Neuvoloissa annetaan haitallista tietoa kuivaksiopettelusta – ja siksi vaippoja käytetään liian pitkään

Vaipaton vauva

Olen jo vuosikaudet kirjoittanut tänne nykyisen vaippakulttuurin järjettömyydestä ja haitallisuudesta niin ympäristölle että ihmisen hyvinvoinnille. Olin niin ilahtunut, kun ystäväni tänä aamuna linkkasi minulle valtamediassa julkaistun artikkelin, jossa kasvatustieteen professori ja psykologian dosentti kritisoi kanssani samaa asiaa: Neuvoloissa annettaan vanhemmille täysin virheellistä ja haitallista tietoa lasten vessakypsyydestä ja kuivaksiopettelusta. Olen harrastanut vauvojeni kanssa vauvojen vessahätäviestintää...

Mihin katosivat kestovaipat? Lyssähtikö kestoilubuumi vanhempien laiskuuteen?

Olen viimeksi sukeltanut vauvamaailmaan syvyyksiin yhdeksän vuotta sitten. Esikoisen odottajana otin selvää kaikista eri vauvanhoitotekniikoista ja -tarvikkeista. Tavoitteemme oli pärjätä mahdollisimman pienellä tavaramäärällä ja tehdä valintoja, jotka kuormittavat mahdollisimman vähän ympäristöä. Kuulin varmaankin kestovaipoista ensimmäisen kerran esikoista odottaessani ja innostuin! Tuntuu, että silloin vuonna 2008 kaikkialla puhuttiin kestovaipoista ja niiden hyödyistä. Muistan nähneeni juttua...

Scroll to top