Äitisuolan valmistus on Mother’s Blessing -juhlien ihanin ohjelmanumero

Olin kuukausi sitten äitiysliike Bebesin järjestämässä Mother’s Blessing -juhlassa, jonne oli kutsuttu 15 odottavaa äitiä. Mother’s blessing on juhla, joka järjestetään odottavan äidin raskauden loppuvaiheilla. Juhlassa juhlitaan ja hemmotellaan raskanaaolevaa ja valmistellaan häntä synnytykseen sekä uuteen vaiheseen elämässä vauvan kanssa.

Minulle ei ole koskaan järjestetty baby shower -juhlia, mutta nyt tajusin, että mother blessing onkin se minun juttu. Tämän juhlan voi siis myös järjestää odottaja itse, joten en aio jäämään odottelemaan yllätysjuhlia. Ehdotinkin asiaa kavereille ja nyt juhlat on jo tulilla. Paikalle voi kutsua myös oman kätilön tai doulan, jos sellainen on jo tiedossa.

Yksi äitijuhlan ihanimmista ohjelmanumeroista oli minusta äitisuolan tekeminen. Englanniksi tästä voi löytää tietoa hakemalla sanooilla salt seremony eli suolaseremonia.

Äitisuola säilöö tuoksut

Äitijuhlan kohokohta oli minulle yhteisen äitisuolan valmistaminen. Ajatus on ihana: jokainen paikalle tullut tuo jonkin aineksen, mitä yhteiseen suolaan voi lisätä.

Tällä kertaa suolaan lisättiin muun muassa kukkia (tuoreita ja kuivattuja), eteerisiä öljyjä, mausteita (kaardemumman siemeniä, kanelia), yrttejä, tuoreita ja kuivattuja hedelmiä ja salmiakkikarkkeja.

Sen lisäksi että jokainen laittoi suolaan konkreettisesti jonkin raaka-aineen, symboloi jokainen raaka-aine jotain intentiota eli ajatusta tai toivetta. Esimerkiksi kaardemummaa lisännyt henkilö toivotti turvallisuuden tunnetta. Ruusun terälehdet olivat nyt symbolina upealle naiseudelle ja kukan tavoin avautuvalle kohdunsuulle. Salmiakkikarkit tietenkin edustivat huumorintajua, jota tarvitaan niin synnytyksessä kuin vauva-aikana.

Minä lisäsin suolaan appelsiinin eteeristä öljyä sekä erivärisiä kukan terälehtiä. Ne symboivat minulle hedelmällisyyttä ja kukkakedon räjähtävää loistoa, jonka voin kuvitella nyt raskaana väreilevän jokaisessa solussani.

Vuorotellen jokainen äiti sekoitti raaka-aineet ja ajatukset suolaan. Liikutuin kyyneliin niin monta kertaa.

Äitisuolan ”juuri”

Jos juhlissa on paikalla joku, joka on ollut mukana suolaseremoniassa aiemminkin, voi hänellä olla mukanaan ”äitisuolan juuri”. Tällä kertaa paikalla oli myös toinen tulevista kätilöistäni. Hän oli ottanut mukaan äitisuolan, joka oli valmistettu hänen äitijuhlissaan. Hän kaatoi koko purkillisen omaa äitisuolaa kulhoon. Näin kaikki ne intentiot, joita hänelle oli toivotettu, jatkoivat matkaansa tässä uudessa äitisuolassa.

Suola sisältää hyvät ajatukset

Vaikka jokainen lisäsi aineita omien mieltymystensä mukaan, suolasta tuli aivan ihana! Suola jaettiin niin, että jokainen sai juhlista mukaansa oman purkillisen suolaa.

Olen nyt käyttänyt suolaa ja sen tuoksua mielikuvaharjoituksia tehdessäni. Olen valmistautunut synnytykseen visualisoimalla, tekemällä aivotreeniä ja hypnobirthing-harjoituksia. Yhdistän harjoituksiin tuoksun, sillä hajuaisti on yksi alkukantaisimmista aisteistamme ja se on usein yhteydessä tunteisiin.

Nyt olen harjoitellut jo niin intensiivisesti, että liikutun pelkästä äitisuolan tuoksusta. Se tuo minulle niin voimakkaasti mieleen ne kaikki ihanat äidit, heidän toivotuksensa sekä aavistuksen tulevasta vauvasta.

Olen käyttänyt suolaa myös kylvyissä. Nyt raskaana olen käynyt pari kertaa viikossa emäksisissä suolakylvyissä. Uskon, että ne tukevat hyvinvointia raskausaikana. Turvotusta ei ole ollut vielä ollenkaan!

Saan ihania lämpimiä helliä väreitä äitisuolan tuoksusta. Aion tietenkin pitää sen mukana myös synnytyksessä. Toivon, että sen tuoksu tuo minut silloin lempeästi näihin kauniisiin ajatuksiin ja tunnetiloihin.

Oletko sinä tehnyt äitisuolaa tai järjesteänyt mother’s blessing -juhlat?

3 Comments

  1. Kaisla Taimi
    14.6.2018

    Ihanaa, että mother’s blessing yleistyy! Olen jakanut saamaani suolajuurta kaikille raskautuneille ystävilleni ja näin levittänyt sitä kaikkea hyvää mitä olen omaan raskauteeni saanut.
    Ihanaa kun on joku joka puhuu meidän ”erinlaisten” kantajien puolesta. Liian usein raskaus koetaan melkein sairaudeksi, joka vaatii jatkuvaa vahtimista ja tarkkailua. Itse olen joutunut puolustelemaan lähes kaikkia valintojani mitä olen tehnyt. Puolustelujen lisäksi olen kokenut suoranaista halvaksuntaa. En olisi esimerkiksi missään raskaudessani halunnut tietää laskettua aikaani. Jokainen nainen ja hänen kantamansa uusi elämä on erinlainen ja uskon, että sen laskeminen aiheuttaa äidin ajatusten kautta liian aikaisia synnytyksiä sekä ylikantamisia. Aina tämä on kuitenkin väkisin minulle kerrottu. Näistä ja monista muista asioista pitäisi puhua enemmän ja antaa lasten luojien itse tehdä päätöksensä. Jatka Maria hyvää työtäsi!

    Vastaa
    1. jaahas
      15.6.2018

      Erilainen*

      Vastaa
  2. […] Suolariitistä olen kirjoittanutkin ihan vähän aikaa sitten. Siitä voit lukea tarkemmin tästä. […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top