi pyrkii suuntaamaan EU:lta saatua kouluruokatukea luomutuotteille, jolloin kouluissa tarjoiltaisiin enemmän luomutuotteita kuin ei-luomutuotettuja ruokia. Kouluruokatuki voitaisiin saada luomua suosivaksi jo ensi elokuusta alkaen. Tämä oli varsinainen ilouutinen monissa perheissä. Mutta yllättäen tämä ei miellyttänytkään kaikkia. Muutamat jäärät tutkijat...
Kultainen kaakao eli kurkumamaito kaakaovoilla
Parin perheenjäsenen lisäksi kuukauden matkalla Thaimaassa kaipasin Suomesta ainoastaan meidän vedenpuhdistinta ja minun omatekemää aamupalaa. Olen kotiin tultua herännyt joka päivä aamuyöllä, sillä sisäinen kelloni matkustaa viissiin kehoani hitaammin. Aamuisin on siis löytynyt hyvin aikaa innovaatioille Yleensä juon aamuisin kahvia, mutta yritän nyt vähentää sen juontia. Matkalla kahvi oli pahaa, joten join siellä tavanomaisen kupin sijaan...
Vegaaniset tervetuliaisruuat Kokkikartanolta
Vegaaniliitosta soiteltiin joulun tienoilla, minua pyydettiin osallistumaan vegaanihaasteeseen. En varmaan kirjoittaisi tätä juttua tässä, jos olisin siihen lähtenyt: niin vaikeaa olisi ollut ruokailu Thaimaassa gluteenittomana ja vegaanisena. Mutta nyt voin vielä muutaman päivän vetää täysin vegaanisena. Matkan jälkeen kaikki on vähän levällään, joten olen tosi kiitollinen Kokkikartanolle tämänpäiväisestä lounastoimituksesta. Ehdinkin matkan aikana tottua siihen,...
Aamupala kissojen kanssa
Vaikka ei sitä uskoisi, minulla on aina nälkä. No ehkä sen voi vielä uskoa, mutta ehkäpä et arvaakaan, että minä todella myös syön todella paljon. Erityisen iso nälkä minulla on aamuisin. Kotona olenkin varsinainen aamupalahifistelijä. Haluan saada mahdollisimman paljon erilaisia ravintoaineita, hyviä mikrobeja ja kuituja heti aamusta. Kotona tykitän tehosekoittimeen kasan marjoja, hyviä rasvoja,...
Vilja on kallis myrkky
Mikä helpotus! Vihdoin valtamedia uutisoi aiheesta, jonka me ”terveystiedon edelläkävijät” olemme tienneet jo pitkään: viljan syöminen on yhteydessä autoimmuunisairauksiin. Tähän mennessä gluteeniyliherkkiä on piedetty huuhaa-uskovaisina ja jopa psyykkisesti sairaina. Minullekin on monta lääkäriä nauranut, kun olen yhdistänyt kilpirauhasongelmani gluteeniin. Columbian yliopiston tutkimuksen mukaan vatsanväänteitä aiheuttaa todennäköisesti heikentynyt suolen seinämä, joka päästää verenkiertoon mikrobeja ja ravintoaineiden...
Terveellinen mansikkajäätelö
Minua on vuosia ärsyttänyt maito-sokeri-esanssi-jäätelöt. Asia alkoi ärsyttää varmaankin silloin, kun esikoinen oppi puhumaan ja sai tietää, mitä jäätelö on. Minua ottaa päähän kaikki tavalliset jäätelökioskien ja kaupan pakastealtaiden jäätelöt. Viimevuosina ärsytystä on aiheuttaneet myös ne pyörillä liikkuvat jäätelökojut, jotka parkkeeraavat leikkipuistojen porteille puistoruokailun jälkeen. Jokakesäinen jäätelökitinä myös ärsyttää. Hassua on, että nykyään minua ärsyttää tavalliset jäätelöt...
Aamusmoothie tästä ikuisuuteen
Aloitin syksyllä joka-aamuisen smoothie-touhun. Tähän mennessä olin kyllä mielestäni syönyt ja syöttänyt varsin terveellisiä aamupaloja. Tein yleensä aamupalaksi puuroa, jossa oli kaikenlaista ”parannusta” hampunsiemenistä spelttiin. Mutta muutaman kuukauden smoothieputken jälkeen paluuta puuroon ei ole ollut näkyvissä. Kirjoitinkin ensimmäisistä muutikulhoista teille. Alkuhuuman jälkeen en ole panostanut enää ulkonäköön, vaan tykittänyt smoothien sisältöä pomminkestäväksi. Mitään tieteellistähän...
100% Suomi – Smoothiekulho kotimaisista aineksista
Smoothie bowl on tämän vuoden ruokatrendi maailmalla ja Suomessa (ainakin hyvinvointibloggaajien Instagrameissa). Smoothie bowl (smuutiboul) ei ihan istu suomalaiseen suuhun, vaikka puuronsyönnistä meillä on pitkät perinteet ja paksuhko smoothie-mössö maistuu taivaalliselle. Pitkän harkinnan jälkeen olen päätynyt tähän: Suomeksi smoothie bowl on tietenkin smuutikulho. Olen kyllä ennenkin miettinyt, miksei smoothielle keksitä suomenkielistä sanaa. Lukion äidinkielen opettajani...
Tofupesä ja vihreä kastike
Sain I love me -messuilta mukaani paketin Jalotofua, rasiallisen Silmusalaattia sekä A4-arkin, jolla oli osallistumisohjeet blogihaasteeseen. Ajattelin tekeväni aineksista höyryävän meidän perheen makuun tuunatun tofu-ramenin, jolla tietenkin voittaisin haasteen ja matkan Berliiniin. Tänään kellon näyttäessä viittä vaille lounasaika lapset huusivat nälkäänsä. Olen huono suunnittelemaan ruokia etukäteen, vaikka monta kertaa olen sitä yrittänyt. Ryhdyn ruuanlaittoon aina viimetingassa ja sovellan aineksista, joita kaapista...
Syysloman ravintolavinkit lasten kanssa
Tämän syysloman jälkeen voi olla onnellinen, että äkkilähtöjen hinnat olivat pilvissä ja jäimme kotiin. Suunnitelmissa oli lähteä jonnekin etelään, vaikka omatuntoa lentokoneen päästöt olisivatkin sumentaneet. Olemme viettäneet aikaa leikki- ja skeittipuistoissa sekä pihahommissa. Eilen kävin lasten kanssa päivämatkalla Tallinnassa. Kuten jo kerroinkin, olen lomalla laittanut ekstra-ravitsevia ruokia. Mutta muutaman kerran olemme käyneet myös syömässä ulkona....
